Kirjoittanut
Kirjoittaja on Lähi-idän erikoistoimittaja, joka asuu Israelissa. Kankaan taustablogeihin ja kolumneihin sekä Radio Dein Israel -raportteihin voi tutustua www.kinnerettours.fi nettisivun linkeistä.
Pariisin viikonlopun terrori-iskussa kuolleet neljä juutalaista haudattiin tiistaina Israeliin. Juutalaisen kosher – ruokakaupan draama seurasi Charlie Hebdo -pilalehden toimitukseen tehtyä iskua, jossa kuoli 12 ihmistä, kahdeksan heistä oli toimituksen henkilökuntaa. Sunnuntaina Pariisissa oli rauhanmarssi, johon arvioidaan osallistuneen noin 1,5 miljoona ihmistä, heidän joukossaan monia eri maitten johtajia. Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu oli Pariisissa, samoin palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas. Viikon alussa marssi lisäksi muissa suurissa ranskalaiskeskuksissa useita satoja tuhansia ihmisiä.
Charlie Hebdon toimitukseen tehdyssä hyökkäyksessä terroristit halusivat kostaa sen, että lehti on julkaissut viime vuosina pilakuvia profeetta Muhammedista.
Eri puolilla maailmaa on ollut surunvalittelujen ohella näyttäviä tuen ilmauksia sananvapauden puolesta. Israelista Ranskaan lähetetyissä viesteissä todettiin, että Jerusalemissa jos jossakin tiedetään, miten vaikeita tällaiset tragediat voivat olla. Palestiinalaisryhmien itsemurha- ja muissa terrori-iskuissa on kuollut viimeisten 20 vuoden aikana toista tuhatta israelilaista.
Jerusalemissa tukimielenosoituksessa monet esittivät, että sananvapauden nimissä on luvallista pilkata jopa pyhinä pidettyjä arvoja, jos se tehdään tyylikkäästi. Minun mielestäni ainakin arkistoista löytyvät Charlie Hebdon pilakuvat kyllä ylittävät ehtimiseen hyvän maun rajoja. Siitä huolimatta perusihmisoikeuksiin kuuluu ilmaisuvapaus. Tuomarin ja oletetun pyövelin rooli pilkkajutuissa tulee jättää Jumalan eikä ihmisen arviointikyvyn varaan.
Raa´at ampumiset avarakatseisuuden kehtona pidetyn Pariisin keskustassa koettelevat suvaitsevaisuutta. Ehkei Ranska kansakuntana pitkään aikaan palaudu vapauden arvojen entisenlaiseksi puolestapuhujaksi. Terroriteot voivat tulla monikansallisessa ja – kulttuurisessa yhteisössä yllättäviltä tahoilta.
On hyvin ilmeistä, että Ranskassa ja koko Euroopassa suhde ääri-islamilaisuuteen sekä sen koulutukseen länsimaissa muuttuu jyrkemmäksi. Syyriassa ja Irakissa operoivan Isis- ryhmän ihannointi ja sen nuoriin vetoava rekrytointiohjelma pyritään nyt kaiketi kitkemään arjesta. Tämä on vaikea tehtävä, sillä ääri-islamilaisuudella on Euroopassa jo hyvin lavealle ulottuvat lonkerot. Ääri-islam ei salaa pyrkimystään islamilaistaa pitkällä tähtäimellä koko maailma.
Yksi viime päivien merkki myös Suomen syvemmästä heräämisestä islamin uhkaan lienee se, että uutisissa on väläytelty sotilaskouluttajien lähettämistä yhdessä Ruotsin kanssa Irakiin kurdien avuksi, jotka taistelevat Isis – joukkoja vastaan.
Vaikka monet muslimeista ovat sopeutuneet osaksi eurooppalaista elämäntapaa, työttömyys ja sitä seuraavat sosiaaliset ongelmat ruokkivat väkivaltaa, joka esimerkiksi viime kesän lopulla näkyi valtavina mellakoina ranskalaiskaupunkien kaduilla. Näihin mielenilmauksiin osallistuvat syrjäytyneet nuoret ovat helppoja maaleja ääri-islamin saarnoille, joissa julistetaan vapautumista pyhän sodan, jihadin ja marttyyriuden kautta.
Israelissa islamin ääri-ilmiöitten vaarat tiedostetaan Eurooppaa paremmin, mutta poliittinen korrektius ja epävakaus rauhanprosessissa palestiinalaisten kanssa vaativat täkäläisiltä päättäjiltä tarkkoja sanoja ja toimia. Erityisesti jyrkät kommentit Gazaa hallitsevasta ääri-islamistisesta Hamasista loukkaavat yltiösuvaitsevaista länttä. Siitäkin huolimatta, että Euroopan unionin virallinen linja pitää yhä Hamasia terrorijärjestönä. Tosin monet länsipoliitikot haluaisivat tehdä Hamasista salonkikelpoisen rauhanneuvottelijan, vaikka se ei Israelin olemassaoloa hyväksykään.
