Tuhlaajapoika ja hänen isänsä

 

Uskon, että tuhlaajapoika (ks. Luuk. 15) tuli lopulta kotiin, koska hänelIä oli ollut hyvä suhde isäänsä. Tämä nuori mies tunsi isänsä luonteen, ja oletettavastikin oli saanut isältään osakseen paljon rakkautta. Miksi hän palaisi vihaisen ja kostonhaluisen isän luo, joka luultavasti kurittaisi häntä ja laittaisi hänet maksamaan takaisin jokaisen tuhlatun sentin?

Tuhlaajapoika tiesi varmasti, että jos hän palaisi, häntä ei nuhdeltaisi eikä tuomittaisi. Hän todennäköisesti ajatteli: ”Tiedän isäni rakastavan minua. Hän ei huuda ja hauku minua syntieni tähden. Hän ottaa minut takaisin.” Jos sinulla on ollut tällainen suhde isääsi, uskallat mennä takaisin.

Perheniemi neliöb. elokuu MJa

Huomaa, miten tuhlaajapojan isä siunaa poikaansa jo ennen kuin tämä pyytää anteeksi. Katuvainen poika oli päättänyt pyytää anteeksi ja tunnustaa kaiken isälleen, sitä hän oli harjoitellut koko kotimatkan. Kuitenkin, kun hän kohtasi isänsä, hän ei saanut mahdollisuutta tunnustaa. Hänen isänsä keskeytti hänet juoksemalla häntä vastaan ja syleilemällä häntä. 

”Mutta kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi.” (Luuk. 15:20) Isä oli niin iloinen poikansa paluusta, että peitti tämän suudelmiin sanoen: ”Rakastan sinua poikani. Tule kotiin lepäämään.”

Isä teki tämän kaiken jo ennen kuin poika ehti tunnustaa ja kertoa kaiken. Nuori poika ehti juuri ja juuri pullauttaa puheensa alkusanat ulos, mutta isä ei antanut hänen lopettaa. Hänen mielestään pojan synnit oli jo sovitettu. Isän ainut vastaus oli palvelijoille annettu käsky: ”Tuokaa pian parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, ja pankaa sormus hänen sormeensa ja kengät hänen jalkaansa;  ja noutakaa syötetty vasikka ja teurastakaa. Ja syökäämme ja pitäkäämme iloa, sillä tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.” (15:22-24)

Synti ei ollut isän mielessä. Ainut asia hänen mielessään oli rakkaus. Hän halusi poikansa tietävän, että tämä on hyväksytty jo ennen kuin tämä ehtisi tunnustaa syntejään. Ja juuri näin Jumala haluaa meidänkin ajattelevan: hänen rakkautensa on suurempi kuin mitkään syntimme. ”Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen.” (Room. 2:4)