Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Joulusukkakampanjan tavoite ylittyi

 
Pirkko Tuppurainen ja Hanna Saarenpää pitelevät sukkakoria käsissään.

Nuttu-projektin äiti Pirkko Tuppurainen ja Tuurin sukkavaraston hoitaja Hanna Saarenpää ovat suuressa mukana.

Nuttu-projektin joulusukkakampanja onnistui yli odotusten. Kahdessa erässä Tuurista lähti yli kymmenentuhatta paria villasukkia köyhille lapsille Moldovaan, Valko-Venäjälle, Ukrainaan ja Baltiaan.

Nuttu-projekti toteuttaa tänä jouluna yhdessä yhteistyökumppaninsa kanssa joulusukkakampanjan. Tavoitteena on antaa jouluna 2020 köyhille lapsille Moldovassa, Valko-Venäjällä, Ukrainassa ja Baltiassa 10 000 joulupakettia, joissa on Suomessa neulotut villasukat.

– Saavutimme tavoitteemme, kahdessa erässä lähti matkaan yhteensä 10 642 sukkaparia, sekä lisäksi nuttuja ja muita neuleita lapsille, Nuttu-projektin äiti, Pirkko Tuppurainen iloitsee.

Perheniemi neliöb. 7.-13.10.

Pirkko Tuppurainen lähettää lämpimät kiitokset tuhansille neulojille. Nyt sukat ovat matkalla Etelä-Pohjanmaalta, Tuurista, maailmalle.

Sukat paketoidaan Saksassa joulupaketteihin, joihin tulee lisäksi karkkia, koulutarvikkeita, saippuaa, shampoota, hammastahnaa, hammasharja, lelu, hengellinen lastenkirja ja vaatteita.

Kuljetuksista vastaavat projektityöntekijät Esko ja Sandi Mäki-Soini kertovat, että lahjojen paketoinnista vastaavat vapaaehtoistyöntekijät. Lahjapaketit lähtevät eteenpäin sitä mukaa kuin ne valmistuvat.

– Marraskuun viimeisellä viikolla Saksasta lähetettiin rekkakuormallinen paketteja Valko-Venäjälle. Toinen päivä joulukuuta lastattiin näinä päivinä Moldovaan saapuva lahjakuorma. Ensi viikon alkupuolella lähtee yksi kuorma Ukrainaan, Esko Mäki-Soini selvittää.

Artikkeli jatkuu kuvien jälkeen.

Vapaaehtoistyöntekijät pakkaavat joululahjoja Saksassa
Vapaaehtoistyöntekijät pakkaavat joululahjoja Saksassa. Kuva: idän kirjallisuustyön arkisto.
Sukkalaatikoiden pakkaamista.
Moldovaan lähtevät paketit valmiina Saksassa. Kuva: Idän kirjallisuustyön arkisto

Seurakunnat hoitavat jakamisen

Lahjat jaetaan ensisijaisesti lastenkoteihin ja vammaisten lasten laitoksiin. Lisäksi paketteja jaetaan lapsille seurakunnissa, kouluissa, sairaaloissa ja sisäoppilaitoksissa.

Kohdemaissa joulua vietetään sekä protestanttisen että ortodoksisen kalenterin mukaan, joten lahjoja jaetaan vielä tammikuun 7. päivänäkin. Joulupakettien jaon hoitavat paikalliset seurakunnat. Pakettien jakamisen yhteydessä lapsille järjestetään myös joulujuhla, jossa kerrotaan jouluevankeliumi ja lauletaan joululauluja.

Joulusukkakampanja jatkuu ensi vuonna

Nuttuprojekti on toimittanut Suomesta sukkia maailmalle aiemminkin. Suurin osa on Pirkko Tuppuraisen mukaan ollut vauvan sukkia. Niitä on toimitettu nuttujen mukana Etiopiaan, Afganistaniin ja Moldovaan.

– Nuttuja on toimitettu Suomesta tähän mennessä yhteensä 182.000 kappaletta eri puolille maailmaa. Nyt olemme siirtymässä nutuista sukkien kutomiseen, hän toteaa.

Kansanlähetykselle joulusukkakampanja ei ole kertaluontoinen, vaan järjestö toimittaa jatkossakin joululahjoja idän lapsille. Vuoden 2021 jouluksi voi alkaa kutoa sukkia vaikka heti.

– Olisimme iloisia ja kiitollisia, jos voit olla mukana tässä hankkeessa. Joulusukkien vastaanotto jatkuu Tuurin varastolla heti tammikuusta alkaen, Esko Mäki-Soini sanoo.

Lue lisää >>täältä.