Sukupuoli-ideologia estää kriittisen seksuaalikasvatuksen

Uusi sukupuoli-ideologia rajoittaa sananvapautta ja estää lapsia ja nuoria saamasta asianmukaista informaatiota sukupuoli- ja seksuaalikysymyksistä. Tämän voimme nähdä tarkastelemalla tätä ideologiaa kannattavien ihmisoikeusjuristien kokouksessa Indonesiassa vuonna 2006 laadittuja niin sanottuja Yogyakarta-periaatteita, joiden laatimiseen osallistui myös Suomen tunnetuimpiin ihmisoikeusjuristeihin kuuluva Martin Scheinin.

Suurin osa Yogyakarta-periaatteista toistaa yleisesti hyväksyttyjä ihmisoikeusperiaatteita ja toteaa sen itsestään selvän tosiasian, että ihmisoikeudet pätevät myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin. Samalla Yogyakarta-dokumenttiin on ujutettu myös periaatteita, joiden avulla LHBT-ideologia [lesbo-, homo-, bi- ja transideologia] suojataan julkiselta kritiikiltä. Yogyakarta periaatteet tekevät LHBT-ohjelman julkisen arvostelun rikolliseksi ja rajoittavat tavallisten kansalaisten sanan- ja ilmaisun vapautta. Näin luodaan perusta totalitaariselle yhteiskunnalle, jossa ihmisiä opetetaan lastentarhasta asti kritiikittömästi kannattamaan LHBT-toimintaohjelman mukaista käsitystä sukupuolesta, seksuaalielämästä, perheestä ja avioliitosta.

Sansa kesäkeräys artikkelin alle

Jos LHBT-aktivistit sanoisivat avoimesti, että heidän kampanjansa tarkoituksena on suojata oma ideologiansa kritiikiltä, heidän olisi vaikeampi saada tavoitteitaan hyväksytyiksi. Niinpä he peittävät todelliset tavoitteensa näkyvistä ja luovat harhakuvan tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden puolustamisesta.

Itsemäärittelyyn perustuva käsitys sukupuoli-identiteetistä

YP:n mukaan ”seksuaalisen suuntautumisen” ja ”sukupuoli-identiteetin” määrittäminen on riippuvainen yksilön omasta tunteesta, hänen subjektiivisesta kokemuksestaan ja tavastaan määritellä itsensä. YP:n johdannon mukaan kaikki väitteet naisen ja miehen luovuttamattomista eroista perustuvat ”ennakkoluuloihin ja naisen ja miesten stereotyyppisiin rooleihin”. YP:n tarkoituksena on poistaa nämä ”ennakkoluulot” maailmanlaajuisesti. Kun lisäksi seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuolinen identiteetti määritellään ihmisen ihmisarvon ja ihmisoikeuksien perustaksi, valtiolle asetetaan uusia velvoitteita toimia näiden itsemääriteltyjen identiteettien ehdoilla.

Tältä pohjalta YP rajoittaa sanan- ja omantunnonvapautta. Sen mukaan hallitusten tulee ”varmistaa, että seksuaalista suuntautumista koskevien erilaisten mielipiteiden, vakaumusten ja uskomusten ilmaisu, käytännön toteuttaminen ja edistäminen” toteutetaan niin, ettei se ”ole yhteensopimaton ihmisoikeuksien kanssa” (YP 21b).

Tässä kohdassa käytetty ”ihmisoikeuksien” käsite poikkeaa YK:n ihmisoikeuksien julistuksen käsitteestä sikäli, että ”ihmisoikeuksien” käsite ymmärretään sukupuolisten ja seksuaalisten identiteettien pohjalta rakennettujen ”oikeusvaateiden” pohjalta. Kun näiden itsemäärittelyyn perustuvien sukupuolisten ja seksuaalisten identiteettien katsotaan asettavan rajoja muiden oikeudelle ilmaista mielipiteitään, vakaumuksiaan ja uskomuksiaan, tulee mahdolliseksi ”ihmisoikeuksien” nimissä sensuroida kaikki sellaiset mielipiteet, jotka ovat ristiriidassa LHBT-tavoitteiden kanssa.

