Kirjoittanut
Kirjoittaja on eksynyt uskonnon ja politiikan hämärille rajaseuduille.Nykyaikaiset armeijat ovat monimutkaisia organisaatioita: on erilaisia joukko-osastoja, käsittämättömän kehittynyttä teknologiaa, logistiikkaa, johtajuusrakenteita ja niin edelleen. Monet ihmiskunnan terävimmät aivot pohtivat tänäänkin strategioita, tutkivat karttoja ja laskevat tykinkuulien lentoratoja.
Mutta miksi?
Aikamme keisarit pitävät pelkällä katseellaan alamaisiaan pelon vallassa ja käskyillään liikuttelevat miljoonien ihmisten kohtaloita. Mutta mikä heitä itseään liikuttaa?
Kenen, tai minkä vankeja he itse ovat?
Sodan syitä pohtii moni. Selityksiä etsitään historiasta, luonnonvaroista, aatteista ja uskonnoista. Geopolitiikan oppikirjoissa selitysmalleja jaetaan intresseihin, instituutioihin ja ideoihin. Kyse on paljon myös tunteista, tarinoista, henkisistä ja suorastaan hengellisistäkin asioista.
Joskus sotia perustellaan vuosisatojen takaisilla tapahtumilla. Tai sitten raaka kilpailu vallasta, kunniasta ja luonnonvaroista puetaan tarkoituksenmukaiseen narratiiviin. Historiaa kirjoitetaan uusiksi, siten kun tarkoitusperiin sopii. Koska voidakseen tehdä äärimmäistä pahaa, ihmisen on uskottava tekevänsä hyvää.
Kirjoituksissa on kotikenttäetu geopolitiikkaan
Vanha testamentti on myös kertomus yhdestä kansallisvaltiosta imperiumien puristuksessa. Se on kertomus sodista, kapinoista ja kansannousuista, valloittajista ja valloitetuista, nöyryyttävistä rauhansopimuksista, sotilasliitoista, julmista piirityksistä, palatsivallankumouksista sekä pahoista ja hyvistä kuninkaista, jotka johtivat kansoja tuhoon tai elämään. Ja paljon muuta.
Israel sai tuhannen vuoden aikana maistaa kaikkien ihmiskunnan varhaishistorian merkittävimpien imperiumien valtaa: Egyptin, Babylonian, Assyrian, Persian ja Rooman, samoin kuin Aleksanteri Suuren valloitusretket. Sittemminkin juutalaiset ovat saaneet kokea enemmän kuin osansa geopolitiikan pyörteistä ja keisarien mielivallasta.
Historiassa vallitsee tämä laki: mitä isompi asia, sitä pienempi porukka siitä päättää.
Historiankirjoissa joskus opetetaan, että kansallisvaltion idea syntyi Euroopassa Westfalenin rauhan tienoilla. Jokainen Vanhaa testamenttia lukenut tietää, että tämä on historiatonta puppua. Vanha testamentti on kuvaus yhden kansallisvaltion synnystä, noususta ja tuhosta sekä sen keskeisistä instituutioista, jotka ovat olennaisesti ottaen samoja kuin meidänkin aikanamme.
Kansojen ruhtinaista
Kehotan siis ennen kaikkea rukoilemaan… kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta…
Raamattu ei ole sodankäynnin oppikirja. Mutta sotien taustalla vaikuttavien inhimillisten (diabolisten?) taustasyiden taustoittajana se on mitä avartavinta luettavaa. Vanha testamentti kertoo maailmanajasta, kun jokaisella kansalla oli omat jumalansa. Sodat saattoi nähdä näiden ”jumalten” välienselvittelyinä.
Olemmeko oikeasti päässeet eteenpäin? Mitä jos vain puemme omat epäjumalamme vähän hienommin?
Kiintoisia näkökulmia avautuu myös vuosituhansien takaisten hallitsijoiden sielunmaisemaan: ahneuteen, ylpeyteen, vallanhimoon ja pelkoihin.
