Tuhlaajapojan paluu

 

Pietarin Hermitage-taidemuseon yksi vetonaula on Rembrandtin maalaus Tuhlaajapojan paluu. Pojan ilme, kun isä ottaa hänet rakkaudella vastaan, ja isän ilme, kun poika on lopulta palannut kotiin, liikuttavat katsojaa kyyneliin saakka. Kun tänä kesänä kävin taas Hermitagessa, tungeksi maalauksen edessä monta kymmentä japanilaista turistia. Ei heillä ollut aavistustakaan mistä tuo taulu kertoi – tai valtaosa eurooppalaisten taidemuseoiden muista tauluista sen puoleen.

Muistan, kun erään naapurini poika pidätettiin Japanissa. Hän oli kavaltanut rahaa työpaikaltaan, ja hänen nimensä, kuvansa ja osoitteensa ilmestyivät kaikissa paikallislehdissä ja vielä telkkarissakin. Pidätetyn vanhemmat suunnittelivat jo itsemurhaa. Onneksi heillä sattui olemaan kristitty naapuri, joka pyysi heitä mukaansa seurakunnan tilaisuuteen. Muistan, miten tuo onneton äiti istui elämänsä ensimmäistä kertaa Sanan kuulossa ja itki.

Jatkis 3.3. – 17.3.2024 Neliö

Seuraavana päivänä äiti tuli taas käymään luonani. Minulla oli kamala kiire, mutta kaivoin Raamatun esille ja luin hänelle kertomuksen tuhlaajapojasta. ”En ole koskaan enkä missään kuullut tuollaisia sanoja”, ihmetteli buddhalainen naapurini liikuttuneena. On kuin hänen sydämeensä olisi syttynyt toivon pilkahdus. (Myöhemmin tästä naisesta tulikin vakaa kristitty.) Niin, Japanin kulttuuri ei tunne armoa sitä kohtaan, joka on joutunut rikoksen tielle. Eikä hänen perhettäänkään kohtaan sen puoleen.

Suomalainen vanki tietää jotain sellaista, mitä japanilainen vanki ei tiedä: että on olemassa Jumala, joka ottaa vastaan myös pahoja ihmisiä.

Vielä yksi välähdys, tällä kertaa Suomesta. Olin käymässä vankilavierailulla erään nuoren miehen luona. En voinut ruveta saarnaamaan hänelle, mutta yhden kysymyksen uskalsin sentään esittää: ”Muistatko sinä Jeesuksen vertauksen tuhlaajapojasta?” ”Tietenkin muistan!” vastasi nuori mies. Miten suunnatonta helpotusta tunsinkaan siitä, ettei lapsena kylvetty Jumalan sana ollut minnekään kadonnut tuon ihmisen sydämestä.

Suomalainen vanki tietää jotain sellaista, mitä japanilainen vanki ei tiedä: että on olemassa Jumala, joka ottaa vastaan myös pahoja ihmisiä. On Jumala, joka suostui tulemaan ihmiseksi ja kuolemaan suurimpienkin syntisten puolesta. On Jumala, joka odottaa heitä kotiin kuin tuhlaajapojan isä.

Jos uskonnonopetusta täällä Suomessa jatkuvasti vähennetään, karsitaan ja muutellaan, niin kymmenen vuoden päästä suomalaiset nuoret seisovat Hermitagen Tuhlaajapojan paluu –taulun edessä eivätkä tiedä, mitä se kuvaa. Menetys on heille sanoinkuvaamattoman suuri – myös länsimaisen kulttuurin tuntemisen kannalta katsottuna.