Avaimena näiden itsemäärittelyyn perustuvien identiteettien suojaksi rakennettujen ”ihmisoikeuksien” toteuttamiseen on saada ”sukupuolinen ja seksuaalinen identiteetti” osaksi valtioiden perustuslakia syrjinnän vastaisena kriteerinä. Tämän näennäisesti oikeudenmukaisuuteen vetoavan mutta todellisuudessa keinotekoisen kriteerin avulla valtiot voivat turvautua totalitaarisiin menetelmiin muuttaakseen lakeja, yhteiskunnallisia instituutioita, koulutusjärjestelmiä ja kansalaistensa perusasenteita ja pakottaa ihmiset lain voimalla hyväksymään etuoikeutetun aseman LHBT-ideologialle.

LHBT-aktivistit ovat käyttäneet YP:tä vaatiessaan sitä, että ”seksuaalinen suuntautuminen” ja ”sukupuolinen identiteetti” luetaan osaksi kaikkia ihmisoikeussopimuksia ja julistuksia. Tämän mukaan ihmisellä tulisi olla vapaus määrittää oma sukupuolensa ja seksuaalinen suuntautumisensa, ja kaikkia erilaisia suuntautumisia ja identiteettejä tulee pitää samanarvoisina julkisessa viestinnässä ja kouluopetuksessa. Poliisien, tuomarien, vankilahenkilökunnan, työnantajien, sosiaalityöntekijöiden ja opettajien tulee toiminnassaan ilmentää periaatetta kaikkien seksuaalisten suuntautumisten samanarvoisuudesta. Kaikki tästä näkemyksestä poikkeavat yksilöt tulee ohjata koulutusohjelmiin, joiden avulla heidän tietoisuuttaan kehitetään ilmentämään YP:n mukaisia asenteita.

Relativistinen sukupuoli- ja seksuaalikasvatus

YP 16d vaatii, että kouluopetus ”edistää ymmärrystä ja kunnioitusta mm. erilaisia seksuaalisia suuntautumisia ja sukupuoli-identiteettejä kohtaan”.  Tässä ei siis puhuta siitä itsestäänselvyydestä, että kaikkia yksilöitä tulisi ymmärtää ja kunnioittaa, vaan vaaditaan, että koulun opetuksen tulee pyrkiä muuttamaan lasten ja teini-ikäisten ajattelua niin, että he pitävät kaikkia sukupuolisen ja seksuaalisen käyttäytymisen muotoja samanarvoisina. Pitäisikö lapsen ja nuoren pitää esimerkiksi aviollista uskottomuutta yhtä kunnioitettavana kuin aviollista uskollisuutta, vaikka hän näkisi uskottomuuden isälleen tai äidilleen tuottaman tuskan ja joutuisi elämään uskottomuuden aiheuttamien perheriitojen keskellä? Tällainen vaatimus merkitsee lasten ja nuorten kriittisen ajattelun ja omantunnon vapauden rajoittamista.

Kun vaaditaan, että opetuksessa pitäisi kaikki elämäntavat esittää samanarvoisina, seurauksena on jyrkkä sananvapauden rajoittaminen. Perinteiset moraaliset kriteerit vastuullisesta seksuaalisesta käyttäytymisestä luokitellaan syrjinnäksi, koska niiden valossa jotkut seksuaaliset käyttäytymismuodot näyttäytyvät moraalittomina. YP:16d:n mukaan kenelläkään ei ole lupaa opettaa, että seksuaalisuuden tarkoitus on naisen ja miehen välisen rakkaussiteen vahvistaminen ja lasten syntymä. Erilaisia seksuaalisen suuntautumisen ja käyttäytymisen muotoja ei saa arvioida niiden terveysvaikutusten ja lapsivaikutusten näkökulmasta tavalla, mikä osoittaisi niiden välillä arvoeroja. Seksuaalisuuteen on kiellettyä soveltaa keskeisiä moraalisia kriteereitä kuten oikein ja väärin, hyvä ja paha. Kaikki seksuaalisen käyttäytymisen muodot, jotka ihmiset valitsevat identiteettinsä määrittelyn pohjaksi, halutaan näin suojata kritiikiltä. Kriittinen keskustelu kielletään yhteiskuntaelämän keskeisellä alueella, josta riippuu tulevien sukupolvien hyvinvointi.

