Synkretismin vaarat

Kävin hiljattain tutustumassa Villa Gyllenbergin hienoihin taidekokoelmiin Helsingin Kuusisaaressa. Pankkiiri Ane Gyllenberg (1891-1977) oli vaimonsa Signen kanssa merkittäviä taiteenkeräilijöitä ja heidän tahdostaan heidän kotinsa on nyt museona, jossa kokoelmat ovat esillä.

Museoksi muutetussa Gyllenbergien kotitalossa on esillä jonkin verran myös pariskunnan henkilöhistoriaa. Yhdessä museon tekstissä kerrotaan, että Ane Gyllenberg oli harras kristitty, mutta oli myös kiinnostunut muista uskonnoista ja erityisen innostunut antroposofiasta. Rudolf Steiner kuului hänen tuttavapiiriinsä. Lisäksi Gyllenberg oli mukana vapaamuurareissa. Hänen työhuoneensa vitriinissä on hyllyllä vierekkäin ristiinnaulittu Jeesus, buddha ja vapaamuurariuteen liittyvää esineistöä.

Minun ymmärrykseni mukaan Ane Gyllenberg edusti synkretismiä. Toisin sanoen hän ei mitenkään voinut olla harras kristitty, ainakaan siinä merkityksessä kuin minä asian ymmärrän. Minua toisinaan kiusaa, että käsitettä harras kristitty käytetään niin kevyin perustein. Ihminen voi olla hyvin uskonnollinen ja kiinnostunut hengellisistä asioista olematta harras kristitty. Tähän täytyy tietenkin lisätä, että en voi tietää Ane Gyllenbergin enkä kenenkään muunkaan sydämen uskoa. Kommenttini perustuu puhtaasti näköhavaintojen perusteella tehtyihin tulkintoihin.

Yksi kristillisen elämän kulmakivistä on Jumalan Moosekselle antamat kymmenen käskyä. Käskyt on annettu Vanhan testamentin aikaan, eikä niiden noudattamisella ole tekemistä pelastumisen kanssa, vaan ihminen pelastuu yksin uskosta Jeesukseen. Kymmenessä käskyssä Jumala kuitenkin selkeästi ilmoittaa tahtonsa. Käskyt on tarkoitettu suojelemaan ja ohjaamaan ihmisen elämää. Ensimmäisessä käskyssä sanotaan: Minä olen Herra sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia. Käsky on varsin selvä. Jos palvelet elävää Jumalaa, et voi samaan aikaan palvoa esimerkiksi jotain hindulaisuuden jumalaa tai harjoittaa jotain noituususkontoa.

Kirkko ja kaupunki -lehdessä oli haastateltu erästä Afrikasta kotoisin olevaa miestä, joka kertoi, että hänellä on kaksi uskontoa: kristinusko ja vodou (voodoo). “Vodou on elämässäni edelleen mukana, mutta se ei ole samalla ykköspaikalla kuin Jumala”, mies kertoo lehdessä. Hän toteaa myös, ettei hän ole vodoun jäsen ja ettei hänellä ole voimia, joiden avulla papit suorittavat taikoja. Hänen mielestään vodou on sopivaa niin kauan kuin voimia käytetään hyvän tekemiseen. Jutusta saa käsityksen, että mies on vilpitön.

Mutta kun kristillisten seurakuntien jäsenlehti tekee tällaisen jutun, jossa ei millään tavoin kyseenalaisteta vodoun harjoittamista, niin sekä haastatellulle että lehden lukijalle syntyy käsitys, että on ihan ok, että on kaksi uskontoa. Toki ihmisellä voi olla hyvinkin monenlaisia epäjumalia, kuten vaikkapa raha tai valta, mutta ne eivät itsessään ole pahoja.

Vuoden alkupuolella vierailin Kuubassa. Siellä kristinusko kasvaa kommunismin, köyhyyden ja santerian puristuksessa. Santerian juuret on samat kuin vodoun. Kyse on noituususkonnosta, johon on sekottunut katolilaisia piirteitä. Synkretismiä. Santerialla ei ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa. Uskonnottomassa Kuubassa santeria nauttii valtiovallan hyväksynnästä, koska se mielletään kulttuuriksi. Kyse on kuitenkin uskonnosta, jossa ollaan tekemisissä henkivaltojen kanssa.

Kuubassa eräs nuori pastori kertoi, että hän oli nuoruudessaan käynyt äitinsä kanssa muutaman kerran santeriapapin luona. Uskoontulon jälkeen hän ymmärsi, että santeriassa on kyse aivan muista kuin taivaallisista voimista. Hän tuhosi kaikki santeriaan liittyvät esineet ja pyysi Jumalalta anteeksi epäjumalanpalvontaa. Myös hänen kristityksi kääntynyt äitinsä teki samoin.

Aiheet