Kirkon piirissä 70 prosenttia partiolippukunnista

 

Partioviikkoa vietetään juuri. Suurin osa Suomen partiolaisista kokoontuu evankelis-luterilaisen kirkon helmoissa. Kuva: Joel Forsman

Partioharrastus kokee uutta nousua – toimintaan osallistuvien määrä kasvaa.

Evankelis-luterilaisten seurakuntien partioryhmiin osallistui yhteensä 32 100 partiolaista vuonna 2015, mikä on viisi prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Suurin muutos osallistujamäärissä tapahtui partioretkille ja -leireille osallistuneissa, joiden määrä kasvoi 27 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi seurakuntien vuoden 2015 toimintatilastoista.

Partiokasvatuksen arvopohjana on ajatus, että ihmisellä on velvollisuuksia suhteessa Jumalaan, omaan itseen, toiseen ihmiseen, luontoon ja yhteiskuntaan.

Dei  Eurovaalit neliöb. 7.5.-3.6.

Partiolippukunnista noin 70 prosentilla on taustayhteisönä evankelis-luterilainen seurakunta. Suomen Partiolaiset ja evankelis-luterilainen kirkko ovat sitoutuneet yhteistyösopimukseen, jonka pohjalta edistetään partiokasvatusta.

Partiolaiset kerääjinä

– Partion vetovoima perustuu sekä sen kokonaisvaltaiseen kasvatusnäkemykseen että vapaaehtoisten merkittävään rooliin. Partiossa nuoret seurakuntalaiset pääsevät itse tekemään ja vastaamaan toiminnasta, seurakuntien partiotyön asiantuntija Katri Vappula kertoo.

Kuluvalla viikolla vietettävän partioviikon aikana järjestetään useita tapahtumia, joissa kerätään varoja Yhteisvastuukeräykseen. Tänä vuonna keräysvaroilla torjutaan nuorten syrjäytymistä sekä Suomessa että ulkomailla.