Ihmisiä ja ilmiöitä: Venäjän hyökkäys karisti Timo Soinista EU-kriittisyyden: ”Ennen katsoin tahallaan sivuun, kun sopi agendaan vetää turpaan”

Rajat kiinni ja pelkomme

 

Jos joku sana on leimannut kulunutta vuotta 2015, niin se on pelko. Pelko on tarpeellinen muistuttaja, mutta saadessaan liian suuren otteen, se voi lamaannuttaa. Mutta me pelkäämme. Pakolaiskriisiä, terrorismiä, sotaa, talouskriisiä, työttömyyttä, sairautta, läheistemme puolesta ja vaikka mitä. Sanalla sanoen tulevaisuutta. Pelkäämme kantaako elämä? Siinä tilanteessa on helppo mennä johonkin ääriajatteluun. Joko lamaantua täydellisesti tai valita pelon kielteiset seuraukset.

Joillekin se on ”rajat kiinni” ajattelu. Se on reviirisäksätystä globaalin ajattelun sijaan. Mitä enemmän pyörimme oman napamme ympärillä, sitä enemmän sitä harjoitamme. Silloin olemme koko ajan varpaillaan, milloin pakolaisten, Venäjän, mamujen, suvakkien, toisella tavalla uskovien ja naapurikuntien asukkaiden puolesta. Pelkäämme enemmän naapuria, kuin naapuri meitä. Kun tällainen saa otteen, ihmisestä tulee erilainen. Tällaiset ihmiset vaativat rajoja kiinni, mutta eivät kaikkien kohdalla.

Sansa Neliöb 10.9.-9.10. MJa

He vaativat ihmisiä aisoihin, poliitikkoja vankilaan ja pappeja oikeisiin töihin.  Heillä on koko ajan paha olla. He eivät tiedä, että heidän suurin ongelmansa on pelko, jota he eivät tunnista, tunnusta ja kohtaa. Heidän mielestään koskaan ei ole ollut näin kauheaa aikaa. Vedenpaisumuksesta, Rooman palosta, mustasta surmasta, rutosta, leprasta, maailmansodista ja Tsunamista on selvitty, mutta ”ei Perkele näistä 30.000 pakolaisesta.”

He vaativat ”Rajat kiinni” ja hakevat bensaa Venäjältä, tupakkaa Tallinnasta, olutta Ruotsin laivalta, kondomit ja Viagran naapurikaupungin Maxi-Jumbon kaupoista sekä kesämekon ja sandaalit turistikohteen halpakaupasta, jonka vaatteet on tehty vielä köyhemmän maan lapsityövoimalla! Heidän mielestään rajat on laitettava kiinni kaikkien muiden tulijoiden kuin heidän kohdallaan.

Pelko on saanut otteensa. Pelko on hyvä muistutus. Sitä tarvitaan. Sillä on kuitenkin ero häpeän ja syyllisyyden kanssa. Häpeä muistuttaa siitä, että osaamme olla oikean kokoisia. Syyllisyys siitä, että väärin tehdessämme voimme pyytää ja saada anteeksi. Pelko on kaikille ihmisille yhteinen tunne, joka liittyy tavallisesti todellisen ulkoisen vaaran havaitsemiseen. Seurauksena ovat sisäinen jännitys, levottomuus, kauhun tai paniikin tunne.

Kun se muuttuu suhteettomaksi, pyrimme välttämään pelon aiheuttajaa.

Jos jossakin Suomessa kirkot, seurakunnat, kristilliset yhteisöt ja yksityiset kristityt ovat toimineet nopeasti, oikein ja kristillisen diakonian syvintä olemusta kunnioittaen niin tässä pakolaisasiassa. Kristillinen kirkko on aina ollut rajoja ylittävä. On etsitty niitä, jotka jo ovat kaiken avun ulkopuolella. On menty sinne missä on likaa, pimeyttä, kurjuutta, köyhyyttä ja vain toivottomuutta. Juuri nämä pakolaiset ja turvapaikan hakijat rajat ylittäessään pakottivat meidät ylittämään omat rajamme.

Sinne missä kusi, paska, lika ja oksennus haisee. Missä ihminen on luotaantyöntävä. Mikä pitäisi kiertää kaukaa?

He pakottivat meidät omasta turvapaikastamme ulos sinne, missä ei ole turvallista kuin olemalla yhdessä.

Turvallisuus ei ole itsestään selvyys. ”Onko ollut pahoja paikkoja?” on ollut yleisin kysymys mikä minulle on esitetty kaikkien rauhanturva- ja kriisinhallintaoperaatioiden jälkeen kun olen tullut takaisin Israelista, Syyriasta, Afganistanista ja Libanonista. Monet ovat pelänneet enemmän minun puolestani, kuin niiden 2000-3000 suomalaisen miehen puolesta, jotka vuosittain kuolevat alkoholin väärinkäytön takia. He pelkäsivät että kuolen tyypilliseen keski-ikäisten maratonkuntoisten miesten tautiin eli miinaan, ohjukseen, sinkoon, tienvarsipommiin ja suoraan laukaukseen.

Maailma ei muutu pelkäämällä, vastustamalla toisinajattelijoita, varomalla pahoja paikkoja ja uskottelemalla, että Suomi on viimeinen salainen siirtolapuutarha, jossa samanlaiset ihmiset istuvat piirissä kynttilän valossa laulamalla Alla Pugatsovan laulua ”miljoona miljoona Ruusua…”

Joskus piikit iskee jalkoihimme.

Työtä pelon voittamiseksi on tehtävä yhdessä. Maailma on yhteinen, ongelmat yhteisiä ja haasteet yhteisiä. Rajat on annettu, mutta rajat voidaan ylittää. Uusi ajattelu vaatii uutta asennetta, ajattelua ja oman mukavuusrajan ylittämistä. Joskus se vaatii pelon tunnistamista, jotta voit sen kohdata.

Voit jäädä elämässäsi vanhan vuoden kalenterin päivityksiin, mutta yhdessä hetkessä vuosi vaihtuu. Myös pelkosi voi vaihtua yhdessä hetkessä ja huomaamme, että se mitä pelkäsimme olikin paljon pienempi.

Täydellinen rakkaus karkoittaa pelon.