Huonompia äitejä ja parempia puoluejohtajia?

Pitäisikö naisten olla vähän huonompia äitejä, että he voisivat olla vähän parempia puoluejohtajia? Siitä on tänä keväänä mediassa mielipiteitä vaihdettu kiihkeäänkin sävyyn. Miksei joku tee tästä aiheesta tieteellistä tutkimusta ja kysele yli kuusikymppisiltä naisilta, mitä he asiasta ajattelevat? Minä veikkaan, että tosi harva katuu lastensa hyvinvoinnin alttarille ”uhrattua” uraa. Ja moni on se äiti, joka päinvastoin katuu sitä, ettei ”uhrannut” tarpeeksi aikaa lapsilleen silloin, kun he olivat pieniä.

Voiko maailmassa olla sen tärkeämpää ja palkitsevampaa tehtävää kuin että viettää aikaa kasvavan lapsen kanssa, juttelee hänen kanssaan, hoivaa häntä, lohduttaa häntä, kasvattaa häntä, vahvistaa hänen itsetuntoaan? Juu, kuulen korvissani vastaväitteiden kuoron: miksei isä voisi yhtä hyvin tehdä tätä kaikkea? Miksi sen pitää aina olla nainen? Ei tarvitsekaan, mutta tosiasia on ja pysyy: maailmasta löytyy paljon enemmän sellaisia naisia kuin miehiä, jotka hoitaisivat mielellään lapsiaan kotona, jos heille vain annettaisiin siihen mahdollisuus.

PS Norvanto Hedelmästään puu tunnetaan

Suomen suurin päivälehti on ottanut tavoitteekseen naisten saavutusten raportoimisen, mutta eipä sen sivuilla ole äidin tehtävän ihanuudesta juttuja näkynyt. Eikä niitä ole näkynyt naistenlehdissäkään sen puoleen. (Niitä minä tosin luen vain hammaslääkärin odotushuoneessa.) Kun syntyvyys on Suomessa syöksykierteessä, ja koko kansakunnan tulevaisuus näyttäytyy epävarmana, niin luulisi sellaisillekin jutuille olevan kysyntää. Siis jutuille, joissa kuvataan arvostavasti äidin osaa.

Tapasin vähän aikaa sitten ystävättäreni viiden vuosikymmenen takaa. Hän on suorittanut yliopistossa tutkinnon, jota moni muu voisi kadehtia. Mutta näin tämä ystävätär minulle kertoi: ”Sitten kun ensimmäinen lapseni syntyi, minusta yhtäkkiä tulikin ÄITI. Löysin omaksikin yllätyksekseni sen roolin itselleni. Ja äidin rooli sopi minulle niin hyvin, että suorastaan unohdin koko urakehitykseni. Mieheni työn vuoksi minun olisikin ollut vaikea tavoitella omaa uraa, joten hoidin lapsiani kotona vuosikaudet.” Kysyin, kaduttaako valinta nyt ystävätärtä. Ei kuulemma kaduta. Ei todellakaan. Ei tippaakaan. Kun elämää katsoo taaksepäin, tuntuu lasten hyvinvointi ja menestyminen yhä paljon tärkeämmältä saavutukselta kuin ura.

En väitä, että kotiäitien lapset menestyisivät maailmalla paremmin kuin uraäitien. Mutta uskallan kyllä väittää, että kotona oleva äiti on lahja lapselleen. Ja nyt kysyn, saako nainen tehdä Suomessa tällaisen valinnan ilman, että hänet leimataan luuseriksi, rintamakarkuriksi ja miehen siivellä eläjäksi? Saako nainen satsata äidin tehtävään, jos se tuntuu hänelle sopivammalta roolilta kuin urakehitys? Palkitseeko yhteiskunta häntä tästä maailman tärkeimmästä työstä? Sanalla sanottuna: onko naisen arvo Suomessa todellakin vain urasta kiinni?

Onneksi olkoon sinä kansanedustaja, joka haluat olla mieluummin vähän parempi äiti kuin vähän parempi puoluejohtaja!