Polulla

Kun lapsemme olivat pieniä, lähdimme koko perheen voimin metsäretkelle. Kuin sanattomasta sopimuksesta järjestyimme kulkemaan polulla niin, että mieheni asteli ensimmäisenä, sitten lapset ja lopulta minä joukon viimeisenä. Isä kulki edellä, valmiina kohtaamaan ensimmäisenä vaikeakulkuiset paikat, varoittamaan niistä takanaan tulevia ja raivaamaan tietä. Äitinä minulle oli luontevaa tulla pienten retkeläisten jäljessä ja valvoa, ettei kukaan poikennut polulta ja eksynyt metsään.

Se oli vain yksi kesäinen retki kotimme lähimetsässä, ja siitä on jo kauan. Mutta kuva meistä kulkemassa polulla peräkkäin on tallentunut mieleeni, ja se puhuu vuosienkin takaa. Samalla tavalla kuin me isänä ja äitinä asetuimme johdattamaan ja suojelemaan lapsiamme, Jumalakin on luvannut johdattaa ja suojella meitä elämämme polulla. Mutta koska hän on salattu, suuri, kaikkivaltias Jumala, joka on yksi mutta samaan aikaan kolme, hän pystyy itse suojelemaan meitä joka suunnasta. Sinä suojaat minua edestä ja takaa, sinä lasket kätesi minun päälleni, lupaa Psalmi 139:5. Ja suojatessaan Jumala samalla myös johdattaa meitä eteenpäin: Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani, sanotaan Psalmissa 119: 105. 

PS Norvanto Hedelmästään puu tunnetaan

Jumala suojaa meitä edestä ja takaa. Paimenemme Jeesus kulkee edellä, ja tiedämme olevamme turvassa ja oikealla polulla, kun seuraamme häntä ja pysymme hänen äänensä kuuluvilla. Hän puhuu meille Jumalan sanoja, ja nuo sanat näyttävät meille tietä, askeleen kerrallaan, kun vaellamme niiden ohjeiden mukaan. Ja takanamme, aivan olkapäämme tuntumassa kulkee Pyhä Henki, joka ohjaa meitä läheisesti ja henkilökohtaisesti. Profeetta Jesaja kuvaa sitä näin: Aina kun olet eksymässä tieltä, milloin oikeaan, milloin vasempaan, sinä omin korvin kuulet takaasi ohjeen:
– Tässä on tie, kulkekaa sitä 
(Jesaja 30:21).

On turvallista kuunnella Pyhän Hengen ohjeita, sillä edellämme kulkevan Jeesuksen ja takanamme tulevan Pyhän Hengen välillä on jatkuva, saumaton yhteys. Henki puhuu meille vain sitä, mitä hän kuulee Jeesuksen puhuvan. Jeesus sanoo: ”Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva. Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta” (Joh. 16:13 –14). Pyhä Henki on se Jumalan lempeä, luja käsi, joka laskeutuu olkapäällemme ja ohjaa meitä oikeaan suuntaan. Hän on se ääni sisällämme, joka muistuttaa meitä Jumalan sanasta, opettaa ja avaa sitä meille ja auttaa meitä soveltamaan sitä omaan elämäämme, niin että pysymme oikealla polulla.

Ja joskus Henki pysäyttää meidät katsomaan tarkemmin jotakin arkisen elämämme keskellä. Näkemään jotakin kirkkaammin ja syvemmin ja aavistelemaan, että Jumala ehkä haluaa puhua meille sen kautta jotakin. Perheemme metsäretkestä on jo vuosia, emmekä silloin voineet tietää, mitä kaikkea elämän polun varrella meitä oli odottamassa. Mutta näen meidät vieläkin kulkemassa siinä polulla peräkkäin, ja tuon retken kautta Jumala piirsi sielunmaisemaani kuvan, joka on pysynyt siellä kaikki nämä vuodet muistuttamassa minua Jumalan lupauksista.

Meitä on luvattu suojata ja johdattaa niin edestä kuin takaakin ja meille on annettu valo, joka näyttää tietä eteenpäin, silloinkin, kun on pimeää. Helppoa polkua ei varmasti ole taattu kenellekään, mutta näiden lupausten varassa on hyvä tehdä matkaa. Pysytään polulla, niin perille päästään, synkimmänkin korpimaan läpi.

Laula, matkalainen korpimaan. Laula, vaikka synkkä taival vaan.
Laula, vaikka polku kaitaisin täällä sullakin. 

Laula, yksinäinen matkamies, laula, laula, Herra johtaa ties.
Vastaa vielä huokauksihin kerran sullekin. 

Laula, vaikk´ on murheen musta yö. Yössä loistaa toivon tähtivyö.
Yössä helkkyy kannel kauniimmin hiljaa sullekin. 

Laula, matkalainen korpimaan. Laula kunniaksi Kuninkaan,
kun Hän laulumielen kallihin antoi sullekin. 

Laula, laula, kunnes saavutaan rantamille soiton, laulun maan.
Siellä enkelkuoro kirkkaammin laulaa sullekin.

Laula, matkalainen korpimaan
Hengellinen laulukirja, 1992, laulu numero 363
Sanat: Aina Lindholm. Sävel Mikko Pietarinen