Tässä ajattelussa sekoitetaan kaksi periaatetta: (1) kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, (2) kaikki elämäntavat ovat samanarvoisia. Tämä ero tulee selkeäksi, jos tarkastelemme kahta ihmisryhmää: tupakoitsijoita ja tupakoimattomia. Sekä tupakoijat että tupakoimattomat ovat ihmisinä yhtä arvokkaita. Kuitenkaan tupakointia ja tupakoimattomuutta ei voida objektiivisilla kriteereillä pitää yhtä arvokkaina elämäntapoina, koska tupakointiin liittyy vakavia terveysriskejä. Jos näitä terveysriskejä pyritään salaamaan julkiselta tietoisuudelta, loukataan ihmisten oikeutta saada oman terveytensä ja hyvinvointinsa kannalta keskeistä tietoa. Tuskinpa olisi mielekästä asettaa terveyskasvatuksen tavoitteeksi ”edistää ymmärrystä ja kunnioitusta tupakointia kohtaan”.

Vaikka homoseksuaalit ja heteroseksuaalit ovat yhtä arvokkaita ihmisinä, homoseksuaalisella ja heteroseksuaalisella elämäntavalla on selkeitä eroja terveyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta. Samaa sukupuolta olevien parien suhteen rakenne erottaa lapsen aina joko biologisesta isästään tai äidistään ja jättää lapsen kamppailemaan puuttuvan isän- tai äidinkaipuun kanssa ehkä loppuelämäkseen. Kun aikuisten vaihtelevat seksuaaliset mieltymykset hyväksytään ihmisoikeuksien perustaksi, yhteiskunnallinen laki ei enää turvaa lasten perustavia identiteetti- ja suhdeoikeuksia. Nämä oikeudet voidaan lapselle turvata ainoastaan, kun avioliitto ymmärretään naisen ja miehen väliseksi ja seksuaalisuuden normaalina ilmentymänä pidetään naisen ja miehen välistä suhdetta.

Vaatimus hetero- ja homoseksuaalisen suuntautumisen esittämisestä samanarvoisena kaikessa julkisessa viestinnässä ei perustu neutraaliin arvioon ja objektiivisiin tosiasioihin. Sen perustana on subjektiivinen ja harhaanjohtava kannanotto, joka pitää itsestään selvänä totuutena sitä, että seksuaalisuuden merkitys tulee erottaa lasten saamisesta ja yhteiskunnallisesta vastuusta. Näennäisen puolueettomuuden vaatimuksen avulla pyritään poistamaan oikeutus julkisesti arvioida erilaisten seksuaalielämän muotojen yhteiskunnallista merkitystä.

Kun esimerkiksi homoseksuaalista elämäntapaa pidetään samanarvoisena heteroseksuaalisen elämäntavan kanssa, pidetään merkityksettömänä sitä objektiivista tosiasiaa, että homoseksuaalinen suhde on luonnostaan steriili, kun taas heteroseksuaalinen suhde on luonnostaan hedelmällinen. Tämä ero ei ole merkityksetön, koska useimmat ihmiset syntyvät heteroseksuaalisesta suhteesta ja yhteiskunnan tulevaisuus riippuu siitä, että yhteiskuntaan syntyy riittävästi lapsia, jotka pystyvät ylläpitämään ja kehittämään kulttuuria.

Tutkimusten mukaan lapset voivat parhaiten kasvaessaan biologisen isänsä ja äitinsä eheässä avioliitossa. Niinpä yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta olisi tärkeä tukea heteroseksuaalisia avioliittoja, joissa useimmat lapset kasvavat. Sen sijaan ei-heteroseksuaalisten suhteiden olemassaololla ei ole vastaavaa yhteiskunnallista merkitystä. YP jättää kokonaan huomiotta nämä tosiasiat. Niinpä ainoaksi perusteeksi pitää heteroseksuaalisia ja homoseksuaalisia suhteita samanarvoisina jää se, että ne molemmat tuottavat seksuaalista nautintoa. Nautinto on kuitenkin subjektiivinen asia, kun taas heteroseksuaalisen elämäntavan yhteiskunnallinen merkitys on objektiivinen tosiasia. (Cornides 3−4.)

