ADL: Antisemitistiset hyökkäykset lisääntyivät Yhdysvalloissa

 

New Yorkin Times Squarella pidettiin 20. toukokuuta mielenosoituksia Israelin ja Palestiinan puolesta. Kuvassa palestiinalaismieliset mielenosoittajat polttavat Israelin lipun. Mielenosoitukset riistäytyivät paikoin väkivaltaisiksi. Kuva: LEHTIKUVA / Getty Images/ AFP

Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti heijastuu levottomuuksina lännessä.

Antisemitismiä vastaan taisteleva kansalaisjärjestö Anti-Defamatiton League raportoi 24. toukokuuta juutalaisvastaisten välikohtausten kasvusta Yhdysvalloissa. Järjestön mukaan antisemitististen tapahtumien määrä kasvoi maassa 75 prosenttia, kun verrataan kahden viikon ajanjaksoa Israelin ja Hamasin välisen konfliktin alkamisesta 10. toukokuuta kahteen viikkoon ennen konfliktin alkua.

Huhtikuun 26. päivästä toukokuun 9. päivään järjestö oli saanut 127 ilmoitusta antisemitistisestä tapahtumasta. Toukokuun 10. päivästä 23. päivään ilmoitusten määrä oli 222.

Kotimaa neliöb. 30.9.-6.10.

Järjestön mukaan nämä välikohtaukset ovat liittyneet Israelin vastaisiin mielenosoituksiin, joita on järjestetty noin 200 eri puolilla Yhdysvaltoja toukokuun 16. päivän jälkeen. Monet mielenosoituksista ovat kuitenkin olleet rauhanomaisia.

”Emme suvaitse antisemitististä väkivaltaa”

Myös uutiskanava CNN kertoo 21. toukokuuta julkaistussa uutisessa antisemitistisistä hyökkäyksistä New Yorkissa, Los Angelesissa ja Arizonan Tucsonissa. New Yorkin Times Squaren alueella 29-vuotias juutalaismies pahoinpideltiin. Tapausta tutkitaan viharikoksena. ”Tuomitsen yksiselitteisesti nämä julmat hyökkäykset juutalaisia newyorkilaisia kohtaan. Me emme suvaitse antisemitististä väkivaltaa, joukkohäirintää tai pelottelua”, New Yorkin kuvernööri Andrew Cuomo kommentoi.

CNN kertoo myös Los Angelesissa tapahtuneesta hyökkäyksestä. Ryhmä juutalaisia oli syömässä sushi-ravintolassa, kun joukko pro-palestiinalaisia miehiä oli ajamassa heidän ohitseen. Aterioimassa ollut nainen kertoo CNN:lle, että autoista heitettiin pulloja heitä päin ja huudettiin antisemitistisiä herjauksia, kuten ”likaiset juutalaiset.” Viisi ihmistä loukkaantui hyökkäyksessä lievästi.

Amerikanjuutalainen toimittaja Peter Savodnik kertoo analyysissään muistakin tapauksista, muun muassa kolmen yhdysvaltalaisen synagogan vandalisoimisesta.

 
artikkelibanneri Uusi Tie