Menköön Jumalan valtakunta

 

Viime viikkoina on käynyt niin, että minulle rakas rukous ”tulkoon Sinun valtakuntasi” on kääntynyt muotoon ”menköön Sinun valtakuntasi”. Siitä on tullut rukous, jota rukoilen yhtä kiihkeästi ja koko sydämestäni kuin sitä toistakin. Joistakin, vaikka tässä vaiheessa vielä suhteellisen pienistä, asioista luopuminen tai edes sellaisen suunnitteleminen olisi yleensä omiaan aiheuttamaan minussa kaikenlaista surua, riittämättömyyden tunnetta ja vähintäänkin haikeutta, mutta jostain syystä (armosta??) fiilikset ovat kuitenkin kääntyneet enemmän kiitoksen ja vapauden puolelle. Menköön Sinun valtakuntasi eteenpäin, olin minä paikalla tai en.

Toivon myös, että voisin vahvistua kohtaamaan vielä vaikeampia tilanteita ja suurempiakin luopumisia, niin, että sydämestäni nousisi tämä yksi ainoa rukous. Kun joko omasta valinnasta tai muiden valinnasta joutuu luopumaan rakkaista ja tärkeistä Jumalan valtakunnan jutuista, kun saa – pakosta tai halusta – päästää irti omista mielipiteistä ja suunnitelmista, siitä että minä tiedän kyllä miten nämä hommat kannattaisi hoitaa, kun luovuttaa muiden käsiin jutut joiden eteen on raatanut vaikka verta, hikeä ja kyyneliä, kun joutuu jättämään jotain kesken – silloin on ehkä väsyneelläkin Valtakunnan kansalaisella vain yksi rukous: menköön Sinun valtakuntasi eteenpäin niin kuin ei koskaan ennen, menköön se eteenpäin enemmän kuin se minun kauttani olisi koskaan voinut mennä, nouskoon se korkeammalle kuin minä olisin koskaan voinut kuvitella.

Perheniemi trp.sh-neliö vkot25.-26.

Myös silloin, kun joutuu ottamaan vastaan kritiikkiä ja ihmisten pettymystä siitä, että kaikki ei ole mennyt niin kuin on odotettu, kun oman epäonnistumisen – ehkä uupumisen, uskon loppumisen, mahdottomien tilanteiden – takia joutuu astumaan sivuun tehtävästä, kun huomaa, että ”I don’t have what it takes”, tai kun Jumala johdattaa astumaan sivuun mahdollisimman huonolla hetkellä – myös silloin on yksi ainoa rukous, joka rikkikäytetyn sydämessä huutaa: menköön Sinun valtakuntasi eteenpäin vaikka minä jäisin vähäksi aikaa tähän, sillä enemmän kuin omaa onnistumistani minä haluan, että Sinun valtakuntasi menestyy. Olkoon minun epäonnistumiseni yhtä paljon kuin onnistumiseni Sinun onnistumistasi, tulkoon minun maineeni tahrasta Sinun kunniaasi säteilevä tähti, voimauttakoon minun voimattomuuteni Sinun omiasi enemmän kuin voimani ja innostukseni koskaan voisi.

Uskon, että yhtä tärkeä asenne Jumalan valtakunnassa kuin se, että kiihkeästi koko sydämestään etsii ja tavoittelee Jumalan valtakunnan tulemista omassa elämässään, on kyky päästää irti ja antaa Jumalan viedä valtakuntaansa eteenpäin, vaikka näyttäisi siltä, että se valtakunta lähtee ihan eri suuntaan kuin minä. Menköön Sinun valtakuntasi.

Avain tällaiseen asenteeseen taitaa olla vain ja ainoastaan se, että tunnustaa, että vain Jumala tietää mitkä ovat Hänen suunnitelmansa Hänen valtakuntaansa varten ja että Jumala pidättää suvereenisti kaikki oikeudet muutoksiin. Ja sen uskominen, että minullakin on paikka Valtakunnan pelikentällä – paikka, jonka suhteen oikeudet muutoksiin ovat Jumalalla, mutta myös paikka, jota kukaan ei minulta riistä. Jumala ei nimittäin diskaa pelaajiaan: hän on jo etukäteen hoitanut homman niin, että jokainen kelpaa tähän peliin, mokia tai ei, uupumusta tai ei. Kelpaan, koska Jeesus kelpaa, Jeesus riittää, Jeesus jaksaa. Pelipaidassani lukee vain yksi nimi, eikä se ole Suvi: se on Jeesus.

Voin joutua vähäksi aikaa jäähypenkille, voin joutua lepuuttamaan tai treenaamaan lisää, voin tulla siirretyksi toiseen joukkueeseen, voin joutua odottamaan peliaikaa tietämättä olenko menossa vai tulossa. Mutta pelipaita pysyy päällä. Ja sillä aikaa huudan vain yhtä rukousta: menköön Sinun valtakuntasi!