Seksuaalisten mieltymysten pohjalta johdettujen ”ihmisoikeuksien” perusteella vaaditaan ”tasa-arvoista” oikeutta lisääntymisteknologian käyttöön ja adoptioon. Ulkopuolisen luovuttajan sukusoluihin perustuva lisääntymisteknologian käyttö loukkaa lapsen oikeutta tuntea isänsä ja äitinsä ja kasvaa heidän hoidossaan. Adoptiolasten oikeutena on saada koti, jossa heillä on mahdollisuus saada korvaava kokemus isästä ja äidistä.

Lasten ihmisoikeuksien turvaaminen vaikeutuu myös sikäli, että ihmisoikeudeksi määriteltyä sukupuolineutraalia avioliittolakia ja lisääntymisteknologian käyttöä ei enää saa kriittisesti arvioida eikä lasten etua saa asettaa ihmisoikeudeksi määriteltyjen seksuaalioikeuksien edelle. Kyseiset muutokset vievät lain turvan lapsen perustavilta identiteetti- ja suhdeoikeuksilta. Geneettisten orpojen massatuotannosta tehdään yhteiskunnallinen ihanne, jota ei saa kritisoida.

Lasten ihmisoikeuksien puolustaminen on tähän asti ollut ihmisoikeusjärjestelmän ja yleensä korkeakulttuurin perusta. Nyt lapsen identiteetti- ja suhdeoikeuksien puolustaminen määrittyy syrjinnäksi ja ihmisoikeuksien polkemiseksi, kun ”seksuaalinen suuntautuminen” ja ”sukupuoli-identiteetti” otetaan osaksi valtioiden lainsäädäntöä syrjinnän vastaisena kriteerinä.

Gabriele Kuby (72) esittää huolensa siitä, että seksuaaliseen suuntautumiseen vedoten myös polyamoristit, pedofiilit ja insestin kannattajat voisivat vaatia itselleen etuoikeuksia ja estää oman elämäntapansa kriittisen tarkastelun. ”Yogyakarta periaatteet oikeuttavat heidän kauaskantoiset vaatimuksensa vähemmistöille annettavista etuoikeuksista käyttäen termejä, jotka viittaavat yleviin arvoihin mutta jotka on ideologian avulla tehty ontoiksi.”

Sukupuoli-ideologian suojaaminen kritiikiltä

YP:n pykälän 19d mukaan valtion tulisi ”varmistaa, että julkisen järjestyksen, julkisen moraalin, julkisen terveyden ja julkisen turvallisuuden käsitteitä ei käytetä syrjivällä tavalla rajoittamaan mitään sellaista mielipiteen ja ilmaisun vapauden harjoitusta mikä puolustaa erilaisia seksuaalisia suuntautumisia ja sukupuoli-identiteettejä”.

Kansainvälisen oikeuden asiantuntija Jakob Cornides ei pidä tätä ”tulkintaa ihmisoikeuksista” ainoastaan vääränä vaan suoranaisesti vaarallisena: ”Se kyseenalaistaa kaikkien ihmisten tasa-arvon lain edessä, murentaa demokratian perusteita, vaikuttaa suoranaisesti niiden oikeuksiin, jotka eivät tue LHBT-ohjelmaa ja osoittaa YP:n laatijoiden totalitaarisen mielenlaadun −− Jos tämä lausuma hyväksymään, sillä on musertava vaikutus mielipiteen ja ilmaisun vapauteen. Tämä vaikutus ulottuu paljon yli YP:n erityistarkoituksen. Jos LHBT-kansalaisoikeusliikkeen etunäkökohdat ylittävät julkisen järjestyksen ja moraalin näkökohdat, mikä tahansa muu painostusryhmä voi oikeutetusti esittää saman vaateen. Tämä lausuma murentaisi täysin pohjan julkisen järjestyksen ja julkisen moraalin käsitteiltä.” (Cornides 16−17.)

