Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Fidan juhlavuosi – 50 vuotta kehitysyhteistyötä ja miljoonia saavutettuja ihmisiä

 
Koulurakennus ja lapsia ison puun alla.

Suomen helluntailiike on tehnyt avustustyötä maailmalla jo lähes sadan vuoden ajan. Vuonna 1974 avustustyö sai virallisemman aseman, kun sille myönnettiin valtion tukea. Nyt Fidan kehitysyhteistyötä on tehty ympäri maailman jo 50 vuotta.

Suomessa alettiin 70-luvulla keskustella valtion tuen ohjaamisesta lähetysjärjestöjen kehitysyhteistyöhankkeisiin. Entinen tasavallan presidentti Martti Ahtisaari työskenteli niihin aikoihin valtion kehitysyhteistyöosaston apulaispäällikkönä. Ahtisaari ehdotti vuonna 1973 suomalaisille lähetysjärjestöille hanke-esitysten tekemistä valtionavun saamiseksi. Tämän seurauksena Lähetyksen Kehitysapu (nyk. Fida) sai ensimmäisen valtionavustuksensa.

Ensimmäinen valtion tuki oli 46 000 markkaa ja sitä käytettiin koulujen ja terveyskeskusten rakentamiseen Etiopiassa ja Keniassa. Valtionavustuksen saaminen edellytti jo alusta alkaen rinnalle myös muuta rahoitusta. Näin syntyi suursuosion saanut Afrikka-kahvikampanja, joka keräsi 70- ja 80-luvuilla peräti miljoona markkaa avustustyöhön.

SEKL neliöb. 7.-13.10.

Siellä missä avun tarve on suurin

Fidan humanitaarinen apu kriisialueille alkoi vuonna 1984, kun nälänhädästä kärsivään Etiopiaan aloitettiin avustuskeräys. Luovat ideat saivat jo tuolloin tilaa: Finnairilta vuokrattu lentokone täytettiin huovilla ja lääkkeillä, ja avustuskuorma lennätettiin Etiopiaan Suomen itsenäisyyspäivänä 6.12.1984.

Nykyään humanitaarinen apu tuo nopeasti elintärkeää apua luonnonkatastrofin tai sodan iskiessä. Toiminnalla autetaan perheitä suurimman hädän keskellä tarjoamalla ruokaa, puhdasta vettä ja suojaa.

Rahoitusta monesta lähteestä

Ensimmäinen LKA-kirpputori perustettiin 1979 varojen hankkimiseksi avustustyöhön. Käytettyjä vaatteita ja tavaraa myyvät liikkeet olivat tuolloin todellinen varainhankinnan innovaatio. Nykyinen Fidan secondhand-myymäläketju on merkittävä yhteiskunnallinen kiertotaloustekijä, jonka myymälät palvelevat 13 paikkakunnalla ympäri Suomen.

Vaikuttavaa, merkittävää ja tuloksellista työtä

Viiteen vuosikymmeneen Fidan kehitysyhteistyötä mahtuu neljällä mannerta ja kymmeniä eri maita. Työ on auttanut miljoonia ihmisiä parantamaan omaa elämäänsä esimerkiksi parantuneiden koulunkäynnin mahdollisuuksien tai vahvistuneen toimeentulon myötä.

Vuosien saatossa työn luonne on muuttunut: Enää suomalaislähetit eivät ole tarinan päähenkilöitä, vaan tukevat jo itsenäistyneitä kumppanikirkkoja, jotka ovat merkittäviä vaikuttajia yhteiskunnissaan.

Tänä päivänä Fidan kehitysyhteistyö vaikuttaa suoraan puolen miljoonan ihmisen elämään. Vuonna 2023 Fida sai valtiolta yli 8,6 miljoonaa euroa tukea kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun kohteisiinsa.

Työ keskittyy lasten ja nuorten koulunkäynnin ja ammattikouluttautumisen edistämiseen hauraissa olosuhteissa. Yli 130 000 lapsen oikeus koulunkäyntiin vahvistui vuonna 2023 ja työn tuloksena perustettiin lähes 1 000 pienyritystä. Lisäksi istutimme yli 190 000 puuta.

Pääkuvassa oppilaita suuren puun alla Tansanian Mtaman alueella sijaitsevan peruskoulun edustalla. 


Teksti: Joonas Haverinen

 
Fida artikkeli