Ihmisiä ja ilmiöitä: Onnellisuusprofessori Markku Ojanen: Iloa ja elinvoimaa ikävuosiin

Evankelikaalit ja ortodoksit etsivät yhteyttä

 

Grace Mathews, piispa Angaelos ja Mark Oxbrow luotsasivat ortodoksien ja evankelikaalien yhteyttä vahvistavaa tapaamista Helsingissä. Kuva: Mari Turunen

– Jos me taistelemme toisiamme vastaan, me kiellämme evankeliumin, Anglikaanikirkon rovasti Mark Oxbrow painottaa.

Viime viikolla 63 kutsuvierasta eri puolilta maailmaa osallistui kulttuurikeskus Sofiassa pidettyyn konsultaatioon vahvistamaan evankelikaalien ja ortodoksien yhteyttä. Sille onkin tarvetta, sillä jännitteitä riittää. Makedonialainen Kostake Milkov elää protestanttina keskellä ortodoksista valtaväestöä, jonka suhtautuminen pienempiin kristillisiin ryhmiin vaihtelee.

– Joskus ortodoksikirkon jäsenyys mielletään meillä enemmän etnisenä asiana kuin uskonnollisena vakaumuksena. Minä olen jo viidennen polven protestantti ja makedonialainen. Joillekin se on vaikea yhtälö.

KRS Krito 10.-23.6.

Positiivisena esimerkkinä lähentymisestä hän kertoo, että maan ortodoksikirkon sisällä on ryhmä, joka tunnustaa, että muihinkin traditioihin kuuluvat henkilöt voivat olla Jeesuksen seuraajia.

– Romaniassa kommunismin aikana kristityt kunnioittivat toisiaan, mutta yhteisen vihollisen romahdettua kristityt hajosivat eri suuntiin, Milkov naurahtaa.

Kylmän sodan päätyttyä rajat avautuivat ja monet evankelikaalit tekivät innokkaasti lähetysmatkoja Itä-Eurooppaan ja Venäjälle. Anglikaanikirkon rovasti Mark Oxbrow oli aktiivisesti mukana.

– Matkojen organisoijana vierailin eri maissa ja näin omin silmin, mitä virheitä teimme puolin ja toisin. Paikoitellen ortodoksit vaikeuttivat työtämme ja me taas kuvittelimme, ettei maassa ollut kristittyjä ennen meidän tuloamme.

Vaikeuksista huolimatta Oxbrow alkoi pikku hiljaa ymmärtää, että hänellä on paljon opittavaa ortodokseilta.

Kaikki alkoi Kapkaupungista

Yhteyden rakentaminen evankelikaalien ja ortodoksien välillä sai alkusykäyksen vuonna 2010 Lausannen liikkeen kongressissa Kapkaupungissa. Tuolloin Egyptin koptikirkon piispa Angaelos osallistui kongressiin tarkkailijana.

– Olin otettu, että minut oli kutsuttu mukaan. Seuraavana vuonna Lontoossa tapasimme pienemmällä kokoonpanolla ja niin sai alkunsa prosessi, jonka tarkoituksena on rakentaa Lausannen liikkeen ja ortodoksien välistä yhteyttä.

Prosessin ensimmäiset konsultaatiot järjestettiin Albaniassa. Kolmas tapaaminen haluttiin tuoda Suomeen kirkkokuntien toimivan yhteyden vuoksi.

– Moni pitää kristittyjen yhteyttä merkityksettömänä tai toimimattomana. Halusimme tarjota osallistujille kokemuksen, että yhteys voi toimia, Intiassa asuva evankelikaali Grace Mathews korostaa.

 
Kylvaja artikkelibanneri