Ihmisiä ja ilmiöitä: Marita ja Markku Kulmala: Avioliittoleiri muutti elämän tärkeysjärjestyksen   Yleinen: Konekiväärisaarnaaja pelastaa Afrikan lapsia

A-studiokeskustelu: Eutanasiaan liittyy suuria eettisiä ongelmia

 

Ihminen saattaa kokea painetta tai jopa painostusta elämän päättämiseen myös läheisten suunnalta, jos avustetusti kuoleminen on osa normaalia terveydenhuollon arsenaalia. Kuva Istockphoto

Kansanedustajat Sari Essayah (KD) ja Arja Juvonen (PS) keskustelivat maanantaina A-studion lähetyksessä eutanasiasta.

Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen näkee eutanasian ja hyvän saattohoidon välillä vain hyvin pienen eron.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah on toista mieltä. Hänen mukaansa eutanasiassa on kyse ihmisen surmaamisesta.

Kirkkorekry neliöb. 29.4.-12.5.

–  Saattohoidossa annetaan hyvää perushoitoa ja oireiden mukaista hoitoa. Potilaasta pyritään pitämään mahdollisimman hyvää huolta aina siihen luonnolliseen kuolemaan saakka. Eutanasia tarkoittaa sitä, että ihmiselle annetaan kuolinpiikki. Hänen elämänsä lopetetaan. Siinä on valtava ero.

Lääkärin osallisuus

Sari Essayah muistuttaa myös eettisestä ongelmasta, jonka vuoksi Maailman ja Suomen lääkäriliitto vastustavat yksimielisesti eutanasian sallimista. Eutanasiassa lääkäri joutuu surmaamaan potilaan.

Juvosen mukaan Suomessa pitäisi pyrkiä mahdollisimman kivuttomaan kuolemaan.

Toimittaja Johanna Vesikallion kysyy kansanedustajilta suoraan: Pitäisikö Suomessa sallia eutanasia?,

–   Ei pitäisi. Meillä pitäisi kehittää saattohoitoa. Monet ehkä kuvittelevat, että ihmisiä pidetään vastentahtoisesti kiinni letkuissa. Kuitenkin tänäkin päivänä ihmiset voivat tehdä hoitotahdon, jonka perusteella he voivat kieltäytyä sellaisista hoidoista, jotka eivät enää auta siinä tilanteessa, jossa potilas on, Sari Essayah sanoo.

Eutanasia-keskustelun ajoitus mietityttää

Arja Juvonen ei ilmaise kantaansa eutanasiaan selkeästi, vaan korostaa kivuttoman lopun tärkeyttä ja hyvää saattohoitoa. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on blogissaan ilmaissut, ettei kannata eutanasiaa, vaan on elämän puolella.

–   Minun mielestäni meidän pitää pystyä auttamaan ihmistä, kun tuska ja kipu ovat sietämättömiä. Minä puhun hyvästä saattohoidosta.  Nukuttaminen on yksi vaihtoehto.

Essayah pitää surullisena sitä, että keskustelu eutanasiasta nousee juuri silloin, kun terveydenhoidon resursseja ollaan supistamassa ja vanhusten hoidon mitoitusta ollaan karsimassa. Myöskään kotihoidossa asiakkaille ei ole riittävästi aikaa.

–   Ihmisen elämän kolmen viimeisen kuukauden aikana käytetään noin 50 % terveydenhoidon kustannuksista. Juuri tällaisena aikana aletaan puhua eutanasian sallimisesta, Sari Essayah sanoo.

–   Vanhustenhoitolaissa on kirjaus, että saattohoitotilanteessa hoitohenkilökuntaa on lisättävä. Se on kyllä kirjattuna meillä laissa, Arja Juvonen toteaa.

Entä mielenterveyspotilaat? 

Eduskuntavaalien alla annettujen vaalikonevastausten perusteella noin 60 prosenttia nykyisistä kansanedustajista kannattaa eutanasiaa.

–  Minusta tässä on kyse niin isosta eettisestä kysymyksestä, ettei sitä pitäisi käsitellä pelkällä kansalaisaloitteen sisään tuomisella ja sillä että kuinka moni eduskunnassa kannattaa tätä. Tässä on valtavan isosta asiasta kyse, joka ei ole varsinaisesti ollut vaalien alla kansalaiskeskustelussa. Minusta tämä asia pitää yksiselitteisesti torjua, Sari Essayah sanoo ja jatkaa:

Essayah nostaa vielä yhden ryhmän keskusteluun.

–  Mielenterveyspotilailla voi tulla sairaudessaan vaikeita vaiheita, jolloin he toivoisivat kuolevansa. Hyvää hoitoa saatuaan asiat voi nähdä kokonaan uudessa valossa.

Epäselviä tilanteita

Sari Essayah muistuttaa, että eutanasia on sallittu Euroopan maista vain Benelux-maissa ja niissä on sallimisen seurauksena jouduttu kaltevalle pinnalle.

–  Siellä pitkäaikaissairaat ja henkilöt, joilla on kroonisia kipuja ja erilaisia vammoja, ovat alkaneet miettiä, olisiko eutanasia tie ulos vaikeasta tilanteesta. Meillä on tapauksia, joissa eutanasia on tehty henkilöille, joilla ei ole ollut kuolemaan johtanutta sairautta.

Kristillisdemokraattien puheenjohtajan mukaan Hollannissa on noin tuhat tapausta, joissa ei ole voitu selvittää, onko potilas pyytänyt eutanasiaa.

–  Tässä joudutaan helposti epäselvään tilanteeseen. Meidän pitää suojella ihmiselämän pyhyyttä ja kunnioittaa sitä.

 

 

Aiheet