Kaamoksen jälkeen

 

 

Talvi tuntui hurjan pitkältä. Se oli niin kylmä ja runsasluminen, että kun eilen veneilin Näsijärvellä, tuntui kuin vasta hetki sitten olisin hiihdellyt samaa reittiä jäätä pitkin. Lämmin tuuli helli paljaita käsivarsia vielä auringon laskiessakin, ja maailma oli niin vehreä ja vihreä. Uskomatonta, miten nopeasti ja 100-0 pistein kesä vei talvesta voiton.

Perheniemi trp.sh-neliö vkot25.-26.

Kaikkein purevimpina pakkasaamuina minusta ainakin tuntui kuin koko kaupunki olisi ollut ikijäässä. Pyöräilin henkeni uhalla pitkin liukkaita katuja kuin mikäkin naparetkeilijä, ja kuitenkin kylmä kohmetti sormia ja poskipäitä. Huomasin, että oli vaikea uskoa auringon voivan koskaan sulattaa moiset jäävuoret.

Runsasluminen, valkea talvi horjutti myös lähipiirin uskoa ilmastonmuutokseen. Vähintäänkin aloimme hieman ihastua moiseen ilmiöön, joka tekee talvesta kylmän ja kesästä, ainakin toistaiseksi, helteisen. Suomen näkökulmastahan tämä vuosi on toisaalta ollut aika fantastinen. Meillä oli todellinen arktinen talvi ja ihastuttava, vaaleanvihreä hellekevät.

Välillä oma elämä tuntuu olevan talviunilla ja ikijäässä luonnon tapaan. Mitään ei jaksa, kaikki tuntuu kohmeiselta ja hidastuneelta, uskonelämäkin on talviunilla.  Viime talvi oli erityisen raskas, ainakin minulle. Tuntui yksinäiseltä. Matka omasta yksiöstä ulkomaailmaan tuntui pitkältä ja vaivalloiselta, koska välissä oli niin paljon lunta ja pakkastakin. Ystävätkin olivat kai samaan tapaan piilossa omissa kopeissaan kevättä odottamassa.

Moni masentuu Suomen talvessa, kun pimeys on lamaannuttava ja ilma lohduton. Silloin on vaikea uskoa, että joskus siitä horroksesta vielä herätään ja olo onkin taas energinen ja hilpeä. Ja kuitenkin, kun aurinko sulattaa toukokuun tullen paksuimmatkin kinokset, oma mieli vääjäämättä virkistyy pimeyden väistyessä.

Uskonelämänkin väistämättömät talviunet loppuvat aikanaan. Ehkä onkin kasvun kannalta välttämätöntä aika ajoin ajautua kauemmas oikealta tieltä ja olla passiivisempi suhteessa Jumalaan. Silloin huomaa mitä on menettämässä, kun etäältä katselee tietä, jolla haluaa kulkea. Ehkä joskus todella on syytä mennä kauas nähdäkseen lähelle.