Uskalla yhteyteen!

 

Oletko huomannut, että yksinäisyys tuntuu kipeimmältä muiden keskellä. On hullua, että voimme asua vuosikausia naapureina oppimatta edes tunnistamaan saman kerrostalon asukkaita. Silti ihminen kaipaa yhteyttä.

Muutettuani Helsingistä Lahteen käyttäydyin ensimmäisten kuukausien aikana kuin idiootti. Olin nimittäin ehtinyt helsinkiläistyä seitsemän pääkaupunkiseudulla vietetyn vuoden aikana niin, että pienempään hämäläiskaupunkiin muutettuani hätkähdin ja vilkaisin automaattisesti taakseni kaupankassan toivotettua minulle hyvää illan jatkoa, enkä vastannut kassalle mitään. Tuijotin vain hölmistyneenä.

Perheniemi neliöb. 1.9.- MJa

Vakavammin järkytyin, kun vieras mies tervehti minua hississä! Eikö hän tajunnut, että hississähän ollaan aina hiljaa, eikä katsota silmiin, sehän on ihan perusjuttu!

No, pikku hiljaa hämäläiset saivat minut tuntemaan oloni kotoisaksi ja huomasin juttelevani niitä näitä kaupassa muiden asiakkaiden kanssa hedelmähyllyllä ja kassakin sai hymyn ja toivotukset.Kuitenkin uudessa kaupungissa sosiaalisen verkoston luominen vei aikaa ja vaati oma-aloitteisuutta. Lapsen syntymä avasi uudenlaisen maailman.

Perhekerhoissa ja leikkipuistossa on luontevaa aloittaa keskustelu ennestään tuntemattoman äidin tai isän kanssa. Aina voi vertailla lasten ikiä ja kertoilla meneillään olevan vaiheen riemuista. Koiranomistajilla näyttää myös olevan vahva yhteys keskenään. Tosin eräs koiranomistaja valaisi, että hän kyllä tuntee oman asuinalueensa kaikki koirat nimeltä, mutta isäntäväestä ei sitten muuta tietoa olekaan, kuin että tuo on Turren emäntä..

Meille suomalaisille tuntuu olevan iso kynnys mennä small talkista eteenpäin. On iso juttu avata kotinsa vieraalle. Naisten keskuudessa erilaiset kotimyynti-illat tarjoavat mahdollisuuden tulla yhteen ja tutustua uusiin ihmisiin rennosti jonkun kotona. Tietenkin illan aikana on tarkoitus myös tehdä ostoksia lastenvaatteista, muoviastioista, alusasuista jne.

Mutta voisiko naisia saada kokoon myös ilman kaupankäyntiä? Tätä mietin eräällä kävelylenkillä ja sain tuuman naisten omasta illasta, jossa laitettaisiin hyvä kiertoon. Idea olisi, että jokainen naisen toisi jotain hyvää muille jaettavaksi, aineellista tai aineetonta. Jotain, mikä on tuottanut itselle iloa, rohkaisua, lohdutusta…ja jotain minkä voi jakaa muille.

Muutaman tällaisen kokoontumisen järjestäneenä olen huomannut, että idea toimii! Ja kun jokaisella on oma arvokas anti illalle, kunkin vuoroa seurataan intensiteetillä. Syntyy syviä kohtaamisia, naurun pyrskähdyksiä, liikutuksen kyyneliä, elämän rosoisuuden ja kauneuden ihmettelyä. Näihin iltoihin on helppoa kutsua myös heitä, jotka ovat seurakunnan toiminnasta irtautuneet. Siitä huolimatta ilta on luontevaa päättää rukouksella.
Ideankin saa laittaa kiertoon! Myös miehet.