Elämäntaito: Aatelisnaiset auttajina – kolme tarinaa siitä, miten ylhäiset syttyivät diakonialle

Partio ehkäisee syrjäytymistä Yhteisvastuukeräyksen avulla

 

Yhteisvastuukeräyksen avulla partio pyrkii tavoittamaan uusia kohderyhmiä eripuolelta Suomea. Kuva: Pääkaupunkiseudun Partiolaiset

Yhteisvastuukeräys auttaa partiotoimintaa uudistumaan ja mukautumaan erilaisiin tarpeisiin sopivaksi.

Kirkkohallitus on valinnut vuoden 2016 kotimaisen työn kohteeksi Suomen Partiolaisten toiminnan tukemisen, erityisesti nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi.

– Tämä on meille mielettömän iso juttu, kertoo Suomen Partiolaisten puheenjohtaja Anna Munsterhejm, Partio ja kirkko ovat tehneet yhteistyötä jo sata vuotta, ja jaamme samanlaisen arvopohjan. Tärkeintä kuitenkin on, että tässä tunnustetaan ennaltaehkäisevän työn arvo. Partiossa nimenomaan ehkäistään syrjäytymisen riskiä.

Kirkkorekry neliöb. 29.4.-12.5.

 

Koko Suomen nuorten hyväksi

Partiotoiminta kattaa koko Suomen – Hangosta Utsjoelle, ja siten yhteisvastuukeräyksen partiolle suunnatuilla varoilla tuetaan koko Suomen nuoria. Tarpeet ja toimintatavat ovat Munsterhejmin mukaan todella erilaisia eri puolella Suomea, joten sama malli ei sovi kaikille.

Keräyksen tuotoilla rahoitetaan Nuorten syrjäytymisen ehkäisy partion avulla -hanke, joka on pääosin normaalia partiotoimintaa, mutta uusille kohderyhmille suunnattuna ja uusia toimintatapoja kokeillen.

– Yhteisvastuukeräys mahdollistaa toiminnan kehittämisen. Jäsenmäärämme on kovassa kasvussa, ja pyrimme tavoittamaan myös uusia kohderyhmiä, eritysesti sellaisia, joihin kuuluvat nuoret ovat tavallista suuremmassa riskissä jäädä yhteisön ulkopuolelle. Parhaillaan suunnitteilla on esimerkiksi maahanmuuttajille suunnattua toimintaa Itä-Helsingissä, Munsterhejm valottaa.

Lähde: partio.fi
Kuva: Pääkaupunkiseudun Partiolaiset