Kirkkoon kun kellot kutsuvat

Kansankirkon jumalanpalveluksissa käyvien keski-ikä nousee nousemistaan ja määrä vähenee vähenemistään, ainakin noin silmämääräisesti arvioituna. Kun vanhimmat kirkkovieraat pääsevät pyhien lepoon, ei nuoria tule sijaan. Miten näin on päässyt käymään? Miksi uskovaisetkaan eivät jaksa enää kuluttaa kansankirkon penkkejä?

Siksi että kirkkoon on petytty. Sieltä on menty liian monta kertaa hakemaan elävää Jumalan sanaa, joka on jäänyt saamatta. Kiusaus jäädä kotiin pyhäaamuna on vähitellen käynyt monelle keski-ikäisellekin liian suureksi, etenkin jos lapset kieltäytyvät lähtemästä jumalanpalvelukseen mukaan.

Sansa kevat2019

Kuuluuhan se jumalanpalvelus radiostakin, todetaan. Niin sitten kuunnellaan radiota, ensin virsikirja kädessä olohuoneessa istuen, mutta vähitellen kaikkea muuta tarpeellista siinä samalla puuhaillen. Lapset eivät yleensä ole mukana. Ihastus on suuri, jos saadaan edes joskus kuulla hyvä ja raamatullinen saarna. Radion ääressä jää kuitenkin pyhien yhteys kokematta ja ehtoollinen saamatta.

Joillakuilla on Jumalan kiitos tukenaan vielä raamattupiiri, mutta monen uskonelämä jää loppujen lopuksi pelkkien kristillisten kesäjuhlien varaan. Se on aivan liian vähän.

Apostolit eivät tunteneet ilmiötä nimeltä kirkossa käymätön kristitty, eikä sitä tunneta vieläkään useimmissa maailman vähemmistökirkoissa. Aasiassa ja Afrikassa on itsestään selvää, että kristitty käy joka pyhä omassa kirkossaan, jollei hänellä ole jotain todella pätevää syytä olla sieltä poissa. Sitä paitsi hän tulee sinne oma Raamattunsa kainalossaan! Muistan erään opiskelijatyöntekijän kertoneen minulle Japanissa, että hän on ollut yhtenä ainoana sunnuntaina elämänsä aikana poissa jumalanpalveluksesta, ja silloin hän istui lentokoneessa matkalla Amerikkaan.

Suomen Siionissa tilanne on toinen. Täällä ei enää tunneta käsitettä paimen ja hänen laumansa. Vielä ukkini ja mummuni joutuivat käymään papin luona ripittäytymässä ennen ehtoolliselle menoaan. En tarkoita, että tuohon käytäntöön pitäisi palata; tahdon vain sanoa, että sata vuotta sitten pappi tunsi vielä laumansa ja lauma pappinsa.

Herätysliikkeetkin katsovat liian usein tilannetta vain Etelä-Suomen näkövinkkelistä. Pääkaupunkiseudulla voi tosiaan mennä järjestöjen jumalanpalveluksiin, jotka yleensä pursuilevatkin väkeä, myös nuoria perheitä. Kuulin jonkun sanovat teologipäivillä ihan vakavissaan, että kyllä joka puolelta Suomea löytyy vielä vanhauskoinen jumalanpalvelus, joka sellaiseen tahtoo mennä. Ei muuten löydy. Eikä Radio Deikään jumalanpalveluksineen kuulu joka puolella Suomea.

Mutta vaikka kuuluisikin, ei radiojumalanpalvelus riitä. Kesäjuhlat eivät riitä. Lammas tarvitsee lauman, johon kuulua, ja paimenen, joka katsoo sen perään. Muuten se eksyy. Viheriöivät niityt ja virvoittavat vedet jäävät siltä yksin löytämättä. Pimeässä laaksossa se raukka kompuroi ja kaatuu. Ja pedon hyökätessä ei ole ketään, joka tulisi sitä auttamaan.  

Suomen uskovat tarvitsevat ennen muuta jumalanpalvelusyhteisöjä. Herätkää, herätysliikkeet, tämä huomaamaan!