Janne Villa: ”Ei ole syytä elätellä harhakuvia synnittömistä yhteisöistä”

 

(Kuva Istockphoto)

– Hurjimmat tarinat uskonyhteisöjen varjoissa tapahtuneista kauheuksista karmivat, toimittaja Janne Villa sanoo tämän viikon Sanassa. Kauppoihin juuri ilmestynyt Villan kirja Hengellinen väkivalta on järkyttävää luettavaa.

Janne Villa on paneutunut kirjassaan useissa eri uskonyhteisöissä harjoitettuun alistamiseen ja hyväksikäyttöön, huijaamiseen ja manipulointiin.

Esimerkkitapauksissa pieniä ihmisiä piiskataan, pelotellaan Raamattuun vedoten ja käytetään sumeilematta hyväksi. Naiset muistelevat, miten karismaattisena profeettana pidetty saarnamies onnistui vakuuttamaan että he ovat oikeastaan jo ”hengellisesti naimisissa” eikä papin aamenta enää tarvita. Seuraavaksi käsi olikin jo hameen alla…

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

– Ei ole syytä elätellä harhakuvitelmia synnittömistä pyhien yhteisöistä. Kristityt kilvoittelevat ja kamppailevat samanlaisten syntien ja kiusausten kanssa kuin muutkin. Osa lankeaa raskaisiin rikoksiin. Ihmiset tekevät toisilleen pahaa myös hurskauden kulisseja väärinkäyttäen, Villa sanoo.

– Ja hengellinen ylpeys käy usein lankeemuksen edellä, varsinkin ellei kukaan tarjoa kriittistä palautetta.

Villa tarttui vaikeaan aiheeseen Kirjapajan pyynnöstä. Uskonyhteisöjen pimeän puolen tutkiminen nosti toimittajankin sapen pintaan. Silti hän näkee tärkeäksi nostaa avoimesti esiin myös kristinuskon ikäviä puolia.

– Ensinnäkin hengellinen väkivalta on raju isku ihmisen ytimeen. Se vieraannuttaa tehokkaasti kristinuskosta ja Jumalasta. Toiseksi ongelmat tapaavat jatkua, kasaantua ja siirtyä sukupolvelta toiselle yhteisöissä, joissa ne koetetaan vaieta kuoliaaksi. Katolisen kirkon laaja hyväksikäyttökriisi on ilmiöstä kansainvälinen esimerkki.

Villa havaitsi myös, että vaikka kokemus väkivallasta on saattanut vaurioittaa ihmistä, moni ei kuitenkaan halua luopua uskostaan vaan tahtoo löytää tien takaisin Jumalan luo ja toisten uskovien yhteyteen.

– Kokemus uskosta, toivosta, rakkaudesta tai armosta – joita kaikkia kanssaihmiset voivat välittää – saattaa olla käänteentekevä: minä kelpaan, olen arvokas ja rakastettu.

– Vielä hämmästyttävämpää kuin se, mitä kauheuksia voi tapahtua, on ihmisten toipuminen ja kriisiyhteisöjen tervehtyminen. Ilahduttavan moni selviytyy tuskan ja pimeyden ytimestä takaisin hyvään elämään ja valoon.

Lue lisää aiheesta tämän viikon Sanasta.