IK-opisto järjestää suurnuortenillan yhteistyössä seurakuntien kanssa

 

Kuva: Jarkko Laamanen

Iso Kirja -opisto järjestää yhdessä helluntaiseurakuntien kanssa Suomen suurimman nuortenillan verkossa 5. syyskuuta.

Koronaviruksesta johtuvat rajoitukset ja haasteet saivat aikaan ainutlaatuisen tapahtuman, Suomen suurimman nuortenillan. Ilta järjestetään valtakunnallisesti livestreamtapahtumana niin, että tapahtumaan ilmoittautuneet paikallisseurakunnat voivat järjestää ”katsomon” seurakuntansa nuorille. Tällä tavoin mahdollistetaan tapahtuman järjestäminen turvallisesti koronapandemiaan liittyvät rajoitukset huomioon ottaen. Seurakunnat voivat myös halutessaan järjestää nuorille muuta ohjelmaa ennen yhteistä nuorteniltaa.

Nuortenillan ohjelmassa on muun muassa Jodahen livestreamkeikka, virtuaalista ja interaktiivista menoa ja meininkiä sekä illan päätteeksi Live Devotion -nuortenilta. Paikallisseurakunnat seuraavat streamia YouTuben kautta sekä osallistuvat Zoom-palvelun kautta interaktiiviseen osuuteen.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Kenellä tahansa on myös mahdollisuus seurata IK-opiston YouTube-kanavalta Suomen suurinta nuorteniltaa lauantaina 5. syyskuuta kello 18-21..

Yleensä tähän aikaan vuodesta järjestettäisiin IK-opistolla Keuruulla Youth Celebration -niminen nuortentapahtuma, mutta koronaviruksen vuoksi tapahtuma on tältä vuodelta peruttu.