Iranilaiskäännynnäinen evankelioi muslimeja Ruotsissa

 

Annahita Parsan toimii pappina Hammarbyn luterilaisessa seurakunnassa. (Ruotsin Kirkko)

Yli tuhat muslimia on kääntynyt kristityiksi rohkean ruotsiniranilaisen työn tuloksena.

Iranissa syntynyt ja aikuisena kristityksi kääntynyt Annahita Parsan toimii pappina Hammarbyn luterilaisessa seurakunnassa Tukholmassa – ja tekee merkittävää työtä Ruotsin muslimiväestön parissa.

Parsanin arvion mukaan hän on ollut osallisena noin 1 500 muslimitaustaisen henkilön kääntymisessä kristityksi.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Parsan kasvoi islaminuskoisessa kodissa. Hänen ensimmäinen miehensä kuoli auto-onnettomuudessa, ja toinen aviomies oli väkivaltainen.

Vuonna 1984 perhe pakeni Iranin ja Irakin välistä sotaa Eurooppaan. Tanskassa Parsan tutustui kristittyyn naiseen ja sai tältä Raamatun. Naisen todistus vaikutti niin, että ahdistunut Parsan pyysi Jeesusta auttamaan häntä ja alkoi lukea Raamattua.

Myöhemmin Parsan lapsineen pakeni aviomiestä Ruotsiin. Siellä Parsan myös kastettiin.

Vuonna 2006 hän selviytyi vakavasta auto-onnettomuudesta. Hän tulkitsi varjeltumisen merkiksi siitä, että Jumala haluaa hänen ryhtyvän auttamaan muslimeja tulemaan Kristuksen luo. Vuonna 2012 hänestä tuli Ruotsin kirkon pappi, ja suuri osa hänen työstään keskittyy muslimiyhteisön tavoittamiseen.

Siihen hän kouluttaa myös seurakuntia.

– Elämäni on muuttunut täysin sn jälkeen, kun tulin Jeesuksen luo, Parsan totesi hiljattain eräässä haastattelussa.

Työnsä vuoksi häntä on uhkailtu, mutta toistaiseksi mitään pahempaa ei ole tapahtunut.

Parsanin englanninkielinen elämäkerta Stranger No More: A Muslim Refugee’s Story of Harrowing Escape, Miraculous Rescue, and the Quiet Call of Jesus ilmestyi viime vuoden lopulla.

 

Aiheet