Nyrkkeilyä

 

Jokunen vuosi sitten kärsin piinaavista yläselän kivuista. Staattinen istumatyö tietokoneen ääressä oli jumiuttanut hartian ja niskan lihakset perusteellisesti. Etsin parannuskeinoa lääkkeistä ja hieronnasta, mutta varsin laihoin tuloksin. Tilanne helpottui vasta, kun sain vinkin kuntonyrkkeilyn hartioita rentouttavasta ja nikamien jumeja irrottavasta vaikutuksesta.

Kävin parisen vuotta ahkerasti paikallisen nyrkkeilyseuran treeneissä ja ostin autotalliin nyrkkeilysäkin. (Jälkimmäiseen on hyvä muutenkin purkaa vaikkapa patoutuneita turhautumia maailman lukuisiin epäkohtiin.) Säkin hakkaaminen ja monet oheisharjoitteet alkoivatkin tehota varsin pian ja nykyisin yläselkä on paljon paremmassa iskussa. Tietokoneen ääressäkin jaksaa lojua pitempään.

Perheniemi neliöb. 1.9.- MJa

Nyrkkeilyn parissa kiinnitin huomiota seuratoiminnan lainalaisuuksiin. Varsin pian huomasin paikkakunnalla olevan useita nyrkkeilyyn erikoistuneita urheiluseuroja, joiden suhde toisiinsa ei välttämättä ollut yksinomaan kannustava ja varauksettoman arvostava.

Kaikki seurat harjoittelivat samassa salissa, mutta eri aikoina. Kaikissa harjoitusten sisältö oli melko tarkkaan identtinen: Aluksi hikinen kuntopiiri, sitten tekniikkaharjoitteita, säkin hakkaamista ja lopuksi venyttelyä. Kaikilla seuroilla oli oma tiivis sisäpiirinsä, joka kävi yksinomaan tuon seuran harjoituksissa. Kaikilla seuroilla vaikutti olevan myös yksi selvä karismaattinen johtohahmo, jonka ympärille seura usein oli muodostunut. Kaikkiin porukoihin minut olisi toivotettu tervetulleeksi, mutta valitsin oman seurani yksinomaan hyvän ystäväni johdattamana. Toki myös arvostin seuran pitkää historiaa ja katu-uskottavaa verryttelytakkia.

Hengellisistä asioista kiinnostuneille löytyy nykyään onneksi valtavasti hyvää tarjontaa. Taloustieteilijänä ja ”kristillisten palveluiden kuluttajana” olen pelkästään ilahtunut valinnan mahdollisuuksien huikeasta lisääntymisestä. On hienoa, että Suomessa on useita kristillisiä TV- ja radiokanavia, lukuisia hengellisiä lehtiä ja kustantamoja, ja tietenkin lukematon joukko erilaisia kristillisiä seurakuntia ja yhteisöjä. Kaikkia varmasti tarvitaan ja kaikille löytyy oma vannoutunut kannattajakuntansa. Jeesuksen rukouksen: ”Että he olisivat yhtä” (Joh. 17:22), ei nähdäkseni ollut tarkoituskaan toteutua näkyvänä organisatorisena rakenteena, vaan sydänten ja Hengen yhteytenä. Ei edes alkuseurakunta pitkään ollut kovinkaan yhtenäinen, eikä varsinkaan yksimielinen.

Toivottavasti kirkon johdossa ymmärretään, että tulevaisuudessa henkilöseurakuntien mahdollistaminen on varteenotettava malli pelastaa se, mitä kansankirkostamme on vielä jäljellä. Henkilöseurakunnissa jäsenyys ei enää välttämättä perustuisi postiosoitteeseen, vaan vapaaehtoisuuteen. Näin voitaisiin valinnanvapautta lisätä suurilla paikkakunnilla. Eri seurakunnat voisivat myös paremmin erikoistua palvelemaan erilaisia kohderyhmiä.

Yhtenäiskulttuurin aika on hengellisessä kulttuurissakin mennyt ohi jo vuosia sitten. Toivottavasti kirkolliskokous ja piispatkin ovat tämän havainneet. Nyrkkeily on lihaksistolle hyväksi, mutta sitä tulisi harjoittaa vain elotonta säkkiä vastaan.