Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

”Afrikassa keskustelu homoliitoista on länsimaista tuontitavaraa”

 

Tom Säilä

Sleyn Afrikan-työn koordinaattori Tom Säilän mukaan Sleyn yhteistyökirkot Afrikassa kauhistelevat länsimaista kirkollista keskustelua homoliitoista.
Säilä toteaa, että afrikkalaisissa kirkoissa avioliiton katsotaan yleisesti olevan miehen ja naisen välinen liitto, ja homoseksuaalisuuden harjoittamista pidetään syntinä.

Myös kesällä Tansaniasta palannut Suomen Lähetysseuran lähetti Eero Junkkaala toteaa, että esimerkiksi Tansanian luterilainen kirkko ei tahdo tehdä edes yhteistyötä homoliitot hyväksyvien kirkkojen kanssa.

– Tansanian luterilainen kirkko on jyrkin sanoin ilmoittanut, että se ei tarvitse lähetystyöntekijöitä näistä kirkoista, Junkkaala sanoo.

Afrikasta käsin Helsingin seurakuntayhtymän aikeet lakkauttaa yhä uusien lähetysjärjestöjen avustukset näyttävätkin Junkkaalan mielestä kummallisilta. Seurakuntayhtymä perustelee leikkauksia ennen kaikkea järjestöjen torjuvalla suhtautumisella naispappeuteen, mutta lähetysmäärärahojen jakoperusteiden kartoittamisessa keskityttiin myös lähetysjärjestöjen tukeman Älä alistu -kampanjan synnyttämään keskusteluun homoseksuaalisuudesta.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

– Lähettävien järjestöjen periaate on tähän asti ollut, että kunnioitetaan paikallisen kirkon linjauksia eikä tuputeta omia. Nyt asiat näyttävät menevän päälaelleen.

Tom Säilän mukaan länsimaisia kristittyjä oudoksutaan Afrikassa siitä, että ”näin selvissä kysymyksissä on antauduttu yleiselle mielipiteelle”.

– Afrikassa keskustelu homoliitoista on länsimaiden kirkoilta sinne vietyä tuontitavaraa.

– Sleyn afrikkalaiset yhteistyökirkot eivät tietääkseni ole kuitenkaan virallisesti ottaneet tähän kysymykseen kantaa, hän lisää.

Leikkaukset vaikeuttaneet Sleyn Afrikan-työtä

Helsingin seurakuntayhtymä lakkautti Sleyn ja sen ruotsinkielisen sisarjärjestön Slef:n lähetysavustukset asteittain vuoteen 2010 mennessä. Tämä on heijastunut myös Sleyn Afrikan-työhön.

– Priorisointeja on jouduttu tekemään, mikä on viime vuosina johtanut Sleyn Afrikan-työn volyymin varovaiseen laskuun. Sleyn aktiivinen toiminta Kamerunissa on lopetettu, eikä vastaavaa määrää lähettejä ole lähetetty muualle Afrikkaan, Säilä kertoo.

– Afrikkalaisille kirkoille tarkoitettujen avustusten määrää on myös varovasti jouduttu leikkaamaan.  Toki osa Sleyn lähetystyöhön kohdistuneista talousarvioleikkauksista on kompensoitunut lisääntyneellä vapaaehtoisella kannatuksella.

Sley tekee Afrikassa lähetystyötä Keniassa, Sudanissa, Sambiassa ja Kongossa. Helsingin seurakuntayhtymän tuoreiden leikkausaikeiden kohteina olevat Kylväjä ja Kansanlähetys työskentelevät muun muassa Etiopiassa.

 
Artikkelibanneri perussanoma