Vihapuhelakien epämääräisyys

 

Vihapuheen käsitettä ei ole minkään maan lainsäädännössä onnistuttu täsmentämään niin, että sen soveltaminen olisi objektiivista, tasapuolista ja johdonmukaista. Vihapuhelakien tulkinnanvaraisuuden takia kommunistiset ja fasistiset järjestelmät ovat käyttäneet niitä oman valtansa pönkittämiseksi. Nykyisen vihapuhekeskustelun perustana pidetään kansainvälisiä päätöksiä, jotka kommunistivaltiot saivat 1960-luvulla hyväksytyiksi huolimatta demokraattisten valtioiden vastustuksesta. Niitä halutaan nyt soveltaa demokraattisiin valtioihin, vaikka ne uhkaavat demokratian perustana olevaa sananvapautta. Vaikka Neuvostoliitto ja Itä-Euroopan maat yhdessä Francon hallitseman Espanjan kanssa ovat jo romahtaneet, kyseiset päätökset ovat jääneet osaksi kansainvälistä yleissopimusta totalitaaristen järjestelmien puolustamassa muodossa. Tältä pohjalta nykyisissä demokraattisissa länsimaissa ajetaan vihapuhelainsäädäntöä, jonka avulla pidettiin yllä totalitaarista kommunistista järjestelmää ja fasistista Espanjaa.

Kansainvälisesti tunnetun kielitieteilijän ja kulttuurivaikuttajan Noam Chomskyn mukaan sananvapauden kannalta on taktinen virhe rajoittaa vihapuhetta lainsäädännöllä ja rangaistuksilla, koska rajoitukset kääntyvät lopulta kaikkein haavoittuvimpia yksilöitä vastaan. Koska vihapuheen käsite on tulkinnanvarainen, valtaapitävien tulkinta muodostuu yhteiskunnallisten toimintaperiaatteiden perustaksi.

Vetoamalla vähemmistöryhmien oikeuksien ajamiseen valtaapitävät saavat näennäisen moraalisen oikeutuksen sananvapauden rajoittamiseen ja oman valtansa kasvattamiseen. Vähemmistöryhmät joutuvat lopulta itse vihapuhelakien uhriksi, koska valtaapitävät ajavat omaa etuaan ja käyttävät vähemmistöryhmiä valtansa kasvattamiseen. Intiassa vihapuhelakeja on käytetty syrjinnän kohteena olevia kastittomia vastaan ja valkoisten hallitsemassa Etelä-Afrikassa sorrettuja mustia vastaan. Euroopan suvaitsemattomuuden ja rasismin vastainen komissio (ECRI) myöntää raportissaan, että Euroopassa vihapuhelakeja on suhteettomasti käytetty juuri niiden haavoittuvien vähemmistöryhmien jäseniä vastaan, joiden puolustamiseksi ne on tarkoitettu. Komissio suositteleekin ei-sensuroivien lähestymistapojen kuten hyvin perustellun vastapuheen käyttämistä vihapuhetta vastaan, koska vastapuhe todennäköisesti pystyy tehokkaammin vähentämään vihapuhetta ja sen aiheuttamia haittoja.

Suomen lainsäädäntö ei tunne vihapuheen käsitettä, mutta laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on joissakin kansainvälisissä analyyseissa luokiteltu vihapuhelaiksi. Rikoslain 11 luvun 10 §:n mukaan kiihottamiseen kansanryhmää vastaan syyllistyy se, ”joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella”. Tällainen ihminen ”on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi”.

Tämän lain perusteella on kansanedustaja Päivi Räsästä vastaan käynnistetty kaikkiaan neljä eri esitutkintaa hänen puolustettuaan kristillistä avioliittokäsitystä. Panettelun ja solvaamisen käsitteitä on tulkittu niin tarkoitushakuisesti, että perinteisen avioliittokäsityksen puolustaminen saadaan näyttämään vihapuheelta. Tämä konkretisoi sitä vaaraa, mikä vihapuhelakeihin sisältyy: niitä voidaan käyttää rajoittamaan asiallista keskustelua yhteiskunnan kannalta tärkeistä kysymyksistä kuten perhearvoista.

Asiaa on tarkemmin käsitelty kirjassa Saanko luvan – sanoa? Sananvapaus ja vihapuhe. https://apowiki.fi/wiki/Saanko_luvan_-_sanoa%3F_Sananvapaus_ja_vihapuhe_(kirja)