Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Kajaanin seurakunta kamppailee saastuneen veden kanssa

 

Kajaanin seurakunnan leiripaikalla nuoret ovat viime vuosina saaneet iho-oireita Talvivaaran kaivoksen lähijärven vedestä. Kaivosyhtiön jätevesiä johdetaan muun muassa Kivijärveen, jonka rannalla leiripaikka sijaitsee, kertoo MTV3.

Erityisnuorisotyönohjaajan Tarja Vehkaojan mukaan ongelmia on ollut ainakin kuudella leiriläisellä. Oireita tuli vain sen jälkeen, kun järvivettä oli käytetty.

– Saunomisen ja uimisen jälkeen iho kutisi. Ihossa oli myös punoitusta ja yöt olivat levottomia, kun ihoa piti rasvata, Vehkaoja kertoo.

Kajaanin seurakunta käyttää leiripaikkaa erityisnuorisotyössä pienryhmien virkistymiseen ja retkeilyyn. Tänä kesänä seurakunta on siirtänyt alaikäisten leirejä muualle nimenomaan vesiongelmien takia.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

– Tämä tuntuu tosi surulliselta. Olen ollut alusta asti nuorten kanssa tätä unelmaa tänne rakentamassa. Nyt tämä tuntuu lähinnä painajaiselta, Vehkaoja huokaa.

Toukokuussa Kainuun Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) kehotti välttämään järviveden käyttöä löyly- ja pesuvetenä. Syynä oli se, että vedestä on mitattu runsaasti mangaania eikä sen käyttäytymisestä höyrystyessä ole tietoa. Mahdollisista iho-oireista ei ole varoitettu eikä uimista järvivedessä ole kehotettu välttämään.

ELY-keskus havaitsi lähijärvien heikentyneen veden laadun syksyllä 2010. Asukkaille asiasta kuitenkin tiedotettiin vasta viime toukokuussa.

Talvivaaran mukaan ongelmat alkoivat, kun kaivoksen lähialueita riivanneita hajukaasuja ryhdyttiin pesemään lipeällä. Vesistöihin johdettu jätevesi sisälsi lopulta ennakoitua enemmän mm. sulfaatteja, rautaa ja mangaania.

ELY-keskus on tehnyt jo kesällä tutkintapyynnön Oulun poliisille. Talousrikosyksikkö tutkii, onko Talvivaara syyllistynyt jätevesiasiassa lain rikkomiseen. Yhtiö kiistää syytökset.

Kajaanin seurakunnan kirkkoherra Lauri Oikarinen kertoo, että seurakunnassa seurataan jo käynnissä olevan poliisitutkinnan etenemistä.

– Tilanne on tietenkin ikävä. Harkitsemme sitten myöhemmin, onko tarvetta esimerkiksi vaatia korvauksia kaivosyhtiöltä.

 

 
Artikkelibanneri perussanoma