Kotimaa24: Sleyn erotettu hallintojohtaja ryhtyy oikeustoimiin entistä työnantajaansa vastaan

 

SLEYn Luther-kirkko Helsingissä. Kuva: Olli Häkämies

Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen erotettu hallintojohtaja Heikki Kymäläinen aloittaa oikeustoimet entistä työnantajansa vastaan. Kymäläisen asiaa alkaa ajaa työ- ja virkaoikeuteen erikoistuneen asianajotoimisto, uutisoi Kotimaa24.

Asianajotoimisto on Kotimaan mukaan lähettänyt Sley:n hallitukselle ja toiminnanjohtajalle kirjeen, jossa Kymäläisen irtisanomista, pidetään laittomana. Kymäläisen asianajaja ehdottaa kirjeessä, että ennen lopullista päätöstä oikeustoimiin ryhtymisestä Sleyn hallitukselle annetaan mahdollisuus tehdä asiassa konkreettinen sovintoesitys. Takarajaksi on asetettu heinäkuun 27. päivä.

Asianajotoimiston laatimassa kirjeessä esitetään, että Kymäläinen olisi joutunut Sleyssä epäasiallisen kohtelun ja häirinnän kohteeksi. Kotimaa24 kertoo tämän ilmenneen ilkeinä ja vihjaavina viesteinä, vähättelevinä sähköposteina, hallintojohtajan aseman perusteettomana kyseenalaistamisena sekä huutamisena.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Kotimaan mukaan Kymäläinen oli toukokuun alussa kutsuttu Sleyn hallituksen toimesta kuulemistilaisuuteen. Hän oli saanut työnantajaltaan myös ”luonnoksen varoitukseksi”. Siinä Kymäläistä syytettiin luottamusaseman väärinkäytöstä niin sanotussa Fici-Copy -tapauksessa. Varoituksen mukaan Kymäläinen olisi tehnyt yli kymmenen vuotta sitten työnantajalleen epäedullisen konttorikoneita koskevan leasingsopimuksen, josta hän oloisi saanut henkilökohtaista taloudellista etua itselleen ja lähipiirilleen.

Kymäläisen asianajajan mukaan taloudellisen edun saannissa kyse on väitteestä, jonka mukaan ”Kymäläinen olisi syyllistynyt sellaiseen rangaistavaan tekoon, josta häntä ei ole tuomittu”. Kotimaa kertoo Kymäläisen harkitsevan tutkintapyynnön tekemistä väitteestä.

Heikki Kymäläinen on toiminut Sleyssä hallintojohtajana ja Sley-Media Oy:n toimitusjohtajana. Seurakuntalainen.fi uutisoi aiemmin tänään Sley-Median kustannuspäällikkönä ja Sanansaattaja-lehden toimituspäällikkönä toimivan Teemu Haatajan seuraavan Kymäläistä Sley-Median toimitusjohtajana.

Sleyn hallitus irtisanoi Kymäläisen kokouksessaan 17. toukokuuta kokouksessaan. Irtisanomisen syyksi kirjattiin luottamuspula.

Kotimaa24:n uutinen

 

 

Aiheet