Espoon hiippakunnan Yhdessä-palkinto myönnettiin Vihdin seurakunnalle

 

Kuvassa Vihdin seurakunnan työntekijöitä ja luottamushenkilöitä sekä piispa Tapio Luoma (vas.)ja kirkkoherra Pekka Valkeapää (keskellä).

Espoon hiippakunnan piispa Tapio Luoma myönsi ensimmäisen Yhdessä-tunnustuspalkinnon Vihdin seurakunnalle innovatiivisesta yhdessä tekemisestä. Konkreettisena palkintona Vihdin seurakunta sai Edinburghin ystävyyshiippakunnan ristin.

Palkinto jaettiin Espoon tuomiokapitulin istunnon kevätkauden avajaisten yhteydessä 19.1.2017. Se aiotaan jatkossa jakaa vuosittain.

Vihdin seurakunta perusti nopeasti vastaanottokeskuksen

Palkinnon myöntämisperusteissa todetaan, että Vihdin seurakunta perusti nopeasti kolmessa viikossa vastaanottokeskuksen Riuttarannan leirikeskukseen syksyllä 2015, kun turvapaikanhakijoita saapui suurin joukoin Suomeen.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Riuttarannasta tuli monille turvapaikanhakijoille merkittävä yhteisö ja ensimmäinen koti Suomessa. Riuttaranta oli lopulta enemmän kuin vain vastaanottokeskus, sillä seurakunnan myötävaikutuksella monet turvapaikan saaneet ovat voineet jäädä alueelle ja aloittaa uuden elämän Suomessa.

Myös Lähetysjuhlien järjestäminen kesällä 2016 osoitti seurakunnan monipuolista kykyä laajan tapahtuman innovatiiviseen järjestämiseen. Vapaaehtoistoiminnan osuus molemmissa hankkeissa on ollut merkittävä, ja työntekijät ovat toimineet luovasti ja joustavasti yli perinteisten työalarajojen.

Lisäksi Toivon Paikan toiminta, Majatalo-illat sekä Kamarikuoro ja tyttökuoro Piritat ovat esimerkkejä seurakunnan toiminnasta ja sen jatkuvasta kehittämisestä. Vihdin seurakunnan johtamisjärjestelmä mahdollistaa luovuuden, joka tuottaa uutta aktiivisuutta.