Hillsongin johtajuuskriisi syvenee – Norjan seurakunta puhuu jo liikkeestä irtaantumisesta

 

Johtajuuskriisi ravistelee Hillsongia maailmanlaajuisesti. – Ei ole helppoa johtaa seurakuntaa tässä tilanteessa, mutta katsomme eteenpäin, Andreas Nielsen sanoo. (Kuvakaappaus YouTubesta)

Kansainvälistä uushelluntailaista liikettä on ravistellut monta skandaalia.

Brian Houstonin jätettyä Hillsongin johtajan tehtävät väärinkäytösten takia liikkeen muidenkin johtajien elämästä on tullut ilmi rikkomuksia. Soppaa on osaltaan hämmentänyt myös maaliskuun lopussa julkaistu dokumentti Hillsong: A Megachurch Exposed, jossa ääneen pääsevät liikkeen entiset jäsenet. 

Dagenin mukaan moni seurakunnan johtaja tai seurakunta on eronnut Hillsong-verkostosta luottamuspulan vuoksi. Näin on käynyt esimerkiksi Yhdysvalloissa Atlantassa, Kansas Cityssä ja Phoenixissa. Myös Norjan Hillsong pohtii parhaillaan, jättääkö se verkoston. 

Par.Aviol. Neliöb.14.5.-9.6. MJa

– Hillsongiin kuulumisesta on paljon hyötyä, mutta nyt tilannetta on arvioitava uudelleen, Norjan Hillsongin hallituksen puheenjohtaja David Flotve Reme sanoo. 

Ruotsissa sen sijaan ei olla eroaikeissa. 

– Tilanne on haastava ja herättää tunteita, mutta me seisomme lujina emmekä ole lähdössä mihinkään. Meillä on sama näky, tehtävä ja Jumala kuin 15 vuotta sitten, kun aloitimme työn, Ruotsin Hillsongin johtava pastori Andreas Nielsen sanoo. 

– Joku ehkä ajattelee, että ummistan silmäni ongelmilta. Ei ole kyse siitä. Epäkohdat täytyy korjata, mutta samalla tulee jatkaa työtä ihmisten pelastumisen eteen.

 

 

Aiheet