Liisa Jaakonsaari: ”Joku voi kysyä, miten Jumala sallii koronan. Vastaus siihen on, että ihminenhän sen on sallinut”

 
Liisa Jaakonsaari

– Olen elämästä kiitollinen ja siitä, että olen vielä nytkin saanut olla terve, pohdiskelee Liisa Jaakonsaari pääsiäisen lähestyessä.

Pitkäaikainen kansanedustaja ja entinen europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari kohtasi työministerinä 1990-luvun laman kriisinäkymät. Kokemus saa hänet pandemiakriisin keskellä siteeraamaan Jeesuksen sanoja.

Liisa Jaakonsaaresta tuli vuosi sitten keväällä Suomen pitkäaikaisin naisparlamentaarikko 40 edustajavuoden tultua täyteen. Median täyttyessä koronaviruksen leviämisennusteista, koronan uhreista ja koronavaikutusten talousseuraamuksista Jaakonsaari voi sanoa kokeneensa päättäjän roolissa sen kaiken. Sillä erotuksella, että korona-sanan korvaa luettelossa sanalla työttömyys.

Liisa Jaakonsaari toimi 1990-luvun puolivälissä Paavo Lipposen hallituksen työministerinä. Syviä lamavuosia oli jo alla ja työttömyys noussut 20 prosenttiin. Ilmassa oli epätoivoa ja pahoinvointia – ja kysymys: Kenen syytä kriisi on? Miksi Jumala sallii?

Oikeus Sanaan_SEKLkesäkeräys1kk_vuosisop

Samaan kysymykseen Jaakonsaari on törmännyt tänä keväänä, neljännesvuosisata myöhemmin.

– Joku voi kysyä, miten Jumala sallii koronan. Vastaus siihen on, että ihminenhän sen on sallinut.

Jaakonsaari selittää tarkemmin.

– Ihmiset tuhoavat luontoa, ihmiset tappavat toisiaan, ihmiset alistavat toisia maita. Jumala on antanut maapallon ihmiselle viljeltäväksi ja varjeltavaksi, mutta ihminen on se, joka tekee mitä tekee.

Jaakonsaaren mukaan ihmiset etsivät kriisiaikoina herkästi vääriä profeettoja ja vääriä jumalia. Ilmestyskirjaa siteeraavien lopunaikojen saarnamiesten asemesta pitkän linjan demaripoliitikko muistuttaa evankeliumista.

– Korona-aikaan hieno lause, jonka Jeesus sanoo, on: ”Älkää peljätkö.” Pelko on se, joka tälläkin hetkellä luo paljon pahaa. Pelko on demokratian pahin vihollinen. Sanoihin ”älkää peljätkö” sisältyy hienoa teologiaa.

Sielunkieli ratsastaa pelolla

Kuusi vuotta sitten Liisa Jaakonsaari käytti Radio Dein haastattelussa termiä sielunkieli kuvaamaan niin ääriliikkeiden kuin lopunaikojen profeettojenkin tapaa ratsastaa ihmisten peloilla ja mielten epävarmuuksilla.

– Monet ääriliikkeet syntyvät pelosta, jota käytetään voimana. On olemassa asioita, jotka ovat synnyttäneet niin paljon pelkoa, että se on saanut ihmiset alkamaan uskomaan tuhoa aiheuttaviin vääryyksiin, Jaakonsaari kuvailee kuusi vuotta myöhemmin.

Raamatun mukaan Jumala on rakkaus. Sama kirja kertoo, että Jumalalla on maailmaa ja luomiaan ihmisiä varten suunnitelma. Noita suunnitelmia ihminen vain on kykenemätön ymmärtämään. Joskus harvoin, kun ihminen ajattelee ymmärtäneensä jotakin Luojansa häntä varten punomistaan suunnitelmista, sekin tapahtuu yleensä jälkikäteen.

”Pakkohan tässä jonkinlaiseen johdatukseen on uskoa. Sitä se minunkin elämäni on ollut.”

Liisa Jaakonsaari on kuitenkin vakuuttunut siitä, että suunnitelma on olemassa.

­­– Elämä on osoittautunut, että jälkeenpäin katsottuna kaikilla asioilla on ollut joku tarkoitus.

– Pakkohan tässä jonkinlaiseen johdatukseen on uskoa. Sitä se minunkin elämäni on ollut. Ei se mitään mystiikkaa ole, se on vain ollut pakko havaita.

Vaikeimmin ymmärrettävissä oleva suunnitelma liittyy Liisa Jaakonsaaren 40 vuotta kestäneen poliitikonuran alkuun. Hän on käsittänyt vasta jälkikäteen, kuinka kummallisella tavalla hänet nuorena tyttönä vedettiin yhteiskunnallisen vaikuttamisen tielle.