Pykälässä 20b vaaditaan, että valtion tulisi ”varmistaa erityisesti, ettei julkisen järjestyksen, julkisen moraalin, julkisen terveyden ja julkisen turvallisuuden käsitteitä käytetä rajoittamaan oikeutta rauhanomaisen kokoontumisen ja yhdistymisen harjoittamiseen pelkästään sillä perusteella, että se puolustaa erilaisia seksuaalisia suuntautumisia ja sukupuoli-identiteettejä”.

Taustaoletuksena lienee kuitenkin, että julkisen järjestyksen, julkisen moraalin, julkisen terveyden ja julkisen turvallisuuden käsitteitä sovelletaan kaikkiin muihin mielipiteen ja ilmaisen vapauden harjoituksiin, kokoontumisiin ja yhdistymisiin. Cornides pitää tätä ongelmallisena: ”On tärkeä huomata, että jos YP 20 hyväksyttäisiin, LHBT-elämäntapaa ajavat yhdistykset, kokoukset ja mielenosoitukset olisivat ainoita, joita ei alistettaisi millekään yleistä järjestystä ja moraalia koskeville rajoituksille; niille annettaisiin rajoittamaton vapaus solvata tai provosoida ihmisiä, jotka ovat eri mieltä heidän näkemyksistään tai jotka vastustavat heidän tavoitteidensa edistämistä. Tällainen etuoikeus on täysin mahdoton hyväksyä demokraattisessa yhteiskunnassa; se merkitsisi demokratiasta luopumista LHBT-tavoitteiden hyväksi. Jälleen kerran näyttää siltä, että YP:n perimmäinen tarkoitus ei ole suojella ihmisoikeuksia vaan etsiä etuoikeuksia.”

YP:n periaate 29 vaatii erityisten valvontamekanismien, tehokkaiden instituutioiden ja menettelytapojen luomista sen takaamiseksi, ettei YP:n määrittelemiä ”ihmisoikeuksia” vastaan tehtyjä rikkomuksia jätetä rankaisematta. Gabriele Kuby kommentoi: ”Selvin sanoin ilmaistuna: on luotava itsenäisiä ja tehokkaita valtion instituutioita valvomaan ja saattamaan voimaan Yogyakarta periaatteita − on luotava eräänlainen itsenäinen LHBT-poliisi. On poistettava kaikki esteet opposition saattamiselta rikosoikeudelliseen edesvastuuseen. Tämä vaatimus pyrkii tukahduttamaan ja kriminalisoimaan kaiken opposition sille, että sukupuolen valinta ja seksuaalinen käyttäytyminen korotetaan yleispäteväksi normiksi ja luodaan valtion valvontamekanismit sen voimaan saattamiseksi.” (Kuby 79.)

Yksi tapa soveltaa tätä uutta ihmiskäsitystä politiikkaan on määritellä syrjinnän käsite seksuaalisen suuntautumisen ehdoilla, ja kriminalisoida seksuaaliseen elämäntapaan kohdistuva kritiikki sillä perusteella, että se loukkaa jonkun ihmisen tunteita. Tällöin rikoksen kriteerinä ei ole objektiivisesti määritettävä toiminta vaan tietyn ihmisryhmän subjektiivinen kokemus heitä vastustavista tai kritisoivista kannanotoista. Tämä uusi syrjintä-ajattelu tekee vaikeaksi käydä asiallista keskustelua seksuaalisuudesta ja avioliitosta, koska toinen väittelyosapuoli on suojattu kritiikiltä ja toinen taas on altistettu subjektiiviseen kokemukseen perustuvalle kriminalisoinnille.

Tältä pohjalta LHBT-aktivistit voisivat vaatia edesvastuuseen kaikkia vastustajiaan pelkästään sillä perusteella, että he kokevat heidän loukkaavan tunteitaan. Sen sijaan LHBT-aktivistit ovat itse vapaat toimimaan välittämättä julkisen järjestyksen, julkisen moraalin, julkisen terveyden ja julkisen turvallisuuden vaatimuksista.

Aiheesta lisää: https://apowiki.fi/wiki/Seksuaalivallankumous:_perheen_ja_kulttuurin_romahdus_(kirja)