Sukupuoli- ja seksuaalikasvatuksen kriisi

Sukupuoli-ideologiaksi kutsun käsitystä, jonka mukaan sukupuoli perustuu subjektiiviseen kokemukseen ja erilaiset seksuaaliset elämäntavat ovat samanarvoisia. Tätä käsitystä opetetaan lisääntyvässä määrin koulujen sukupuoli- ja seksuaalikasvatuksessa.

Suomen Opetushallituksen opas Tasa-arvo on taitolaji (2016) ohjaa opettajia kyseenalaistamaan luonnollisen sukupuolijaon tyttöihin ja poikiin ja pidättymään ”sosiaalistamasta oppilasta hänen ulkoiseen sukupuoleensa” (68). Oppaassa vastustetaan ”tyttöjen ja poikien lähtökohtaisten erojen” tunnustamista (19), ”koulun lomakkeissa ja kyselyissä sukupuolia on enemmän kuin kaksi”. Opas suosittelee näkemystä, jonka mukaan sukupuoliero on liukuva ja sukupuoli riippuu subjektiivisesta kokemuksesta, ei biologisista tosiasioista.

Sansa kesäkeräys artikkelin alle

Oppikirjoissa harhaanjohtavia väitteitä

Sukupuoli-ideologian näkemys on siirtynyt myös koulujen oppikirjoihin. Yläasteen terveystiedon oppikirja Voimaa: Terveystieto 79 esittää harhaanjohtavan väitteen, jonka mukaan hormonihoidot ja sukupuolenkorjausleikkaukset voisivat muuttaa ihmisen sukupuolen:

”Transsukupuolinen ihminen on käynyt läpi sukupuolen korjauksen. Hänestä ei yleensä pysty havaitsemaan aiempaa fyysistä sukupuolta, koska hormonihoitojen ja leikkausten avulla sukupuoli on saatu vastaamaan ihmisen kokemusta sukupuolesta.” (s. 123)

Koulun terveystiedon oppikirja jakaa siis tosiasioiden vastaista informaatiota sukupuolesta. Se, että ihmisen kosmeettinen ilmiasu on saatu muuttumaan hormonihoidoilla ja leikkauksilla, ei tarkoita, että ihmisen sukupuoli olisi muuttunut. Todellisuudessa hormonihoidot ja sukupuolenkorjausleikkaukset tuhoavat ihmisen sukupuolen keskeisen ominaisuuden eli lisääntymiskyvyn. Ne eivät onnistu muuttamaan ihmisen sukupuolta, joka on kirjoitettu ihmisen jokaiseen soluun, vaikka ne saavatkin aikaan kosmeettisia muutoksia.

Avioliittomoraalin murentaminen

Puhe sukupuolen muutettavuudesta ja sukupuolen pelkistäminen subjektiiviseksi valinnaksi murentavat samalla sukupuolieron varaan rakentuvan puolisouskollisen ja elinikäisen naisen ja miehen avioliiton ihanteen. Kun tämä avioliittomoraalin keskeinen ohjenuora poistetaan seksuaalikasvatuksesta, nuoret jäävät vaille riittävää seksuaalimoraalista ohjetta, joka varjelisi heitä hyväksikäytöltä ja ohjaisi heidän valintojaan.

Normittomuus kiteytyy maailman terveysjärjestön WHO:n Seksuaalikasvatuksen standardien ohjeessa, jonka mukaan 9−12-vuotiaat lapset on opetettava ”tekemään tietoinen päätös hankkia tai olla hankkimatta seksuaalisia kokemuksia”.

Tällainen opetus luo 9−12-vuotiaiden lasten ja nuorten mieleen odotuksen, että heillä tulee olemaan sarja satunnaisia seksuaalisuhteita. Tämän odotuksen pohjalta lapsen on vaikea tunnistaa hyväksikäyttäjiä ja hyväksikäyttöä. Nuoret tarvitsevat avioliiton ja perhe-elämän merkitystä korostavan seksuaalikasvatuksen tarjoamia kriteereitä, joiden avulla he voisivat tunnistaa seksuaalisen hyväksikäytön.

Seksuaalisuus irrotetaan avioliittomoraalista

Koska sukupuoli-ideologia purkaa sukupuolien toisiaan täydentävyyden varaan rakentuvan elinikäisen ja puolisouskollisen avioliiton asettamat seksuaalinormit, seksuaalisuuden merkitys pelkistyy lähinnä nautinnon tavoitteluun. ”Seksi on – – toimintaa, jolla tavoitellaan hyvän olon tunnetta, nautintoa ja seksuaalista kiihottumista.” (Voimaa Terveystieto 79: 126)

Yläasteikäisille eli 13–15-vuotiaille tarkoitetussa terveystiedon oppikirjassa nuorten eteneminen seksisuhteisiin esitetään luonnollisena vaihtoehtona, jolle ei aseteta muita ehtoja kuin, että molemmat haluavat sitä ja että pari pystyy yhdessä sopimaan ehkäisystä. Tätä viestiä vahvistetaan kertomalla koululaisille, että Suomen laki ei ”kiellä alle 16-vuotiailta seurustelua tai seksiä” (144).

