Ihmisiä ja ilmiöitä: Koronatartuna oli viedä äänen lisäksi koko Tom Bollströmin elämän – ”Koin olevani Jumalan kanssa kasvokkain” Elämäntaito: Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” – Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan

Kirkon jäsenmäärä vähenee maltillisesti

 

Jyväskylän Veritas Forum videoidaan Jyväskylän kaupunginkirkosta. Kuva: Sari Savela

Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä oli vuoden 2016 lopussa tarkistettujen tietojen mukaan 3 956 277.

Kirkkoon kuuluu 71,9 prosenttia suomalaisista. Kirkon jäsenten osuus Suomen väestöstä laski vuoden takaisesta yhden prosenttiyksikön.

Kaikkiaan noin 50 100 suomalaista erosi viime vuoden aikana kirkon jäsenyydestä, samalla noin 17 000 liittyi kirkkoon. Vuoden 2016 aikana kastettiin 36 600 alle 1-vuotiasta, ja kirkon jäsenistä kuoli 44 800.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Jäsenmäärän kokonaismuutos vuonna 2016 oli jokseenkin saman suuntainen kuin vuonna 2015. Tuolloin kirkkoon liittyi 17 600 henkilöä, eronneita oli 45 200. Vuoden 2015 aikana kuoli 44 000 kirkon jäsentä ja kastettiin 38 700 alle 1-vuotiasta.

Nuoret aikuiset aktiivisimpia liittyjiä sekä eroajia

Kirkkoon liittyjissä aktiivisimpia olivat 30−39-vuotiaat miehet sekä 20−29-vuotiaat naiset. Lähes puolet (48 %) kaikista liittyneistä kuului näihin ikäluokkiin. Kirkosta erosivat eniten 20−29-vuotiaat, joita oli 29 prosenttia kaikista eronneista.

”Kirkkoon liittymisen ja eroamisen kannalta keskeisin ikäryhmä on edellisten vuosien tapaan alle kolmekymppiset, jotka muuttavat herkimmin kantaansa jäsenyydestä suuntaan tai toiseen. Kirkosta eroaminen varsinkin perheenperustamisiässä heijastuu usein kasteiden vähenemiseen. Toisaalta juuri perhetapahtumat pitävät yllä yhteyttä kirkkoon”, tutkija Veli-Matti Salminen Kirkon tutkimuskeskuksesta sanoo.

Jyväskylä edelleen suurin seurakunta

Jyväskylän seurakunta jatkaa väkimäärältään suurimpana seurakuntana. Jyväskylässä kirkon jäseniä on kaikkiaan 95 606. Vuotta aiemmin vastaava luku oli 95 799. Pienin on Pohjanmaalla sijaitseva ruotsinkielinen saaristoseurakunta Bergö församling, jossa jäseniä oli vuoden lopussa 414. Seurakunta kasvoi edellisvuoteen verrattuna kolmella jäsenellä.

”Vaikka kirkosta eroaminen on ennen kaikkea suurten kaupunkiseurakuntien ilmiö, väestö kasvaa muuttoliikkeen myötä eniten kaupungeissa. Tämä näkyy myös suurten seurakuntien jäsenmäärien kasvuna”, Salminen toteaa.