Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Kirkon kulttuuripalkinto Jukka Ahokkaalle ja Jukka Leppilammelle

 

Kirkon kulttuuripalkinto 2023 jaetaan ansioista kristillisen musiikkikulttuurin edistämisessä. Kuva: Pixabay

Vuoden 2023 Kirkon kulttuuripalkinto jaetaan kahdelle kristillisen musiikkikulttuurin edistäjälle, tapahtumatuottaja Jukka Ahokkaalle ja muusikko Jukka Leppilammelle.

Kirkkohallituksen täysistunto päätti palkinnonsaajista istunnossaan 12.12.2023.

Jukka Ahokas on ansioitunut erityisesti Kirkko soikoon -festivaalien (1996–2016) ja Sacred Music -tapahtuman (2018–2022) tuottajana yhteistyössä seurakuntien kanssa. Vuosikymmenten aikana suuri yleisö on saanut nauttia Kirkko soikoon festivaalissa yli 300 korkeatasoisesta konsertista. Sacred Music -tapahtuman erityisansiona voidaan pitää musiikin yhdistävän näkökulman korostamista uskontodialogisessa mielessä yli kulttuuri- ja uskontorajojen.

Perheniemi neliöb. 7.-13.10.

Muusikko Jukka Leppilampi on toiminut aktiivisena artistina neljällä vuosikymmenellä. Hänen taiteellisessa toiminnassaan on ollut vahvana näkökulmana yhteisön rakentaminen ja aktiivinen kristillinen elämä. Hän on tarjonnut armon, lohdutuksen ja toivon näköaloja lukuisten ihmisten elämään taiteellisen työskentelynsä kautta. Hän on toiminut myös muun muassa Helsingin urkukesäyhdistyksen puheenjohtajana. Lisäksi Leppilampi järjestää vuosittain Fagerkullafest -kulttuuri- ja musiikkitapahtumaa Alajärven Lehtimäellä. Tapahtuma kokoaa kulttuurin ystäviä kohtaamiseen eri taidealojen ja ateriayhteyden kautta.

Kirkkohallitus myöntää vuosittain Kirkon kulttuuripalkinnon kristillisen sanoman kannalta merkityksellisestä esittävästä taiteellisesta toiminnasta ja kulttuuriteosta. Palkinnon kokonaissumma on 6000 euroa.

Palkinnonsaajia esittäneeseen työryhmään ovat kuuluneet: Petri LaaksonenSuvi AholaHelena HietanenTimo Korhonen ja Pekka Heikkilä sekä sihteereinä Juha Luodeslampi ja Ilkka Tahvanainen.