”Elämää kuoleman jälkeen” on pieni elokuva suurista asioista

 

Elämää kuoleman jälkeen. Kuva: Nordisk Film Productions

Klaus Härön uusi, omaelämäkerrallinen elokuva käsittelee humoristisesti suremisen ja tunteista puhumisen vaikeutta.

Elämää kuoleman jälkeen on ohjaaja Klaus Härön mukaan ihmisen kokoinen elokuva. Se kertoo tavallisista suomalaisista, isästä ja hänen aikuisesta pojastaan, jotka joutuvat selviämään kahdestaan perheenäidin kuoleman jälkeen.

– Äiti on ollut pehmike isän ja pojan välillä ja yhtäkkiä, kun on aika surra, isä ja poika ovat ihan eri planeetoilla. Sitten yhtälöön tulee mukaan myös isän sisko, joka muka tulee auttamaan pikkuveljeään surun keskellä, mutta pian selviää, että hänellä on ihan oma agendansa. Elokuvassa on kysymys siitä, miten surraan yhdessä ja miten vaikeaa se on, ohjaaja kuvaa Filmivartin haastattelussa (26.2.2020)

Jalohaukat vko 3 SMy

Äidin kuolema oli shokki

Klaus Härön aiempia elokuvia ovat muun muassa Postia pappi Jaakobille, Miekkailija, Äideistä parhain ja Tuntematon mestari, joissa on kaikissa vahvoja hengellisiä sävyjä. Ohjaajan mukaan uusi elokuva ei ole erityisen hengellinen.

– Elämää kuolemaa jälkeen -nimi kertoo siitä, että kun me jäädään jäljelle, miten me klaarataan tämä homma. Joku on käsittänyt nimen niinkin, että tämä olisi hengellinen elokuva, mutta kyllä tämä on ennemminkin hyvin jalat maassa oleva, voidaan sanoa jopa kansanomainen elokuva.

Klaus Härö oli 23-vuotias elokuva-alan opiskelija, kun hänen äitinsä kuoli. Hän kertoo Filmivartin haastattelussa, että kuolema järkytti häntä.

– Olin nähnyt äitini sairastelua, mutta se, ettei hän parantunut, vaan kuoli, oli nuorelle miehelle vakava pala. Isäni sen sijaan oli katsellut äitini sairastelua jonkin aikaa ja pessimistinä ajatteli, että hän tietää, miten tämä päättyy. Olisin halunnut puhua äidistä ja muistella häntä, mutta kaikki muut tuntuivat hääräävän sellaisten asioiden parissa kuin mitä syödään hautajaisissa, tuleeko voileipäkakkua vai voileipiä ja millainen on äidin hautapaikka.

Härö teki jo nuorena miehenä kymmeniä sivuja muistiinpanoja äitinsä kuoleman jälkeisistä keskusteluista, mutta hänellä ei ollut vielä silloin valmiuksia saattaa niitä käsikirjoituksen muotoon. Ohjaajan mukaan suuri osa tuoreen elokuvan puheesta pohjautuu aitoihin keskusteluihin, vaikka henkilöitä onkin siinä kärjistetty ja tapahtumia dramatisoitu.

– Käsikirjoitus syntyi sillä tavalla, että aluksi pysyin tosielämän tapahtumissa, mutta pikkuhiljaa tuli sellainen ajatus, että hei, tuonhan pitäisi mennä [johonkin] ja sanoa [jollekin] suorat sanat. Elokuvassahan sen on mahdollista. Sitä kautta uskalsin käsikirjoituksessa mennä piirun verran pitemmälle kuin mitä tosielämässä tapahtui.

Herneenvihreä pakettiauto on sukkula kahden maailman välillä

Klaus Härö luki vuosien varrella sukkalaatikossa säilyttämiään muistiinpanoja lukuisia kertoja ja naureskeli, että tekisi niistä vielä jonkun komediallisen elokuvan. Lopulta avaimeksi elokuvaan muodostui pieni herneenvihreä Toyota-pakettiauto, jonka Häröt olivat omistaneet 1990-luvulla.

– Siinä autossa isä ja poika istuvat vierekkäin kuin akvaariossa – Sieltä ei pääse pois. Molemmat katsovat eteenpäin ja puhuvat vaikeista asioista ihan toistensa ohi. Se auto on kuin sukkula, jolla matkustetaan epätavallisen ja tavallisen maailman välillä, kodista sairaalaan tai hautaustoimistoon. Tämä elokuva on aika dialogivoittoinen, mutta siinä on aina se automatka keskustelujen välissä. Minulle tämän elokuvan ydinkuva on isä ja poika vaikeina siinä autossa ja sen muodostama komediallisuus. Tässä on vakava aihe, ja sitten on auto, jota ei voi ottaa vakavasti.

Humoristisia sävyjä elokuvaan tuo Härön mukaan ennen kaikkea päähenkilö, kuusikymppinen Nisse, joka ottaa itsensä hyvin vakavasti.

– Olen saanut todeta sen, ettei tunteista puhuminen ole aina helppoa, toisin kuin ihminen kuvittelee etäältä. Helposti sitä kuvittelee myös, että toinen on surrut nopeasti. Sitten, kun suru tulee omalle kohdalle, ymmärtää, että siinä menee aikaa.

Ohjaaja on kasvanut kaksikielisessä perheessä, jossa kotikielenä oli useimmiten ruotsi.

– Muistan nämä sutkautukset ja juupas-eipäs-väittelyt ruotsiksi. Saadakseni elokuvaan sellaisen oikean, murteellisen suomenruotsalaisen klangin, ajattelin, että se tehdään ruotsiksi. Minulle on tuottanut tyydytystä se, että saan tuoda valkokankaalle junttisuomenruotsalaisia. Tässä ei olla todellakaan missään Helsingin piireissä – Enkä ole siellä itsekään kasvanut. Minulta kysyttiin lapsena: ”Säkö olet sitä bättre folkia?”En koskaan ymmärtänyt, mikä tämä bättre folk oli. Meillä teki aina tiukkaa kaikesta. Nyt on kiva tuoda kankaalle tällaisia huonosti käyttäytyviä suomenruotsalaisia.

Härö kannustaa Filmivartissa aikuisia lapsia katsomaan elokuvaa yhdessä vanhempiensa kanssa.

– Menkää katsomaan tätä elokuvaa yhdessä vanhempienne kanssa, jos uskallatte. Tämä on lämmin, sympaattinen ja ihmistä ymmärtävä elokuva. Luulen, että tästä voi syntyä monta hyvää keskustelua ja naurua.

Elämää kuoleman jälkeen (Livet efter döden) -elokuvan pääosissa ovat Peik StenbergMartin Paul ja Lena Labart. Elokuvan levittäjä on Nordisk Film Productions. Sen ensi-ilta on 6.3.2020.