Lapsuuden suurin tragedia

Uravalintaan liittyi hänen lapsuutensa suurin tragedia, isoveli Pentin kuolema Liisan ollessa neljävuotias.

Kahdeksanvuotias Pentti oli lähtenyt muutaman muun Oulun Raksilan rivitalonaapurustoon kuuluvan pojan kanssa retkelle. Matkalla poikien välille sukeutui riitaa repussa olleista eväistä.

– Ajattele, riita koski muutamaa leivänkannikkaa, Liisa Jaakonsaari huokaa vielä seitsemän vuosikymmentä myöhemmin.

­Riitely yltyi käsirysyksi, joka päättyi onnettomasti. Liisan Pentti-veli kaatui nyrkiniskun seurauksena veteen. Muut pojat säikähtivät tilannetta ja kaatumista seurannutta verenvuotoa. Pojat lähtivät juosten pakoon. Yksin ja tajuttomaksi jäänyt Pentti hukkui parikymmentä senttiä syvään vesilammikkoon.

Liisa Jaakonsaaren lapsuus ja hänen perheensä elämä muuttuivat tuosta hetkestä alkaen. Elämän täytti valtava suru. Pahinta oli kuitenkin aikuisten vaikeneminen.

– Silloin ei vielä oikeastaan puhuttu, mikä sitten näkyi perheessä. Erityisesti isäni oli tosi katkera. Hän vaati aina poikia vastuuseen sanoen, että he ovat tappaneet meidän Pentin. Äiti totesi siihen aina, että ei sitä Penttiä voi millään vaatimuksilla takaisin saada.

– Aina kun joku tuli käymään, äiti alkoi itkemään. Sitten hän lohdutti minua sanoen: ”Liisa, Pentti on taivaassa, ja siellä on mukavaa”. Sen jälkeen hän alkoi taas itkeä. Se tuntui tosi kummalliselta.

Kuultuaan uskovalta äidiltään veljensä olevan taivaassa pieni Liisa halusi päästä sinne itsekin. Ja ajatteli pääsevänsä sinne seuraamalla veljeään veteen.

Ojanpohjalta politiikkaan

Oli syksy 1950. Veljen kuolemasta oli kulunut vasta muutama kuukausi.

– Lähdin Raksilan Ratakatu 12:sta kävellen Laanojalle ja hyppäsin sinne. Halusin vain nähdä, minkälaista on taivaassa. Onneksi joku rautatieläinen oli kulkenut ohi ja nostanut minut pois ojasta, kuvailee Liisa Jaakonsaari Laanoja-nimisellä joella sattunutta täpärää tilannetta.

­– Perheen taivasopetus muutti vähän luonnettaan sen jälkeen.

Tragediaa ja syvää surua seurasi Lyyli-äidin sairastuminen vaikeaan astmaan. Tilannetta pahensivat muut samanaikaiset vakavat sairaudet, kuten paha sydämen vajaatoiminta. Liisa Jaakonsaari näki läheltä, kuinka yhden perheenjäsenen sairastuminen vaikuttaa koko perheeseen.

– Kun lukiossa ollessani tuli sairasvakuutuslaki ja myöhemmin kansanterveyslaki, ne vaikuttivat suoraan meidän perheeseemme. Pystyimme ostamaan esimerkiksi lääkkeitä. Silloin tuli oivallus, että tällaisilla yhteisillä päätöksillä, eli politiikalla, voidaan vaikuttaa ihmisten elämään. Siitä lähti liikkeelle 40-vuotinen urani politikassa.

Liisa Jaakonsaari, Sirpa Pietikäinen ja Sari Essayah kirkon järjestämässä EU-arvoillassa huhtikuussa 2014. Kuva: Kai Kortelainen
Liisa Jaakonsaari, Sirpa Pietikäinen ja Sari Essayah kirkon järjestämässä EU-arvoillassa huhtikuussa 2014. Kuva: Kai Kortelainen

”Tuli vahvoja sukupolvikokemuksia, politiikka vei mennessään.”

Elettiin 1970-luvun alkua, jolloin Suomessa oli vallassa viime viikonloppuna menehtyneen Pertti Paasion isän Rafael Paasion II hallitus. Tämä oli valinnut sosiaali- ja terveysministerikseen Osmo Kaipaisen.

Kaipainen oli Suomen sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämiseen oleellisella tavalla vaikuttanut työläisperheen poika, joka oli ponnistellut opiskelemaan vaatimattomista oloista ja lukenut itsensä lääketieteen lisensiaatiksi.

Osmo Kaipiainen vastusti Vietnamin sotaa, vaati länsimailta suurempaa roolia kehitysmaiden tukemisessa ja ajoi vasemmiston kansainvälistä yhteistyötä.

