En ymmärtänyt mitään, mutta ymmärsin kaiken

 

Olin jumalanpalveluksessa, jossa ensimmäisen tunnin ajan ainoastaan laulettiin ylistyslauluja ja rukoiltiin. En ymmärtänyt koko aikana sanaakaan, mutta silti luulen, että ymmärsin kaiken. Ollaan missä maassa, kielessä tai kulttuurissa tahansa, niin kristityt ylistävät Jeesusta suunnilleen samoilla sanoilla. Sitä paitsi sanoilla ei ylistyksessä ole kovin suurta merkitystäkään. Kysymys on enemmänkin sydämen avoimuudesta ja rukoilevasta asenteesta. Kysymys on Jumalan hyvyyden ja suuruuden ylistämisestä, kiittämisestä ja kunnioittamisesta. Näinhän tehdään monissa ylistyspsalmeissakin. Esimerkiksi psalmi 148 on luettelo asioista, joiden vuoksi Jumalaa kiitetään.

Minä en ole koskaan ollut mikään ylistyskokousten sydänystävä. Suomessa joskus olen pyrkinyt välttämään tilaisuuksia, joissa kovasti ylistetään. Niinpä on täysin epäloogista, että ollessani vieraassa maassa ja jumalanpalveluksissa, joissa ilman tulkkia en ymmärrä sanaakaan, alan yhtäkkiä puhua ylistämisen puolesta. Olen aina sanonut, että jos kristittyjen lauluvarasto koostuu yksinomaan ylistyslauluista, se on aivan liian kapea. Elämässä on muitakin värejä ja tuntoja, joiden pitää löytyä myös lauluista. Siksi virret ovat monipuolisempi laulukirja. Olen edelleen samaa mieltä, ainakin melkein.

Perheniemi trp.sh-neliö vkot25.-26.

Jokin uusi näkökulma täällä vieraassa maassa pienen vähemmistökirkon parissa on kuitenkin syntynyt. Kristitty elää arjessa muiden uskontojen puristuksessa. Kadulla hän törmää vuoroin hindujumaliin, vuoroin Buddhan patsaisiin. Uskonnollisuus näkyy kaikkialla, mutta se ei ole kristinuskoa. Kristittynä naisena hänellä on edessään kohtuuttoman suuri ongelma: jos hän ei löydä tai hänelle ei löydetä kristittyä miestä, hänen on pakko mennä naimisiin hindun kanssa. Ennemmin hän kuolee kuin suostuu siihen. Muutamat ovatkin tehneet tästä syystä itsemurhan. Kristitty elää melkoisen ulkopuolisen paineen alla.

Kun hän sitten tulee kirkkoon, hän tulee omiensa luo. Hän tulee hetkeksi turvapaikkaan maailman pahuudelta. Hän tapaa ystäviä, jotka kamppailevat samojen kysymysten kanssa. Nyt he alkavat laulaa ja rukoilla. Laulu aaltoilee välillä kauniina melodisena hymninä, välillä voimakkaiden taputusten rytmittämänä, lähes riehakkaana ylistyslauluna. Monella ovat silmät kiinni, jotkut kohottavat kätensä. Paha maailma on kirkon ulkopuolella. Täällä on Jumalan seurakunta, täällä Jeesus, täällä turvapaikka, täällä sielu lepää ja henki ylistää Jumalaa hänen valtavasta hyvyydestään. Täältä ammennetaan voimia lähteä takaisin maailmaan. Tämä ei ole pakoa todellisuudesta, vaan todellisuuden tuomista Jumalan kasvojen eteen.
Kirkossa tarvitaan muutakin kuin rukousta ja ylistyslauluja. Siellä on tärkeää kuulla julistettavan Jumalan sanaa ja sieltä saadaan opetusta ja neuvoja arjen kristillisyyteen. Mutta onhan meidän messummekin suurelta osin rukousta, ainakin sen voi koko ajan muuttaa rukoukseksi. Virret ovat sitä, liturgia on suurelta osin sitä ja saarnan teematkin voi kääntää rukouksena omaan elämäntilanteeseen.

Mietin, miksi joskus vierastan ylistyskokouksia. Ehkä siksi että toisinaan niissä tulee tunne, että lauluin pyritään ikään kuin väkisin saamaan Pyhä Henki paikalle. Ikään kuin hän ei haluaisi muuten tulla, mutta suostuttelemalla tai jopa suggeroimalla itsemme oikeaan tilaan saamme hänet lopulta tulemaan. Ehkä kukaan ei oikeasti tarkoita tätä, syntyy vain sellainen tunne. Joskus rukous ja ylistys tuntuvat aidoilta, joskus teennäisiltä. Ehkä vika on minussa, jolla on kiusaus siirtyä osallistujan osasta tarkkailijan rooliin. Toisaalta, arviointiinkin meitä kehotetaan. Mitä tahansa ei pidä nielaista aitona kristillisyytenä. Olkia ja heiniä tulee helposti kullan ja hopean sekaan.

Vieraassa maassa en pysty arvioimaan kristillisyyttä senkään vertaa kuin Suomessa. Kieli- ja kulttuurierot vaikeuttavat asiaa olennaisesti silloinkin, kun näennäisesti puhuisimme samaa kieltä (englantia siis) tai meillä olisi hyvä tulkki. Mitä on sanojen takana ja miten toinen ymmärtää ne termit, jotka minulle ilmaisevat uskoni keskeistä sisältöä. En tiedä. Tämä kontekstien suuri erilaisuus vaivaa muukalaista opettajaa vieraassa maassa. Tästä huolimatta yritän murtautua näiden esteiden taakse ja nähdä universaalin kristinuskon puhuttelevan ihmisiä kaikkialla maailmassa myös samalla tavalla. Jumalan edessä ihmisestä tulee syntinen. Kristuksen tähden hän saa uskoa syntinsä anteeksi. Pyhän Hengen läsnäolo vakuuttaa häntä Jumalan lapseudesta. Siksi hän puhkeaa kiitokseen ja ylistykseen. Ja käyttää suunnilleen samoja sanoja kaikkialla maailmassa.