Yleinen: Tuomas Enbuske kuvaa luterilaista uskoaan: ”Ei kielilläpuhumista, ei ikoneja, ei suitsukkeita – Sana riittää”

Kansalaisjärjestöt herättelevät suomalaisia Syyrian auttamiseksi

 

Mania Alkhatib tuottaa näyttelyitä syyrialaistaiteilijoista. Hän toi Ali Ferzatin pilapiirroksia viime vuonna Suomen sosiaalifoorumiin.

KUUNTELE KLIPPI. Yli kaksi vuotta Syyrian kansannousun alkamisen jälkeen maassa on verinen konflikti. YK:n mukaan yli kaksi miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa Syyriassa. Suomi-Syyria Ystävyysseuran puheenjohtaja Mania Alkhatib kiertää Suomea puhumassa kotimaansa siviilien auttamisen puolesta.

– Kuolleiden lukumäärä kasvaa joka tunti. Silti kansainvälinen yhteisö epäröi. Kuinka monen siviilin täytyy vielä kuolla, ennen kuin YK:n turvallisuusneuvosto vie tilanteen Kansainvälisen rikostuomioistuimen tutkittavaksi ja näihin kauheisiin rikoksiin syyllistyneet saadaan vastuuseen teoistaan, Amnestyn Suomen osaston oikeudellinen asiantuntija Susanna Mehtonen kysyy.

Mehtonen osallistui yhtenä panelistina Helsingissä järjestettyyn Syyria-tilaisuuteen, missä eri kansalaisjärjestöjen edustajat pohtivat syyrialaisten auttamistapoja. Vastaava tilaisuus järjestetään ensi viikolla Turussa.

Janoinenlammas.fi neliöb.8.5.-4.6.

Yksi järjestäjätahoista, Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry (PSV), on kehittämässä kriisialueilla lasten mielenterveystyötä. Järjestö auttaa muun muassa Saidan kaupungin lähellä olevaa perheneuvolaa yhdessä Libanonissa toimivan palestiinalaisjärjestö Beit Atfal Assumoudin (BAS) kanssa.

– Perheneuvoloihin ohjataan evakkoperheiden lapsia, jotka ovat järkyttyneitä näkemistään asioista. BAS ei aseta kansallisuuteen liittyviä ehtoja, jos köyhä perhe on avun tarpeessa, kertoo Libanonin kehitysyhteistyöhankkeiden koordinaattori Sirkku Kivistö Psykologien sosiaalinen vastuu ry:stä.

Syyrian kansannoususta on kulunut runsaat kaksi vuotta. Syyrian sodassa arvioidaan tähän mennessä kuolleen noin 70 000 ihmistä.

– Toivomme syyrialaisten auttamiseksi yhteistyöverkostoa, kertoo Suomi-Syyria Ystävyysseuran puheenjohtaja Mania Alkhatib.

Alkhatib on ollut mukana järjestämässä Suomeen Syyria-tilaisuuksia, joissa kuullaan eri järjestöjen näkemyksiä Syyriaan liittyen. Turun keskustelutilaisuus järjestetään tiistaina 16. huhtikuuta kello 17-20 Sosiaalikeskuksen auditoriossa osoitteessa Linnankatu 23.

Kuuntele toimittaja Heidi Rautionmaan raportti Syyrian tilanteesta (3 min):

 
Dei, aamuvirkut, artikkeliban 7.2.- (2/2)