Juhana Pohjolasta Lähetyshiippakunnan seuraava piispa

 

Kuva: Janne Koskela

Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunnan hiippakuntakokous on 23.1.2021 valinnut hiippakuntadekaani TT Juhana Pohjolan seuraavaksi Lähetyshiippakunnan piispaksi. 

Pappiskollegion jäsenet ja kaksi maallikkoedustajaa kustakin seurakunnasta antoivat ennakkoäänestyksenä toteutetussa vaalissa Pohjolalle 111 ääntä (90,2 %), toisen ehdokkaan Esko Murron saadessa 12 ääntä. Äänestysprosentti oli 95 %.

– Haluan kiittää omasta puolestani siitä suuresta luottamuksesta, mitä te olette osoittaneet antamalla näin vahvan tuen ja valitsemalla minut tähän tärkeään ja vaativaan tehtävään. Tunnen suurta heikkoutta näin suuren tehtävän ja kutsun edessä, mutta tiedän että
seurakunnissa on keskusteltu tästä asiasta ja on yleisissä esirukouksissa paljon myös rukoiltu asian puolesta, ja se rohkaisee myös minua katsomaan tästä eteenpäin, vastavalittu Pohjola kommentoi kiitospuheessaan.

Sansa neliöb 15.2-15.3. MJa

Pohjola kiitti edeltäjiään heidän antamastaan esimerkistä piispoina. Erityisesti hän muisteli piispa Matti Väisäsen elämään jäänyttä lausetta piispanrististä.

– Sitä kannetaan, ei vatsan päällä, vaan sydämen päällä. Jos Jumala suo, haluan olla myös sellainen piispa, joka kannan Kristuksen ristinmerkkiä sydämen päällä. Haluan jakaa siitä sitä elämän sanaa, joka yksin tekee meidät eläviksi ja joka yksin rakentaa kirkon. Sillä lähtökohta on, että olemme kaikki taivaallisen Isän sydämellä. Meillä on valtava yhteinen tehtävä rakkaassa isänmaassamme ja myös lähetyskentillä.

Kolmas piispa Luther-säätiön aikana, toinen Lähetyshiippakunnassa

Pohjolasta tulee Risto Soramiehen (piispana 2013–2021) jälkeen Lähetyshiippakunnan toinen piispa. Matti Väisänen toimi Ruotsin ja Suomen lähetysprovinssin ensimmäisenä suomalaisena piispana vuosina 2010–2013 ennen itsenäisen Lähetyshiippakunnan
perustamista.

Juhana Pohjola (s. 1972) on Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan hiippakuntadekaani (2013–) ja Suomen Luther-säätiön dekaani (2000–2011, 2012–). Hän on suorittanut teologian maisterin (Helsingin yliopisto, 1997), Master of Sacred Theologyn
(Concordia Theological Seminary, Fort Wayne, IN, USA, 1998) ja teologian tohtorin tutkinnon (Helsingin yliopisto, 2014). Hänet on vihitty papiksi Oulun hiippakunnassa vuonna 1999 Suomen Luther-säätiön palvelukseen. Hän on naimisissa, neljän lapsen isä ja harrastaa tennistä ja lukemista.

Juhana Pohjolan piispan virkaan vihkimistä suunnitellaan Lähetyshiippakunnan kesäjuhlan yhteyteen Loimaan evankelisella opistolla 1.8.2021.

*

Nimi korjattu 26.1. klo 9.52