Kirjoittanut
Kirjoittaja on maailmanmatkaaja ja Elämään-lehden kolumnisti.Intia on viimeinen matkakohteeni ennen kotiin paluuta ja tänään kävinkin katsomassa Tai Mahalia, jota pidetään yhtenä maailman kauneimmista rakennuksista. Sanotaan, että tuo rakennus on ikuisen rakkauden symboli ja seisoessani tuon valkoisesta marmorista rakennetun monumentin edessä aamulla kuuden jälkeen, ihmettelen sitä työn ja ajan määrää, mitä tuon rakennuttamiseen on tarvittu. Tässä voisin todeta, että tämän valtakunnan hallitsija Shah Jahan on ollut minun silmissäni aika suuruuden hullu.
Hotelliltani oli Taj Mahalille noin puolitoista kilometriä. Päätin kävellä aamutuimaan tuon matkan ja herätä samalla rauhassa. Mielessäni Taj Mahal edusti rauhallisuutta, kauneutta, seesteisyyttä ja kädentaitoja. Kuitenkin koko tuon kävelymatkani ajan joku oli tuuppimassa, kyselemmässä tai ehdottamassa kyytiä perille. Kuvitteluni rauhallisesta aamukävelystä oli totaalisesti kaikkea muuta. Joku kyseli saisiko tarjota opastusta, toinen tarjosi sisäänpääsylippua edullisemmin jos poikeaisin hänen lahjatavarakauppaansa ostamaan jotain. Kolmas olisi vaihtanut rahaa, neljäs myi jotain muuta, viides tarjosi vettä, kuudes… Lista on loputon. Kaiken ihmisvilinän keskellä vielä väistelin vapaana olevia lehmiä ja niiden ulosteita. Kompastuin melkein paviaaniin, joka tuli kerjäämään kädessäni olevaa sämpylää, ohitseni pyyhälsi pari hevosta ja lopuksi jäin melkein kahden kamelin jalkoihin. Tämän jälkeen Taj Mahal ei tuntunut mitenkään viehättävältä paikalta käydä porteista sisään. Missä oli kaipaamani seesteisyys, rauhallisuus tai kauneus?
Kun sitten vihdoin monen sähellyksen jälkeen minulle avautui näkymä tuohon luunvalkoiseen monumenttiin – tunsin pettymystä. Tässäkö tämä nyt oli? Kuvissa koko rakennus ympäröivine suihkulähteineen ja puutarhoineen näytti paljon enemmän siltä, mitä olin päässäni kuvitellut. Vaikka aamuauringon säteet valaisivat ja värittivät kivien pintaa kauniilla tavalla, silti se ei nostanut tunnettani huikaisevaksi. Näin minä tästä huolimatta kädentaitoja ja ihailin kauniita kuviointeja, mutta rauhattomuus pysyi sisälläni. En siis viihtynyt paikassa kovinkaan kauaa, joten kävellessäni takaisin hotellille ehdin kysymään itseltäni moneen kertaan, miksei tunne sisälläni ollutkaan niin mullistava kuin olin odottanut?
Tälläistä tämä elämä on. Mielessä sitä rakentaa kaikenlaista jota tavoitella, mutta todellisuudessa se ei välttämättä olekaan ihan sitä mitä on ajatellut. Myöskin niin paljon kaikki sivuseikat matkalla kohteeseen vaikuttavat siihen, miten lopulta kaiken sitten näkee. En kuitenkaan vaihtaisi kokemusta sekasortoisesta aamusta, vaikka olinkin haaveillut toisenlaisesta tavasta saavuttaa matkakohteeni. Joskus kuitenkin taitaa olla parempi pitää mielessä pelkkä kuva, kuin yrittää saavuttaa se samanlaisena todellisuudessa. Todellisuus kun ei aina ole yhtä kaunis.
Tai ehkä se sittenkin voi olla jopa kauniimpi, mutta matka sinne voi olla kovempaa kuin osasi odottaa.
