Oikeus ja kohtuus

 

Kiltille tytölle käy tässä maailmassa kovin usein niin, että sitä täyttää muiden toiveita niin kiivaasti, että omat jäävät huomiotta. Joskus tuntuu, että kohtalo iskee aivan kohtuuttomasti sellaisena hetkenä, jolloin harmia ja murhetta on jo ennestään aivan liikaa. Tällöin on helppo yhtyä Valitusvirsien kirjoittajan sanoihin:

”Kärsimäni vääryyden sinä näet, Herra. Hanki minulle oikeus.” (Val. 3:59)

SRO-PK, neliöb. 18.7.-14.8. MJa

Tuntuu, että ihmisillä on tänä päivänä hieman liioitellut käsitykset omista oikeuksistaan. Jokaisella on oikeus omanlaiseensa elämäntyyliin, kyllä, mutta onko ihmisellä oikeus vaatia naapureilta ymmärrystä esimerkiksi meluisan musiikin kuuntelulle? Entä, jos se sotii naapureiden rauhallisen elämäntyylin kanssa? Kenen oikeus voittaa?

Moni on kysellyt, millä oikeudella ympäristön puolustajat vaativat kouluille viikoittaista kasvisruokapäivää. Eikö jokaisella ole oikeus syödä, mitä haluaa? Saati sitten silloin, kun ollaan kaventamassa ihmisten oikeutta esimerkiksi lentomatkailuun. Jokavuotisesta etelänmatkasta on tullut jokaisen maksukykyisen ihmisoikeus, jonka kyseenalaistamista pidetään aivan pöyristyttävänä. Vaan onko ihmisellä oikeus olla kuuntelematta luonnon hätähuutoja ja jatkaa omien keinotekoisten oikeuksiensa vaalimista?

Myös kohtuus on moniulotteinen käsite. Jollekin kohtuus on nimenomaan se yksi etelänmatka vuodessa, toinen taas näkee, että ihmisen huvit ovat ylittäneet maapallon kestokyvyn jo aikoja sitten, ja kohtuullista olisi lopettaa lentäminen kokonaan. Viikoittainen kasvisruokapäivä näyttäisi olevan hyvin kohtuullinen, itse asiassa aika pieni muutos paitsi koululaisille, myös meille muille, jotka kuormitamme ympäristöä ahmimalla tehotuotettua lihaa jopa päivittäin. On oikeus ja kohtuus, että pyrimme muuttamaan elämäntapojamme ympäristölle ystävällisemmiksi.

Jumalan oikeuskäsitys on erilainen kuin ihmisen. Kun muistan Raamatun sanat siitä, että jokainen meistä on yhtä syntinen – minä samalla lailla kuin murhaajat ja pahimmat rikolliset – ei yhtäkkiä enää teekään mieli vaatia oikeutta Jumalalta, vaan pikemminkin armoa. Minä en pysty näillä silmillä ja tällä järjellä näkemään, mikä tässä maailmassa on oikeus ja kohtuus – siihen tarvitsen Jumalan apua.

Samalla lailla en voi ekoihmisenä sanoa, että voisin elellä maapallolla puhtaalla omallatunnolla. Vaikka kierrättäisin, söisin kasviksia ja välttäisin lentämistä, jää omalletunnolleni niin monta ekosyntiä, etten voi sanoa olevani sen parempi ihminen kuin joku ekojutuista viis veisaava tyyppi. Silti on jatkettava yrittämistä, sillä omatunto sanoo, ettei periksi antaminenkaan ole hyvä juttu. Vaikka meillä on armo, ei se anna oikeutta välinpitämättömyyteen.