Meitä kehotetaan rukoilemaan kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, että saisimme elää rauhallista elämää. Kuninkaiden ja vallanpitäjien, ketä sitten ovatkin. ”Kuninkailla” on merkitystä, näet historiassa vallitsee tämä laki: mitä isompi asia, sitä pienempi porukka siitä päättää. Sodasta ja rauhasta on yleensä päättänyt yksi, tai muutama mies omana aikanaan. Yhä tänäänkin valtaapitävät kirjoittavat oman nimensä alle koko kansan puolesta. Demokratiassa valta vaihtuu nopeammin ja sen sijaintia voi olla vaikea paikallistaa, mutta tämä ei muuta vallan olemassaolon todellisuutta. Lopulta aina joku seisoo historian vedenjakajalla. Ehkä jonain päivänä se olet sinä.
Sillä hän sanoo: ”Oman käteni voimalla ja omalla viisaudellani minä sen tein … minä siirsin kansojen rajat, ryöstin niiden aarteet ja puskin kuin härkä kumoon valtaistuimella istujat.”
Raamattu ei historiaa kaunistele. Viimeisen pari vuosisataa jokaisella suomalaisella on ollut kirjahyllyssään eräs inhorealistimpia koskaan kirjoitettuja geopolitiikan reaalimaailman kuvauksia. Geopolitiikka on Raamatun lukijalle kotikenttää. Kirja kertoo kuninkaista, kansoista ja imperiumeista. Historian myllyssä kansoja syntyy ja kuolee. Ajoittain kansat vaeltavat uusille asuinsijoille, kuten jälleen meidän aikanamme. Rajat ovat pyhiä, kunnes ne piirretään uusiksi jossain, konjakkilasi kädessä neuvotellen. Imperiumeja nousee ja laskee, ja parhaimmillaankin niistä jää jäljelle vain hienoja raunioita ja joitain ideoita.
Danielin kirja lienee huikein koskaan kirjoitettu geopoliittisten megatrendien visio. Osaammeko tulkita profetioita edes sinne päin, ovatko ne kenties jo toteutuneet vai toteutuvatko ne vasta hamassa tulevaisuudessa, molempia, tai ei kumpaakaan – siihen ei ymmärrykseni yllä vastaamaan. Mutta vuosituhansia vanhat kirjoitukset avaavat silmiä ilmiöiden ajattomuuteen.
Uudessa testamentissa etenkin Ilmestyskirja jatkaa megatrenditeemalla. Olennaista on silti, että suuri taistelu hyvän ja pahan välillä ei lopulta menekään valtakuntien eikä ihmisten välillä, vaan jokaisen sydämessä ja mielessä. Ihminen voi muuttua, vaikka se onkin meille yhtä vaikeaa kuin sydämensä paaduttaneelle faaraolle. Silti kirjoitukset lupaavat, että kerran sille viimeisellekin faaraolle vedetään raja, ja vahvimmatkin ylpeyden savijalkojen varaan rakennetut imperiumit murskataan.
Kansakuntien kätilönä
Menkää siis kaikkeen maailmaan…
Onneksi kirjoituksista löytyy muutakin kuin inhorealismia. Paljonkin.
Lähetystyöntekijöiden rooli kansakuntien kätilöinä on kautta aikojen ollut merkittävä. Lähetystyöntekijät olivat ja ovat ihmisiä, joilla oli syvää ymmärrystä sekä lähtömaansa, että uuden kotimaansa kulttuurista ja ajattelusta. He myös loivat lukuisille kansoille oman kirjakielen, mikä usein johti kansalliseen heräämiseen ja sen myötä uusien kansallisvaltioiden syntyyn. Lähetit ovat myös olleet mitä parhaita rauhantyön asiantuntijoita. Ja kautta historian rukoilijat ovat rukoilleet historiaa uusiksi.
Olisiko meidät kutsuttu suurempaan kuin kauhistelemaan maailman pimeyttä?
Siellä missä on pimeintä, näkyy pienikin liekki kauas.
Tapio Luoma-aho
Kuva: GR stocks on Unsplash.com
