Nämä pitää laittaa pyykkiin

 

Perjantaina 1.2. maailman paras mäkihyppääjä Matti Nykänen esitti helsinkiläisessä ravintola Pallogrillissä kappaleen Lennä Nykäsen Matti, joka on pastissi Miljoonasade-yhtyeen hitistä Lapsuuden sankarille. Navakassa laitamyötäisessä esiintynyt Nykänen lauloi playback-nauhan päälle oman tulkintansa poikamaisella ilolla, eikä hänen tarvinnut laulaa yksin, vaan yleisö liittyi mielellään kuoroon. Tuon tapaista taisi olla Nykäsen pieteetillä seurattu viihde-elämä urheilu-uran jälkeen muutenkin.

”Lennä, Nykäsen Matti, Lennä
tule elävänä takaisin”

Sansa Neliöb. 14.11.-13.12. MJa

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Nykänen vei likapyykkejä pesukoneeseen ja totesi viimeisiksi sanoikseen ”nämä pitää laittaa pyykkiin”. Vaimon elvytys ei saanut mestaria tulemaan elävänä takaisin.

Nämä pitää laittaa pyykkiin. Olenko ainoa, jonka iho menee kananlihalle?

Katsoin suru-uutisen jälkeen pari Nykäsen haastattelua, joissa hän sattui olemaan selvänä. Äänessä oli ujo, ystävällinen ja myös hauska mies. Nykänen pyyteli anteeksi kirosanojaan. Minä ajattelin alkoholismin kamalaa varjoa, joka lankesi maailmanmestarin elämän päälle ja sai tämän oirehtimaan niin, etteivät läheisetkään olleet turvassa. Nykäsen ympärillä velloi epämääräinen pelon ja uhkan ilmapiiri, joka oli väkinäisesti peitelty akuankka-tyyppisen rakastettavan tunarin rooliin.

Ehkä Nykänenkin tiesi, mihin ryhtyi, kun lööppilehdet maksoivat hänet lausumaan kameran edessä ”Lahti on mesta paikka” ja niin edelleen. On tietysti sanan synkimmässä merkityksessä ironista, että lehdistö alkoi Nykäsen kuolinhetken jälkeen kohdella häntä kuin kuningasta. Olemme kaikki lukeneet, miten hänestä kirjoitettiin ennen sitä. Tarvitsi vain kuolla niin kaikki muuttui. Mestarille alettiin puuhata valtiollisia hautajaisia tai vähintään kynttilämerta Laajavuoren hyppyrimäelle. Nuori Matti nostettiin heti takaisin Calgaryn olympiatorniin.

Nykäsen kuolemasta kirjoitettiin Hesarissa enemmän kuin Mauno Koiviston poismenosta. Nykänen olikin suomalaisille tärkeä ja ennen kaikkea rakas. Kansa yritti hoitaa traumojaan antisankarinsa avulla. Varmaankin joku ajatteli: ”Huonostihan mulla menee, mutta ei niin huonosti kuin Matti Nykäsellä ”. Juuri traagisen sankarin viitassaan Matti Nykänen oli kuolematon myytti – mies joka oli nähnyt sekä hyppyrinnokan että mäkimontun, elämän ja kuoleman.

Vastedes Nykäsellä lohduttautuneiden pitää tehdä virheensä itse.

Koen Nykäsen viimeisistä sanoista Emmauksen tien ilon kaltaista kytevää hehkua. Jos Nykänen ei puhunutkaan pyykeistä. Tai jos puhui, Henki saattoi samalla puhua hänen puolestaan ”sanattomin huokauksin”, kuten hän meidän muidenkin raukkojen puolesta puhuu.

Tulee mieleen myös kansantaiteilija Dave Lindholm, joka niin ikään pureutuu osuvasti pyykinpesuun: ”Pyykit, mitkä ihmeen pyykit? Rakkaus sua pelottaa.” (Riisuudu, 1987)