– Ihailin Kaipaista, ja kun siihen samaan syssyyn sitten tulivat Vietnamin sota ja [Chilen presidentti Salvador] Allenden murha, joista tuli vahvoja sukupolvikokemuksia, politiikka vei mennessään, Liisa Jaakonsaari jäsentelee.

Jaakonsaari kokee kaiken tämän olleen hänen varalleen tehty suunnitelma.

Liisan lista – ”So what!”

Alle kolmekymppisenä Liisa Jaakonsaari oli ehtinyt tehdä jo toimittajan töitä sosiaalidemokraattisen Pohjolan Työ -lehden toimittajana sekä toimia Oulun kaupunginvaltuutettuna. Kansanedustajaksi hänet valittiin saman ikäisenä kuin pääministeri Sanna Marin on nyt.

Ne suomalaiset, jotka muistavat 1990-luvun lama-ajan, muistavat myös Liisan listan. Tai jos eivät muista, ainakin he kokivat sen elämässään ja arjessaan.

Liisa Jaakonsaari laati 1990-luvun puolivälissä Sdp:n käyttöön listan kymmenestä sosiaalietuudesta, jotka pitäisi tiukassa taloustilanteessa leikata maan saattamiseksi jälleen kasvu-uralle. Leikkauksiin kuuluivat työttömyysturvan leikkaaminen, lapsilisien verottaminen, opistotuen muuttaminen harkinnanvaraiseksi ja asuntolainojen korkojen verovähennyksistä luopuminen.

”Vääränlaisen toivon kertominen on erittäin väärin politiikassa.”

Ymmärrettävästi Liisan lista herätti kohua. Perinteisesti Sdp oli kasvattanut sosiaalietuuksia ja arvostellut ankarasti Esko Ahon ja Iiro Viinasen johtamaa oikeistohallitusta sen tekemistä lama-ajan leikkauksista.

– Se oli välttämätöntä silloisessa tilanteessa. Työttömyys oli silloin parikymmentä prosenttia. Saimme työttömyyden laskemaan Euroopan nopeinta vauhtia, muistelee Jaakonsaari toimiaan Lipposen hallituksen työministerinä.

– Vääränlaisen toivon kertominen on erittäin väärin politiikassa. Rehellisyydellä pärjää parhaiten. Jos on rehellinen, ja sen jälkeen häviää vaaleissa, voi yksinkertaisesti ajatella: ”So what!”

Jaakonsaaren sanoista nousevat mieleen Euroopan komission edellisen puheenjohtajan Jean-Clauden Junckerin sanat: ”Me kyllä tiedämme, mitä pitäisi tehdä, mutta emme tiedä miten tulisimme uudelleen valituiksi niin tehtyämme.”

Vakavuuden renessanssi

Siinä missä Liisa Jaakonsaari laati leikkauslistoja Suomen nostamiseksi 1990-laman syövereistä, hänen puoluetoverinsa Sanna Marin pumppaa kuumeisesti rahaa elvytykseen ja koronakriisin negatiivisten talousvaikutusten minimoimiseksi. Leikkauslistojen aika tulee vasta myöhemmin.

Pääministeri Sanna Marin ja valtiovarainministeri Katri Kulmuni hallituksen kehysriihessä Helsingin säätytalolla eilen tiistaina 7. huhtikuuta. Kuva: Laura Kotila / valtioneuvoston kanslia
Pääministeri Sanna Marin ja valtiovarainministeri Katri Kulmuni hallituksen kehysriihessä Helsingin Säätytalolla eilen tiistaina 7. huhtikuuta. Kuva: Laura Kotila / valtioneuvoston kanslia

Jaakonsaari antaa koronakriisin keskellä tunnustusta Marinille ja pääministerin johtamalle hallituspuolueiden keskeisten ministereiden viisikolle.

– Tämän kriisin positiivinen seuraus voi olla se, että politiikan vakavuus nousee uudella tavalla arvoonsa. Politiikka ei olekaan enää pelkästään sukkelia sanontoja tai esiintymistä hyvin tässä ja nyt. Helppoheikkipolitiikka on nyt ohi. Minulla on vakaa tunne, että usko politiikkaan voi nyt tästä kasvaa.

­– Sama vakavoituminen voi tapahtua elämässä ylipäätään, kun huomataan, että ihminen ei hallitsekaan kaikkea. Ihmisille on vaikeaa se sanoa, mutta totuus on se, että kukaan ei tiedä, miten tässä käy.

”Totuus on se, että kukaan ei tiedä, miten tässä käy.”

