Tarvittaisiinkohan taas kirkkoa?

Professori Matti Kurkela esitti 11.2. Hesarin yleisönosastossa, että ”Kirkon on ryhdyttävä saarnoista tekoihin ja otettava vastuuta vanhustenhoidosta. En ole ihan varma, oliko Kurkelan kirjoitus ystävällismielisesti laadittu, mutta itse ajatus on minusta hyvä.

Suomesta puuttuu sote-palvelujen tuotannosta kolmannen sektorin toimijat. Kenttä on jätetty lähes täysin julkiselle ja yrityssektorille. Sellaiset merkittävät toimijat kuin SPR:n Esperi Care ja Diakonissalaitoksen Diacor on myyty ulkomaisten pääomasijoittajien omistamille suurfirmoille. KELA on huolehtinut osaltaan siitä, että SOTE-järjestöjen kuntoutuspalveluilla ei ole enää ollut elintilaa.

PS Norvanto Hedelmästään puu tunnetaan

Jos kolmas sektori olisi vahvasti markkinoilla, sillä olisi ihan varmasti markkinoita tervehdyttävä vaikutus. Voittoa tavoittelemattomien not for profit -yritysten vahvuus on laatu. Toiminnan tavoitteena ei ole kannattavuuden maksimointi ja kasvu (Kiitos Esperi Caren eronneelle toimitusjohtajalle siitä, että hän suoraan ja yksiselitteisesti totesi yritysjohdon tavoitteet, eikä koristanut niitä millään lämminhenkisyyden ja asiakaslähtöisyyden diibadaaballa.), vaan aatteellisista lähtökohdista hyvän tekeminen. Kun not for profit -yritys kisaa markkinoilla for profit -yritysten kanssa, sillä on ilman muuta hintatasoa kurissa pitävä vaikutus. Not for profit -yritykset voivat myös paremmin ohjata varoja toiminnan kehittämiseen. Esimerkiksi jenkeissä useimmat parhaista sairaaloista ovat näitä not for profit -yrityksiä, joiden taustalla usein on kirkkojen perustamat säätiöt.

Julkiseen palvelutuotantoon verrattuna kolmas sektori pystyy usein joustavampaan ja  profiloidumpaan palvelutuotantoon. Julkisella sektorilla on kuitenkin kokonaisvastuu – nytkin mediassa esillä olleissa tuettujen palveluasuntojen sulkemistapauksissa julkinen sektori joutui paikkaamaan sen, missä yritykset epäonnistuivat –   ja se tekee haasteet erilaisiksi.

Kirkon, myös vapaiden suuntien, vahvuuksia ovat kristillinen lähimmäisen rakkaus ja pyrkimys hyvän tekemiseen, korkea etiikka (joka ei salli työvuorolistojen väärentämistä) sekä kyky mobilisoida vapaaehtoisia monenlaisiin ystävänpalveluihin.

Kirkkokuntani, Suomen Vapaakirkko, on organisoinut sosiaalisen palvelutyön ViaDia-yhdistysten kautta. Esimerkiksi ViaDialla olisi hyvät edellytykset lähteä kasvattamaan toimintaansa myös hoivan suuntaan.

Ihan uuttahan ei olisi se, että kirkko satsaisi sosiaalipalvelujen tuottamiseen. Itse asiassa sosiaalipalvelut olivat vuoteen 1865 nimen omaan seurakuntien vastuulla. Luontevaa onkin ollut, että maallinen hallinto on hyvinvointiyhteiskunnan rakentumisen vuosina vastannut palveluista. Jos nyt kuitenkin maallinen valta on jättämässä hoivaa tarvitsevat vanhukset pääomansijoittajien voitontavoittelun alttarille, pitäisiköhän kirkon – en tarkoita pelkästään ev.lut. kirkkoa, vaan koko laajaa Kristuksen kirkkoa – taas puuttua asioiden kulkuun ja ”ryhdyttävä saarnoista tekoihin”?