Kirkko: Joutjärven seurakuntaneuvosto linjasi: Kohtaamispaikka saa lähteä seurakunnasta

Hopeseurakuntaan koronapassit – seurakunta pahoittelee ja vetoaa poikkeukselliseen tilaratkaisuun

 

Hopeseurakunta piti viimeisen jumalanpalveluksensa vanhassa kirkossaan syyskuussa. Nyt se kokoontuu Linnateatterissa. (Miika Lautkoski)

Ratkaisulla halutaan myös varmistaa, että lasten tauko seurakuntaelämästä ei enää jatku.

Turkulainen Hopeseurakunta ottaa ilmeisesti ensimmäisenä seurakuntana Suomessa käyttöön koronapassiprotokollan jumalanpalveluksissaan.

Länsi-Suomen Aluehallintovirasto asetti maanantaina 15. marraskuuta kokoontumisrajoitukset, jotka kieltävät yli 50:n hengen kokoontumiset.

Sansa neliöb 15.11.-15.12. MJa

– Vaikka lähes koko korona-ajan uskonnollisilla toimijoilla on ollut uskonnonvapauslain puitteissa liikkumavaraa kokoontua harjoittamaan viiteryhmän yhteistä uskoa, olemme seurakuntana päättäneet toimia vastuullisesti ja noudattaa niin alueellisia kuin valtakunnallisia kokoontumisrajoituksia sellaisenaan, seurakunta toteaa tiedotteessaan.

Hopeseurakunta on Suomen Vapaakirkon paikallisseurakunta Turussa.

 

Seurakunta kokoontuu tällä hetkellä väistötiloissa Linnateatterissa, missä koronapassi vaaditaan normaalisti kaikilta näytöksiin saapuvilta.

– Linnateatterissa jumalanpalveluksemme eivät siis tapahdu uskonnonvapauslain antamissa raameissa, vaan Varsinais-Suomeen asetettujen kokoontumisrajoitusten mukaisesti, tiedotteessa todetaan.

– Olemme todella pahoillamme, että koronatilanne yhdistettynä väistötilavaiheeseen on pakottanut meidät tällaiseen ratkaisuun. Tahdomme painottaa, että päätöksen tarkoituksena ei ole painostaa ketään. Olemme yksinkertaisesti tilanteessa, jossa huonoista vaihtoehdoista on pyritty valitsemaan vähiten huono.

Hopeseurakunnan oma kirkko on poistettu homevaurion vuoksi käytöstä. Purettava kirkkorakennus tontteineen ollaan myymässä. Seurakunta etsii vakituista kokoontumistilaa. Eri toimintoja järjestetään eri puolilla kaupunkia eri tiloissa.

 

– Meillä itsellä ei ole minkäänlaista tarkoitusta näyttää päätöksellä esimerkkiä, seurakunnan johtava pastori Teemu Sormunen sanoo.

– Olemme siirtyneet sisäilmaongelman vuoksi alkusyksystä väistötiloihin. Tällä päätöksellä varmistimme, että pystymme toistaiseksi kokoontumaan Linnateatterissa, joka toimii sunnuntaisin väistötilanamme.

– Tietenkin ymmärsimme päätöksen seuraukset ja hyvinkin polarisoituneen tilanteen suhteessa koronarokotukseen – etenkin vapaakristillisissä piireissä. Halusimme kuitenkin kantaa vastuun johtajina ja varmistaa sunnuntaisten kokoontumisten jatkumisen edes tässä muodossa.

 

Sormusen mukaan seurakunnassa on viime aikoina pohdittu erityisesti lasten asemaa.

– Kaksi vuotta poikkeustilaa voi meille aikuisillekin tuntua pitkältä ajalta, mutta lasten elämästä korona-aika on jo prosentuaalisesti tosi iso osa elämästä. Meidän oli huomioitava tätä taustaa vasten tämä todellisuus, emmekä tahtoneet tehdä sellaista päätöstä, jossa lapset joutuisivat jälleen ”maksamaan hinnan” aikuisten päätöksistä.

 

Sormunen arvioi, että Hopeseurakunnassa on ihmisiä, jotka eivät pysty allekirjoittamaan johdon päätöstä.

– Negatiivisimmat viestit ovat kuitenkin tulleet henkilöiltä, jotka eivät toimi seurakuntamme piirissä.

 

Aiheet