Jokaisella tapetulla on kasvot

Näin itselleni tapahtui keväällä 2009, kun tein yhden elämäni puhuttelevimmista televisiohaastatteluista. Kristitty ihmisoikeusaktivisti Johan Candelin oli tuonut Suomeen Pakistanin vähemmistöministeri Shahbaz Bhattin, joka oli myös Pakistanin ihmisoikeusneuvoston puheenjohtaja. Bhattista oli tullut kristitty jo koululaisena, kun hän kuuli papin kertovan, kuinka Jeesus kuoli ristillä hänen puolestaan.

Haastattelussa Shahbaz Bhatti puhui siitä, miten Jeesus on hänen elämänsä keskus. Hän kertoi rukouksen mahdollisuuksista ja Raamatun ratkaisevasta merkityksestä. Hän kertoi motivoituneensa työhön vähemmistöjen puolesta Jeesuksen omien sanojen kautta. Erityisesti Jeesuksen sanat siitä, mitä ikinä olemme tehneet yhdelle hänen vähemmistä veljistään, sen me olemme tehneet hänelle, olivat herättäneet hänet. Myös Raamatun kehotus korottaa äänensä niiden puolesta, jotka eivät voi puhua omasta puolestaan, motivoi häntä.

Hesp 2019 neliöbanneri

Niin kuin entinen europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola kertoo tämän viikon Uusi Tie -lehdessä, Shahbaz Bhatti taisteli niin buddhalaisten, hindujen kuin kristittyjen ja kaikkien muidenkin vähemmistöjen yhteiskunnallisten oikeuksien puolesta. Kysyin Bhattilta, mikä on ratkaisevin asia, joka voisi muuttaa ihmisten suhtautumisen toisiinsa ja tehdä lopun vihasta, syrjinnästä ja väkivallasta. Hän vastasi, että kaikkien pitäisi tajuta, että jokaisella maailman ihmisellä on sama Luoja ja Vapahtaja, Jeesus Kristus.

Minulle Bhattin elämästä teki erityisen puhuttelevan se, miten hän käytännössä seurasi vakaumustaan. Hän maksoi siitä lopulta äärimmäisen hinnan. Haastattelun ulkopuolella Bhatti kertoi, kuinka hän, ja muut kristityt, olivat lähteneet joukolla auttamaan heitä aikaisemmin vainonneita muslimeja, kun nämä joutuivat luonnonkatastrofin uhriksi. Muslimit olivat kysyneet heiltä, miksi he tulivat auttamaan. Näin kristityt saivat mahdollisuuden kertoa heille Jeesuksen opetuksista ja rakkaudesta. Bhatti kertoi myös, ettei aio mennä naimisiin, koska ei halua jättää jälkeensä leskeä. Hän aavisti tulevansa tapetuksi uskonsa ja työnsä tähden.

Meidän länsimaisten kristittyjen erityinen kiusaus on uskon yksipuolinen älyllistäminen. On paljon mielipiteitä ja näkemyksiä, mutta vähemmän käytännön uskoon ja rakkauteen perustuvia tekoja ja toimintaa. Toinen kiusaus on erottaa vakaumus työstämme ja elämäntehtävästämme. Shahbaz Bhatti on itselleni edelleen esikuva siitä, miten meidän tulisi antaa uskomme Jeesukseen inspiroida ja ohjata meitä kaikessa elämässämme ja kaikissa tehtävissämme.

Kun olin jo kiittämässä häntä ja päättämässä haastattelua, hän halusi vielä sanoa jotakin kaikille katsojille: Kaikkien tulisi elää Jeesukselle ja meidän tulisi saarnata Raamattua myös tekojemme ja käytöksemme kautta. Toinen päivä maaliskuuta 2011 Shahbaz Bhatti allekirjoitti koko elämäntyönsä verellään. Hänet ammuttiin Islamabadissa matkalla työhön ja hän kuoli marttyyrina. Minulle hän on edelleen puhutteleva esikuva.

Katso Shahbaz Battin haastattelu TV7:n arkistosta (Cafe Raamattu)

Lue Eija-Riitta Korholan haastattelu Uusi Tie -lehdestä.

Ut ilmainen artikkelin alla