Liisa Jaakonsaari arvelee, että hänen sukupolvensa vahva politisoituminen oli seurausta Vietnamin sodan ja Allenden murhan kaltaisista vahvoista sukupolvikokemuksista. Hän uskoo, että Greta Thunbergista ja ilmastonmuutoksesta syntyy yhtä vahva sukupolvikokemus nyt aikuisiksi varttumassa oleville nuorille.

Mutta se ei ole ainoa nuoren polven sukupolvikokemus.

– Luulen, että sellainen tulee myös koronasta. Kukaan meistä ei vielä, miten tämä jatkuu ja luoko tämä jotain uutta. Nythän on jo näkynyt pientä lähimmäisenrakkauden virkistymistä – ihmiset auttavat toisiaan ja syntyy sosiaalisia innovaatioita. Asiat voivat mennä tämän johdosta parempaankin suuntaan.

Jaakonsaari on varma siitä, että katkeruuttakin tulee – kuinka paljon, sitä on vaikea ennustaa.

– Paljon riippuu siitä, kuinka pitkään tämä jatkuu ja onnistuvatko hallitukset ympäri Eurooppaa ja onnistuuko Euroopan unioni. Tämä tulee vaikuttamaan ihmisten ja erityisesti nuorten maailmankuvaan.

Liisa Jaakonsaari näkee kaksi merkittävää tilanne-eroa, kun hän vertaa 1990-luvun lama-ajan kamppailua meneillään olevaan taisteluun pandemiaa vastaan.

– Työttömyys oli silloin parikymmentä prosenttia. Nyt työttömyysluvut ovat olleet meillä valtavan hienon alhaisia. Tämä päivä on vakava haaste, ja nyt voi tulla uusi kriisi, mutta lähtökohta antaa mahdollisuuden välttää pitkäaikainen massatyöttömyys.

Toinen ero löytyy yhteisestä poliittisesta tahtotilasta.

– Nyt on selvästi enemmän yhteistä poliittista tahtoa estää korkean työttömyyden syntyminen, myös muualla Euroopassa, ja ihan Yhdysvaltoja myöten. Koska se tiedetään varmasti, että kovin vaikeaksi menevää ja pitkittynyttä työttömyyttä on hankala saada paranemaan.

Elämän tarkoitus

Jaakonsaari näkee politiikan keskeiseksi väyläksi auttaa ihmisiä. Siksi hän on pahoillaan siitä, että politiikka on huonossa huudossa kansan keskuudessa. Tuoreimman Valittujen Palojen brittiläisellä Wyman Dillon -tutkimuslaitoksella teettämän kyselytutkimuksen perusteella poliitikot ovat suomalaisten mieliessä toiseksi epäluotettavin ammattikunta puhelinmyyjien jälkeen.

Eniten suomalaiset luottavat palomiehiin, apteekkihenkilökuntaan ja sairaanhoitajiin. Sellaisten ammattikuntien edustajiin, joiden työssä kuoleman, onnettomuuden tai sairauden todellisuus on tavalla tai toisella läsnä.

– Yksi elämän tarkoitus on auttaa ihmisiä. Eikä vain ihmisiä ylipäätään vaan erityisesti niitä, joiden ääni ei kuulu. Elämän tarkoitus on ottaa myös kuolema osana elämää, sanoo Jaakonsaari rauhallisena.

Politiikan tulevaisuuden haasteiksi voi ennustaa nousevan ihmisyyden ytimeen ja siihen liittyvien eettisten kysymysten kanssa painiskelun. Jotkut niistä ovat elämän ja kuoleman kysymyksiä: Kun koronarokote joskus valmistuu, kuinka se jaetaan maailmalla oikeudenmukaisesti? Kenen käytettävissä tulisivat olla kalliit geenitekniikkaan perustuvat hoidot, joilla ehkäistään vakavia sairauksia? Millaisia muutoksia tekoälyn kehitys tuo yhteiskunnan ja inhimillisen elämän piiriin?

”Yksi elämän tarkoitus on auttaa ihmisiä. Eikä vain ihmisiä ylipäätään vaan erityisesti niitä, joiden ääni ei kuulu.”

– Järkytyn lukiessani tekoälyn kehityksestä. On jo suunnitteilla hankkeita, joissa ihmisen puhetyyli, historia ja tapa sanoa asioita tallennetaan pilveen, jotta omaiset voivat seurustella hänen kanssaan senkin jälkeen tämä on jo kuollut.

Liisa Jaakonsaaren mielestä illuusio ikuisesta elämästä geeniteknologian tai tekoälyn kehityksen seurauksena vie ihmisen täydelliseen hukkaan.

­– Siinä häivytetään elämän ja kuoleman välinen ero. Kuolema on olennainen osa elämää. Niin kuin pääsiäisenä sanotaan: Vain kuolemalla voi voittaa kuoleman.