Ihmisiä ja ilmiöitä: Pastori Matti Hernesaho: ”Jeesus ei ole teinipojille mikään vitsi” Hyvät: Arabien parissa lähetystyötä tekevä Aaron Ibrahim kertoo miten tehdä vaikutus muslimeihin: ”Elä niin kuin opetat”

Kun kokemukset loppuvat

 

Ihmisinä meidän on joskus tuskallista muistella kokemuksiamme. Traumaattiset kokemuksemme pyrimme piilottamaan ulottumattomiimme. Silloin kun haluamme parantua ja vapautua niistä, meidän on kuitenkin kohdattava ne. Voimme parantua ja jättää taaksemme vain sellaisen, minkä olemme käsitelleet.

Entä sitten ns. hengelliset kokemukset loppuvat? Onko meidän pakko kokea niitä, jotta olisimme varmoja uskostamme ja Jumalan hyväksynnästä? Sielunhoidossa olen huomannut näiden kahden olevan yleisimpiä kipualueita. Pelkäämme olevamme kaukana Jumalasta, jos emme säännöllisin väliajoin koe hengellisiä kokemuksia. Asialla on puolensa; tarvitsemme rakastavan Jumalan puhetta ja ohjausta, josta myös tunne ja älyllinen elämämme saa välttämätöntä ravintoa ja voimaa. Tällainen asenne on hyvä ja suotavaakin hengellisen elämämme rakennukseksi.

KRS Krito 10.-23.6.

Mutta, mutta. Kokemusten metsästäminen itseisarvona vääristää hengellisen elämämme. Jumala nähdään ikään kuin automaationa, joka ruokkii kaikki omituisimmatkin oikkumme ja mielihalumme. Tästä ei ole pitkä matka narsismiin, joka tuhoaa varmasti.

Entäs sitten kun emme enää koekaan mitään? Tai silloin, kun alituinen kokemusten tarpeemme on ajanut meidät hengelliseen loppuunpalamiseen? Kenen on lopulta vastuu, kun Jumalan nimessä lupaamme toisillemme mitä sylki suuhun tuo. Ja kun lupaamamme asiat ja siunaukset eivät toteudukaan, syyllistämme hänet heikkouskoiseksi tai salasynnissä eläjäksi. Tällaisen kokeneella ei ole pitkä matka masennukseen ja toivon menettämiseen. Jos hän ei löydä viisasta ja kokenutta kristittyä, on vaara että hän vetäytyy yhteisönsä jumalanpalveluksista. Joskus on viisastakin vetäytyä.

Tunnen erään kristityn, joka ei ole kokenut mitään vuosikausiin. Se on hänelle kipeä asia, varsinkin silloin kun muut kertovat omista kokemuksistaan ja siunauksista. Hän kaivelee itseään ja tekee parannusta mitä pienimmistäkin pahoista ajatuksista. Usein hän soittaa tuskastuneena minulle kysyen voinko auttaa häntä. En ole voinut. En ole Jumala, joka tietäisin ystäväni sielunmekanismin. Olen vain painottanut yhtä asiaa: Jumalan armo riittää silloinkin, kun emme koe mitään.

Itselläni oli samanlainen kausi 2000-luvun alussa. Sitä kesti kolme vuotta. Olin emotionaalisessa ja ajatuksellisessa tyhjiössä. Huusin Jumalan puoleen, luin valtavan määrän kristillistä kirjallisuutta, mutta ahdistava hiljaisuus ei hellittänyt. Sitten muistin Psalmin 103 alun: ”Kiitä Herraa minun sieluni, äläkä unohda mitä hyvää hän on sinulle tehnyt”.  Aloin joka päivä muistella hänen hyvyyttään ja apuaan menneisyydessäni. Se oli prosessi, jota en unohda koskaan. Opin kääntymään sisäisyyteeni, jossa oppaanani olivat kokemukseni Jumalassa menneisyydessäni. Nyt enää katsonut sydämeeni yksin, vaan tein sen Jumalan kanssa. Pidin tiukasti kiinni tästä. Kun sisäinen nykyisyyteni huusi edes pientä Jumalan ilmestymistä, rukoilin: ”Äläkä unohda mitä hyvää hän on sinulle tehnyt”. Näin jatkui kolme vuotta, kunnes eräänä aamuna blink, ”valot” syttyivät. Tiesin – ja koin – syvän tietoisuuden Jumalasta ja itsestäni. Koko olemukseni oli täynnä aktiivista elämää ja olemassaoloa. Tuon prosessin seurauksena kirjoitin kolme kirjaa parissa vuodessa.

Jos elät kuvaamaani vaihetta elämässäsi, sitoudu muistelemaan ”mitä hyvää hän on sinulle tehnyt”. Viivy niissä. Älä yritä synnyttää kokemuksia. Ole hiljaa. Sitoudu Jumalan armoon. Hän hoitaa sinua.

Jippu & Rainer Friman ja ihmisen ääni Radio Deissä keskiviikkoisin klo 16 ja tiistaisin klo 22. Keskiviikkona 14.9. Rainer Frimanin vieraana Jukka Kuoppamäki.