Jeesus antaa mielenrauhan

 
Aaron Burden / Unsplash

Viime aikoina mielenrauha tuntuu olevan tapetilla. Julkkikset sun muut kertovat, miten he kukin hakevat mielenrauhaa ja ajattelevat sen saavuttaa. Mutta, tiedätkös, ystäväni? Mielenrauhaa ei ansaita tai saavuteta. Se saadaan lahjaksi Jeesukselta. Kyllä, Jeesus antaa mielenrauhan. Armosta.

Kristinusko ei tunnu kovin trendikkäältä ja jotkut eivät pidä siitä, että Jumala antaa kaiken hyvän ilmaiseksi. Saavuttaminen tuntuisi paljon ylevämmältä tai hienostuneemmalta. Buddhalaisuudessa tavoitellaan valaistumista ja monessa muussa uskonnossa pyritään henkistymään erilaisilla rituaaleilla. Mutta kristinuskossa kaikki on jo tehty, valmistettu meitä varten. Voimme vain armosta vastaanottaa niin pelastuksen kuin mielenrauhankin.

Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä. Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut. (Ef. 2:8-10)

En tiedä sinusta, mutta minä saan mielenrauhan Raamatun ääreltä, kun Totuus puhuttele minua, muistuttaa minua ikiaikojen Jumalasta, joka rakastaa juuri minua kaikkine vikoineni päivineni. Tunnen itseni tasapainoiseksi ja onnelliseksi tietäessäni, ettei pelastukseni tai mielenrauhani ole minusta tai minun aikaansaannoksistani kiinni.

Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa. (Fil. 4:6-7)

Joka aamu minä vastaanotan mielenrauhan rukoillessani, jutellessani Jeesuksen kanssa elämästäni ja sen mukanaan tuomista haasteista. Saan vahvistuksen siitä, etten tänäänkään tee matkaani yksin, vaan kanssani on ikiaikojen Jumala ja saan jälleen kerran tehdä matkaa ennalta valmistettuja polkuja pitkin.

Jeesus antaa mielenrauhan

En ole itämaisten uskontojen erityisasiantuntija, mutta olen kristinuskon kokemusasiantuntija. Jeesus antaa mielenrauhan. Se on tarjolla jokaiselle, joka sitä haluaa. Kun uskomme Jeesukseen, saamme osaksemme syvän rauhan. Sellaisen rauhan, josta liian monet vain haaveilevat. Se ylittää ymmärryksen ja samalla voimaannuttaa meidät elämään rohkeasti ja täysillä.

»Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. (Joh. 14:27)

Minä en haluaisi elää ilman mielenrauhaa hetkeäkään. Varsinkin kun se on vastaanotettavissa koska tahansa ja missä tahansa. Älä sinäkään elä enää päivääkään ilman Jeesuksen tuomaa mielenrauhaa. Käänny hänen puoleensa ja elä hänen lähellään. Siinä on iätöntä trendikkyyttä ja radikaalia rakkautta: Jeesus kuoli ja nousi haudasta, jotta sinulla olisi armo, rauha ja iankaikkisen elämän toivo.

Osa kirjoitusta, joka on julkaistu Armoa Arkeesi -sivustolla.