Vaikeneminen ei ole oikea tie

 

Kotimaa24-uutispalvelu otsikoi 27. syyskuuta uutisensa: Analyysi tasa-arvoisesta avioliittolaista:”Olisi parempi vain hyväksyä vääjäämätön”. Otsikko oli otettu seuraavasta kommentista:

– Olisi parempi vain hyväksyä vääjäämätön eli tasa-arvokehityksen toteutuminen kuin yrittää vastustaa sitä. Vastustaminen pitää asian julkisuudessa ja saattaa ajaa kirkon marginaaliin, mikä ei tee oikeutta ydinsanomalle armosta.

Perheniemi trp.sh-neliö vkot25.-26.

Uutisessa siteerattiin Kirkkohallituksen luotaus- ja analyysitiimin yhteyshenkilö, viestintäsuunnittelija, pastori Meri-Anna Hintsalaa.

Uutisen lopussa saamme tietää, mikä mainittu ryhmä on: ”Kirkkohallituksen luotaus- ja analyysitiimin tehtävä on seuloa mediassa olevaa keskustelua ja yrittää nähdä sen pohjalta mitä tulee tapahtumaan ja mitä kehityskulkuja yhteiskunnassa ja sen arvomaailmassa on meneillään. Kyse on myös kirkon oman viestinnän suunnittelusta.”

Ryhmältä, jonka tehtävä on auttaa Kirkkohallitusta/kirkkoa kohtaamaan ajankohtaisia ja tulevia haasteita ja suunnitella viestintää, tulee kehotus  mukautua yhteiskunnalliseen, vääjäämättömään kehitykseen ja vaieta. Ainakin mitä niin sanottuun tasa-arvoiseen avioliittolakiin tulee. Ja jos siinä asiassa olisi parempi vaieta, niin ei tarvitse olla kovin suuri ennustaja todetakseen, että vastaavanlaisia vaikeita asioita on tulossa muitakin. Siis asioita, joissa kannattaisi vaieta, jotta kirkko ei ajautuisi marginaaliin.

Luotaus- ja analyysitiimi on mielestäni tässä aivan väärillä jäljillä. Monellakin tavalla.

  • Kirkko ei ole puhunut tasa-arvokehitystä vastaan, vaan sen puolesta. Nyt on kysymys avioliitosta, joka kirkon mukaan on yhden miehen ja yhden naisen välinen liitto. Eikö siitä pitäisi puhua? Vastaus: kyllä!
  • Mielestäni ei pidä toimia niin, että vain yksi ääni kuuluu ja yksi kanta näkyy julkisuudessa vain siksi, että lopputulos saattaa näyttää selvältä. Fatalistinen toimintatapa ei mielestäni kuulu ihmeisiin uskovaan kirkkoon.
  • Jos kirkko ajautuu marginaaliin siksi, että puhuu opistaan ja uskostaan ja puolustaa niitä, niin olkoon niin. Taidamme kaikki tietää mihin kirkko ajautuu, jos se ei suosion menetyksen pelossa uskalla puhua.
  • Oma kokemukseni on, että kirkon kannanottoja ja mielipidettä kaivataan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Ei vähiten päättäjien taholla. Vaikeneminen ei vastaa siihen kysyntään. Vaikeneminen vie kirkon marginaaliin.
  • Ja sitä paitsi: aivan muut tahot kuin kirkko pitävät kyllä huolen siitä, että tämä asia on julkisuudessa.

Olen usein ollut huolissani kirkon tiedotuksesta vastaavien arvioinneista siitä, mitä heiltä voi ja pitää odottaa. Ja nyt kun kirkkohallituksen luotaus- ja analyysitiimiltä tulee tällaisia neuvoja, katson, että tilanne alkaa olla enemmän kuin huolestuttava.

Se on kriittinen.