”Ensimmäisen yhdynnän kokemiseen ei ole olemassa oikeaa ikää. Jotkut kokevat sen jo nuorena, jotkut aikuisena, jotkut eivät koskaan. Kun kumppanit tuntevat toisensa hyvin, rakastavat toisiaan ja ovat saavuttaneet toistensa luottamuksen, he saattavat rohkaistua etenemään seksissä yhdyntään. Päätös yhdynnästä tehdään yhdessä.” (130)

Kirjassa siis rohkaistaan alaikäisiä seksuaalisuhteisiin ja todetaan: ”Jokaisella on lupa tuntea seksuaalista halua ja nautintoa yksin ja kumppanin kanssa.” (126)  Vastuullisuus nuorten välisessä seksuaalisuhteessa on sitä, että ”parin on kyettävä yhdessä sopimaan ehkäisystä, Mitä huolellisemmin suojautuu, sitä enemmän myös nauttii seksistä.” (126).

Avioliittonormien sivuuttaminen

Terveysopin Voimaa-kirjasta puuttuu näkemys, jonka mukaan seksuaalielämä kuuluu naisen ja miehen puolisouskolliseen ja elinikäiseen avioliittoon ja että tämä on ainoa turvallinen seksuaalisuuden toteuttamistapa. Kirja ei tuo esille keskeisiä avioliittonormeja kuten kokonaisvaltaisuuden, pysyvyyden, puolisouskollisuuden ja sukupuolien toisiaan täydentävyyden normia:

Kokonaisvaltaisuuden normi: Avioliitto on kokonaisvaltainen suhde, jossa kaksi ihmistä antautuu toisilleen kokonaan niin, että puolisot jakavat ”ihmisyytensä, ruumiinsa ja sielunsa niin myötä kuin vastoin käymisissä ja kaikessa mielessä” (Kant 167). Irralliset seksuaalisuhteet loukkaavat ihmisyyttä, koska niissä toista käytetään seksuaalisten tarpeiden tyydyttämisen välineenä.

Pysyvyyden normi: Aviopuolison kohteleminen itseisarvoisena olentona edellyttää sitoutumista elinikäiseen suhteeseen. Muussa tapauksessa ihminen altistuu hylkäämiselle kaikkein kokonaisvaltaisimmassa ja ihmisyyttään syvimmin koskettavassa rakkaussuhteessaan.

Puolisouskollisuuden normi: Puolison kohteleminen itseisarvoisena olentona merkitsee pidättymistä avioliiton ulkopuolisista seksuaalisuhteista. Tällä on myös yhteiskunnallista merkitystä, koska muussa tapauksessa lapsia syntyy tilanteeseen, jossa he eivät kasva biologisen isänsä ja äitinsä kanssa.

Sukupuolten toisiaan täydentävyyden normi: Avioliiton perustana on sukupuolieron ja sen tarjoaman erilaisuuden tunnustaminen. Nainen ja mies, äiti ja isä ovat toisiaan täydentäviä.

Vastuullisen lisääntymisen eli seksuaalisuuden kanavoimisen normi: Miesten ja naisten tulisi lykätä jälkeläisten hankkimista siihen asti, että he ovat sitoutuneet elinikäiseen parisuhteeseen.

Terveysopin oppikirja sivuuttaa nämä normit ja antaa nuorelle kuvan, että hän voi antautua seksuaalisuhteisiin, kunhan hän subjektiivisesti kokee olevansa niihin valmis. Seksuaalisuus sijoitetaan ei-moraaliseen viitekehykseen, josta puuttuu kokonaan erityinen seksuaalimoraalinen näkökulma.

Nuorten moraalitajun heikentäminen

Avioliittomoraalista irrotettu seksuaaliopetus murentaa lasten luontaisen tajun seksuaalisuuden henkilökohtaisesta luonteesta ja estää heidän moraalista omaatuntoaan kehittymästä suhteessa seksuaaliseen käyttäytymiseen. Erottaessaan seksuaalisuuden aviollisesta rakkaudesta ja ylikorostaessaan fyysisen nautinnon etsimistä, ei-moraalinen seksuaalikasvatus johtaa seksuaaliseen kokeiluun perustuvaan elämäntapaan, joka turruttaa aidon rakkauden edellyttämän herkkyyden.

Nuoret jäävät vaille keskeistä seksuaalimoraalista ohjenuoraa, kun seksuaalikasvatus peittää näkyvistä sen tosiasian, että seksuaalisuus saa aidon merkityksensä aviopuolisoiden ainutlaatuisessa ja elämänpituisessa rakkaussuhteessa, joka perustuu kokonaisvaltaiseen ja peruuttamattomaan itsensä antamiseen. Nuorille täytyy opettaa hyveitä, jotta he voisivat toteuttaa unelmansa onnellisesta perheestä, mikä tutkimusten mukaan on useimpien nuorten unelma (Kuby 2015: 200−229).

 

Asiaa on tarkemmin käsitelty kirjassa Sukupuoli muutoksessa (Päivä 2019)