Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Lauttasaaren oppilaat: ”Alkoholin myynnille ikärajaksi vähintään 20 vuotta”

 

KUVA: ISTOCKPHOTO.

Lauttasaaren ruotsinkielisen alakoulun kuudennen luokan oppilaat esittävät päihteiden myyntiin ja käyttöön selvästi enemmän vastuullisuutta ja rajoituksia.

Viikonvaihteessa alakoulun päättäneet oppilaat toivoivat muun muassa alkoholimyynnin poistamista ruokakaupoista. Lisäksi lapset ihmettelevät, miksi terveydelle haitallisia aineita saa maassamme mainostaa.

– Alkoholia ei pitäisi saada ostaa muualta kuin alkoholikaupoista. Alkoholin myynnin ikäraja tulisi olla vähintään 20 vuotta, ehkä jopa 25 vuotta, koska kaikki eivät ole tarpeeksi fiksuja vielä 18-vuotiaina. Alkoholia ei saisi käyttää julkisilla paikoilla, etenkään sellaisissa missä on lapsia, oppilaat kommentoivat.

Kotimaa Neliöb. 27.3.-2.4.

Alakoulun seniorit toivovat myös, ettei ravintoloissa ja baareissa anniskeltaisi lainkaan enää puolen yön jälkeen. Liikenteessä tulisi lasten mukaan olla täysi nollatoleranssi, eivätkä päihteet heidän mielestään kuulu myöskään urheilutapahtumiin. Kaikkiaan he toivovat, että aikuiset suojelisivat lapsia ja nuoria sekä kantaisivat paremmin vastuuta alkoholin käytöstään.

”Lapset tarvitsevat suojelua”

Alakoulun oppilaiden kannanotot koottiin osana vuosina 2014–2017 järjestettävää ånni-hanketta. Hanke kehittää vanhempien ja kasvatusyhteisöjen yhteiseen käyttöön erilaisia päihdekasvatuksen menetelmiä, materiaaleja ja työkaluja, jotka pilotoidaan Varsinais-Suomessa, Pohjois-Karjalassa ja Vantaalla.

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila korostaa, että lapsella on oikeus tietoon. Lapset tarvitsevat hänen mukaansa turvallisesti ja varhaisessa vaiheessa tietoa päihteistä.

– Lapset tarvitsevat suojelua. Tieto on suojaa ja suojelua, tietämättömyys usein pahinta heitteillejättöä. Eikä kyse ole yksisuuntaisuudesta, vaan vuorovaikutuksesta, dialogista, mahdollisuudesta kuulla ja tulla kuulluksi. Tässä ånni-hanke ja sen osaaminen ovat tukena. Lapsista näemme huomenna, mikä meille aikuisille on ollut tärkeää tänään, Kurttila toteaa.

Förbundet Hem och Skolan -järjestön toiminnanjohtaja Micaela Romantschuk korostaa myös vanhempien kasvatusvastuuta ja muistuttaa vertaistuen merkityksestä.

– Vanhempien tulee keskustella lasten kanssa hyvissä ajoin myös päihteistä, jotta turvataan lasten tasapainoinen kehitys ja tulevaisuus. Vanhempainyhdistykset tarjoavat vertaistukea myös päihdekysymyksissä, Romantschuk kertoo.

Hankekumppanit toivovat vanhempien puhuvan lapsilleen päihteistä vastuullisesti. Heidän mukaansa keskusteluissa tulisi olla vähemmän puhetta aineista ja enemmän ilmiöistä ja sosiaalisista tilanteista, joissa lapsi näkee päihteiden käyttöä.

Vuosina 2014–2017 järjestettävän ånni-hankkeen takana ovat Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, Koulutus Elämään -säätiö, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Music Against Drugs ry, Raittiuden Ystävät ry, Suomen NMKY-liitto ja Suomen Vanhempainliitto. Se toteutetaan Raha-automaattiyhdistyksen tuella.

 
artikkelibanneri Uusi Tie