Mitä tapahtuu, kun silmät herkistyvät näkemään enemmän?

Siinä hän kävelee taas. Huojuvin askelin, mutta määrätietoisesti. Laiha olemus koskettaa minua, kasvojen terävät juonteet kertovat elämäkerrasta, josta en tiedä. En tiedä miehestä yhtään mitään, mutta hän saa ajattelemaan ja rukoilemaan. Kohtaamme silloin tällöin satunnaisesti kadulla ja olen valmis puhuttelemaan, kun aika tulee. Ja se tulee, kun niin on tarkoitettu. Olen tottunut näihin satunnaisiin johdatuksiin.

Olen liikkeellä polkupyörällä, jyrkässä ylämäessä on hypättävä satulasta ja talutettava pyörää. Osumme rinnakkain ja alan jutella niitä näitä. Päädymme Ukrainan tilanteeseen ja miehellä on viisaita ajatuksia. Katujen risteyksessä keskustelumme jatkuu edelleen ja sitten on aika ajaa eteenpäin. Ovi on avattu ja katsotaan, miten johdatetaan. Samalla hetkellä mies asettui esirukouslistani kärkeen.

Menee muutama päivä ja taas kohtaamme. Jokunen hyvä sana, katsaus jälleen maailmanpolitiikkaan ja hei, nähdään taas. Vilkutus auton ikkunasta on jo luontevaa. Tulee päivä, jolloin kävelemme rinnakkain pitempään. Huomaan, miten hän kääntää päänsä sivuun, kun katson häntä. Ja kun itse käännän pääni sivuun, huomaan hänen katsovan minuun. Suora katsekontakti tuntuisi kenties liian tungettelevalta. Jospa hän kokee minun katsovan vain säälistä tai ylhäältä päin terveenä yhteiskunnan jäsenenä. En tiedä, eikä minun tarvitsekaan. Koen, että hän kuitenkin luottaa niin kuin ihminen ihmiseen.

Tulee hetki, jolloin kyselen enemmän hänen voinnistaan. Niin kulunut ja ohut olemus on. Kerron, miten olen rukoillut hänen puolestaan joka päivä ja tiedän hyvän Jumalan rakastavan häntä ja olevan myös hänen rinnallaan. Siinä kohtaamisessa taivas oli lähellä maata, jospa olisi jatkossakin!

Juuri tämä mies ja kohtaaminen ovat pysäyttäneet minut näkemään ihmisen syvimmän arvon Jumalan luomana terveenä lihaksikkaana ja kauniina, mutta yhtä lailla laihana, kuluneena, elämän murtamana. Syvällä on jaloa tekoa oleva persoona, joka on saatettu rikkoa ja mitätöidä eri keinoin ihmisten ja yhteiskunnan rakenteiden kautta.

Olen alkanut aavistaa, miten Vapahtajamme näki ihmisen ja miten hän katsoi heitä. Ja miten hän näki pintakuoren alle juuri siihen Jumalan luomaan ja äärettömän arvokkaaseen. Miten Jeesus kohteli kaikkein kurjinta, sairainta, heikointa, muiden musertamaa ja miten hänen katseensa tavoitti heidät. Mikä armollisuus ja hyväksyntä, joka kuitenkin tiesi totuuden!

Miten surkeasti me Herran seuraajat olemmekaan juuri tässä epäonnistuneet! Me valitsemme seuramme ja ne kasvot, joita katsomme. Me asetumme rinnalle, jos koemme toisen tasavertaiseksi. Me suljemme sydämen luukut juuri siinä kohtaa, kun ne pitäisi avata. Emme menetä mitään, kun havahdumme heikon kohdalla, mutta menetämme ihmisarvomme ja kunniamme, jos kuljemme ohi. Mitä tämä merkitsee sinulle? Millaisiin olosuhteisiin sinut on asetettu, millaisin eväin olet nyt matkassa? Millainen sinun Jumalasi on? Mistä pelastanut ja mihin kutsumukseen asettanut? Kovia kysymyksiä, mutta on pakko kysyä, sillä juuri niihin vastaaminen avaa taivaalliset näkymät olla Jumalan lapsi tässä ajassa.

Kysyn samoja kysymyksiä itseltäni, en halua väistellä, vaan tietää missä minä menen tänään. ”Jos te rakastatte minua, te seuraatte minun käskyjäni.” Joh14:15. Juuri tähän hän lähettää Pyhän Hengen antamaan sitä, mitä meiltä puuttuu. Ne silmät!

P.S. Tämän tekstin kirjoittamisen jälkeen soi ovikello. Tuttu mies tulee kertomaan kyseisen kertomuksen päähenkilön kuolleen. Uskon vahvasti, että hän on Kotona.