Muuttuuko ihminen?

Mahdollisuus muutokseen -missio herätti jonkun verran paikallista mediakeskustelua siitä, onko lupaus mahdollisuudesta muutokseen puhdasta evankeliumia vai sisältyykö evankelioimistapahtuman sloganiin myös lainomainen vaatimus muutoksesta. Erilaiset kristilliset traditiot näkevät asian eri tavoin, ja kaikilla on näkemykseensä perusteet.

Vapaakirkko on muutaman vuoden ajan pitänyt omana sloganinaan ja toimintamme kiteytyksenä lausetta ”Läsnäoloa ja Jumalan muuttavaa voimaa”. Meidän perusajatteluumme kuuluu, että uskovassa ihmisessä Jumala alkaa vaikuttaa muutosta. Jo uskoon tulo itsessään on suuri muutos, uudestisyntyminen, jossa Jumalan henki alkaa elää ihmisessä. Mutta muutos ei jää pelkästään syntymiseen, vaan Pyhä Henki vaikuttaa kasvua uskossa, pyhitystä. Pyhä Henki synnyttää uskovassa halun elää Jumalalle, Jeesuksen kunniaksi, lähimmäisten parhaaksi. Pyhä Henki vaikuttaa niin tahtomista kuin tekemistä. Tällä muutoksella on seurauksensa elämän kaikilla alueilla. Evankelikaalinen kristitty uskoo, että Jeesuksen seuraaminen sinänsä aikaansaa muutoksen, ihan ihmisestä riippumatta.

Vapaakirkon traditioon kuuluu oman narratiivin kertominen; todistaminen siitä, mitä Jumala on tehnyt uskovan omassa elämässä. Näin ollen minäkin haluan vähän pohdiskella sitä, miten Jeesus ja Hänen seuraamisensa on aikaan saanut muutosta minun elämässäni.

Uskostani riippumatta minulla on toki ollut monia asioita, jotka joka tapauksessa olisivat määrittäneet elämääni: äidinkielen opettajan ja diplomi-insinöörin perimä on antanut minulle taitoa kielen käyttöön ja matemaattiseen logiikkaan. Kodista olen saanut myös varsin terveen arvopohjan: ihmisarvon ja laillisuuden kunnioittamisen. Nämä sinänsä ovat antaneet pohjan elää hyvän elämän, vaikka en Jeesusta olisikaan saanut elämäni Herraksi.

Mutta tämä pohja olisi kuitenkin tuottanut varmasti hyvin erilaisen tuloksen ilman Jeesusta. Selkeä tosiasia on se, että ilman Jeesusta en olisi naimisissa puolisoni kanssa ja olisi jäänyt syntymättä kaksi upeata tytärtä, joiden geeniperimä tulee pohjalaiselta muusikolta ja pohjalaiselta loogikolta. Siihen, että lähdin lukemaan kauppatieteitä, vaikutti romanttinen ajatus lähetystyöhön lähtemisestä, mutta hyvin mahdollista on, että kauppikseen olisin mennyt joka tapauksessa, myös ilman Jeesusta. Ehkä olisin avioitunut jonkun kauppatieteiden maisterin kanssa niin kuin meillä kauppatieteiden maistereilla on tapana.

Itse näen, että hakeutuminen Helsingistä takaisin Etelä-Pohjanmaalle ja työ sairaalassa, on Jumalan johdatuksen seurausta. Siis seurausta siitä, että tulin uskoon. Sitä ei tokikaan tiedä, mitä olisi tapahtunut ”taviksena”. Sen tiedän taas varmuudella, että vapaa-aikani on ollut ihan erilainen uskoni vuoksi: olen antanut panostani niin oman seurakunnan toimintaan kuin kirkkokunnan hallintoon, Israelin Ystäville ja kristilliselle teatterille. Myös varojeni käyttö on ollut hyvin erilaista: lähes varma olen siitä, että osakesalkkuni olisi aika paljon vahvempi, jos Jumala ei olisi ohjannut sitä, mihin rahani panen.

Jumala on siis muuttanut monella tavalla elämääni ja arkeani. Ehkä olennaisinta on se, olenko muuttunut erilaiseksi ihmiseksi, persoonaksi. Siinä suhteessa on vaikea todistaa omaa muuttumistaan. Itse mielelläni ajattelen, että Jumala on tehnyt minusta viisaamman, nöyremmän, lempeämmän, tyytyväisemmän, anteeksi antavamman, kilvoittelevamman, vähemmän ahneen, pehmeämmän kuin mitä olisi ilman Jeesusta. Tässä on ehkä helpompi antaa todistus muista kuin itsestä: olen nähnyt uskovissa sisarissa ja veljissä monia yhtäkkisiä muutoksia, monia hitaan kasvun kautta tulevia muutoksia, muutoksia kohti parempaa ja eheämpää persoonaa. Jumalassa todellakin on mahdollisuus muutokseen.